torstai 28. marraskuuta 2013

Ydinvoima menestyy osuustoiminnalla

Viittasin eilisessä Ylen Ykkösen keskustelussa erään ihmisen minulle hiljattain esittämään ideaan osuuskuntamuodossa toimivasta ydinvoimayhtiöstä. Kuinka ollakaan, suomalaisille energia-alan tutkijoille ajatus ei ole lainkaan vieras.

Aalto yliopiston kauppakorkeakoulun professori ja Scandinavian Journal of Economics -tiedelehden toimittaja, MITissäkin toiminut Matti Liski, on kirjoittanut asiasta akateemisessa talousblogissa vuonna 2009. Hänen mukaansa ydinvoima menestyy Suomessa siksi, että se noudattaa osuustoiminnan ideoita. En käy tässä toistelemaan Matin sanoja. Jutun voi lukea täältä.

Ydinvoimaosuuskunta olisikin mielenkiintoinen aihe LUT-energian kanssa pohdittavaksi ja tutkittavaksi!

Osuustoiminnalle oma brändityöryhmä

Yleisradion toimittaja oli vahvasti sitä mieltä (kuuntele), että osuuskuntien maine on nuhjuinen. Hän on valitettavan oikeassa. Asialle pitää tehdä välittömästi jotain.

Olen jo joskus kauan sitten ehdottanut, että osuustoiminnalliset yritykset asettaisivat oman brändityöryhmänsä. Jorma Ollilaa ei sinne otettaisi, vaikka hän mukaan haluaisikin.

Brändityöryhmä voisi ammentaa osuustoiminnan identiteettikeskustelusta, jota käydään mm. ICAn 2020 ohjelman puitteissa, ja nostaa esiin aineksia osuustoiminnan brändiin Suomessa. Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa on alkamassa osuustoiminnan identiteettiä avaamaan pyrkivä väitöskirjaprojekti, joka sekin voi osaltaan tukea ryhmän työskentelyä.

Jos osuuskunnilla eivät saa tässä asiassa rivejään järjestykseen, ei se mitään. Aloitetaan Kooperatiivin brändityöpajalla: akateemisen maailman ja osuuskuntien markkinoinnissa ammatikseen toimivien hedelmällisellä vuoropuhelulla, joka tarjoaa osuuskunnille ideanjyviä jalostettavaksi omiin tarpeisiinsa sopiviksi.

Tammikuun loppu tai helmikuun alku voisi olla hyvä ajankohta. Palaan tähän asiaan vielä ennen joulua. Taitelijaveljeni sanoin, osuustoiminta kaipaa glamorisointia.

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Radiohiljaisuus

Olen ollut salaperäisesti päivittämättä blogiani jo muutamien päivien ajan. Tähän on syynsä. Sen verran voin paljastaa, että olen päättänyt keskittää kaiken mahdollisen aikani noin 10 päivän ajan erääseen projektiin, joka olisi pitänyt hoitaa jo kauan sitten. Puolet ajasta on nyt takana ja homma etenee hyvin, itse asiassa erittäin hyvin. Kerron mahdollisesti ensi viikolla lisää.

Huomenna tosin radiohiljaisuus päättyy siltä osin, että olen  huomenna keskustelemassa osuustoiminnasssa YLE Radio 1:n Ajankohtaisen Ykkösen lähetyksessä klo 12.15 alkaen. En suinkaan ole studiossa yksin, vaan lystiä on kanssani pitämässä järjestöneuvos Anne Santamäki. Eli näkemisiin Annen kanssa huomenna. Muille sanon, että kuulemiin!

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Hallinnon toimivuus on ihmisistä kiinni

Eilen minulla oli ilo osallistua Helsingin yliopistolla kestävän kehityksen seminaariin, jossa osuustoiminta oli luonnollisesti keskustelun ytimessä. Tällä kertaa en itse kuulunut järjestävään tahoon, mutta kiitos silti kaikille esiintyjille ja mukana olleille! Oli mukava vaihtaa kuulumisia ja parantaa maailmaa monien tuttujen kanssa.

Muistiinpanojeni perusteella seminaarista olisi ammennettavaa useampaankin kirjoitukseen. Otan tässä jutussa lyhyesti kiinni erään panelistin niin kovin tuttuun väitteeseen. Sen mukaan osuuskuntien hallinto ei voi toimia. Perusteluna on, että hajautuneen omistuksen vuoksi kenelläkään ei ole niin paljon rahaa kiinni yrityksessä, että tämä menettäisi yöuniaan yrityksen menestyessä huonosti tai sen tulevaisuuden ollessa uhattuna. Perustelu ontuu ja seuraavassa kerron miksi. 

Monille jäsenilleen osuuskunta on ainut todellinen vaihtoehto elinkeinon harjoittamiseksi tai työn tekemiseksi kohtuullisen stabiilissa ympäristössä ja toisaalta elintärkeä sen kannalta, että voi asua ja elää valitsemassaan paikallisyhteisössä. Silloinkin kun jäsenellä on vaihtoehtoja, on hyvä käsittää jäsenen riskiä muuten kuin pääomapanoksen kannalta, joka osuuskunnassa on tyypillisesti kohtuullisen pieni. Osuuskunnan tuottamien kuluttamiseen liittyvien etujen menettäminen voi nimittäin olla esimerkiksi suomalaiselle kotitaloudelle vuositasolla tuhansienkin eurojen arvoinen menetys. Työosuuskunnissa ja yrittäjien yhteenliittymissä menetykset voivat olla paljon dramaattisempiakin. Eli asioita ei siis pitäisi lähestyä käsittäen osuuskunnat sijoittajien omistamiksi yhtiöiksi niin kuin panelisti eilen teki.

Toisaalta on syytä oivaltaa, että taloudellisten motiivien lisäksi ihmisillä on myös muita motiiveja. Jäsenet, hallinto ja johtokin tavoittelevat myös erilaisia sosiaalisia ja psykologisia palkkioita. Muun muassa status, työn sisältö ja organisaation arvot ovat tällöin tärkeässä roolissa. Monet ovat ylpeitä siitä, että ovat menestyvän ja vastuullisen osuuskunnan toiminnassa mukana. Jotkut samastuvat vahvasti osuuskunnan arvoperustaan ja toiset kokevat hallintotyönsä kautta osuuskunnan omakseen. Kun oma identiteetti on vahvasti kytkeytynyt yritykseen ja tiettyihin vastuullisiin tehtäviin, voi unettomiakin öitä tulla kyseisen yrityksen kohdatessa ongelmia. Ihminen on siis käsitettävä perinteistä taloustieteellistä näkemystä laajemmin, jotta osuuskunnan hallinto voi edes alkaa avautua siitä kiinnostuneille.

Lopulta on ymmärrettävä, että kiinnostus valvoa toimivaa johtoa tai tukea sitä on vain yksi tekijä kokonaisuudessa. Kiinnostuksesta ei ole mitään hyötyä, jos hommaa ei osata. Osuuskuntien hallinnon keskeisiin tehtäviin tulee siis löytää ja valita osaavia ihmisiä, joilla on myös halua kehittää osaamistaan osuuskunnan ja osuustoiminnan tarpeet huomioiden. Ottaen huomioon osuuskuntien luonteen laajasti ihmisiä mobilisoivina organisaatioina, on tehtävä jossain määrin helpompi kuin pienen rajatun joukon toiminnassa. Erityisesti kuluttajaosuustoiminnassa potentiaalia on vaikka kuinka. Asiakasomistajista löytyy tyypillisesti monien eri alojen ammattilaisia ja aktiiveja, joiden osaamisesta on hyötyä osuuskunnan hallinnossa. Hallinnosta puhuttaessa on aina hyvä muistaa, että ei se raha ole joka toimii, vaan ihmiset.

perjantai 15. marraskuuta 2013

Strateginen yhteenliittyminen vahvistaa

Kirjoittelin tänään jutun Perheyritysten Liiton julkaisuun (osin IFERA2014 konferenssin pohjustuksensi). Muutoin juttu tulee kenties harvempien tätä blogia lukevien eteen, joten laitan sen  nyt jakoon myös tätä kautta. Jutussa ei puhuta mitään strategisen yhteistyön muodosta. Siksi lienee hyvä nostaa esiin, että se voi hyvinkin olla osuuskunta, kuten usein onkin myös perheyritysten tapauksessa. Kokonaan toinen asia on otetaanko perheyritysaspektia huomioon yhteenliittymän johtamisessa. 

Iiro Jussila rohkaisee perheyrityksiä ja yrittäjäperheitä keskinäiseen yhteistyöhön

Lähtötilanne: Monet yrittäjäperheiden vanhemmat tuskailevat sen kysymyksen kanssa onko lapsilla kiinnostusta jatkaa perheen yritystoimintaa. Joiltakin kiinnostusta löytyy, toisilta ei. Viestikapulan ottajaa ei aina löydy myöskään perheen ulkopuolelta. Tämä tilanne on edessä valitettavan monella.

Strategisen tason kysymykset ovat monille muutoinkin haaste. Tekeminen kohdistua helposti päivänpolttaviin asioihin ja tiettyihin tuotteisiin tai palveluihin, eikä johtamisen ja varsinkaan strategisen johtamisen tehtäväkenttään riitä huomiota. Tämä on yrityksille ja omistajaperheille merkittävä riski.

Voimaa perheyritykset ammentavat tyypillisesti yhteisöllisyydestä. Se voi laajentua perheen sisältä myös eri sidosryhmiin. ”Olemme kuin yhtä suurta perhettä”, ei ole vieras lausahdus perheyrityksen työntekijän suusta. Myös toisiin yrittäjäperheisiin suhtaudutaan usein myötätuntoisesti. Perheyritysten keskinäiset strategiset kumppanuudet ovat kuitenkin suhteellisen harvinaisia. Yhteistyöhön liittyy siis käyttämättömiä mahdollisuuksia.

Huomioitavaa: Yhteistyöstä on tullut keskeinen aikamme keskeinen käsite. Näin siksi, että lisääntyvä niukkuus, ympäristöhaasteet sekä ihmisten fyysinen ja henkinen väsyminen eivät salli resurssien haaskaamista. Yhteistyöllä yritykset voivat saavuttaa paitsi tehokkuutta myös vaikuttavuutta. Jälkimmäinen liittyy ennen kaikkea yhteistyöyritysten asemaan markkinoilla ja laajemmin yhteiskunnassa. Yhteenliittymä voi ottaa hoitaakseen esimerkiksi hankintoja, markkinointia, taloushallintoa ja strategisen johtamisen tehtäviä tai ainakin tarjota jäsenyrityksille tukea näiden hoitamiseen.

Välttyäkseen yhteenliittymän sisäiseltä kilpailulta on samoja tuotteita tai palveluita tarjoavien perheyritysten huomioitava markkinoiden maantieteelliset rajat. Maantieteellisesti eri markkinoilla toimiville yrityksille yhteistyö on usein luontevampaa, vaikka se voi olla kannattavaa myös samoilla markkinoilla toimivien yritysten kesken. ”Yhteistyöllä isompi kakku”, sanoo erään savolaisen allianssin toimitusjohtaja. Yhteenliittymään voidaan toisaalta ottaa mukaan myös täydentävien tuotteiden ja palveluiden tarjoajia tai hakea kasvua tarjoamalla täydennystä itse.

Perheyritysten yhteistyö voi kohdistua myös sellaisiin tarpeisiin, jotka eivät ole yleisesti esillä yritysten välisessä yhteistyössä. Liikeideoita voidaan synnyttää ja toteuttaa esimerkiksi yhteenliittymän jäsenyritysten seuraavan sukupolven edustajien kesken. Näin voidaan saada aikaan yhtäältä hallitumpaa ja toisaalta nuoria mukaansa tempaavaa kasvua nimenomaan perheyritysten lähtökohdat huomioiden. Yhteisyritys voi tarjota osaamis- ja rahoitusapua sukupolvenvaihdoksiin ja vaikka ottaa yrityksen väliaikaisesti hoitaakseen, kunnes uusi jatkaja löytyy tai on valmis tehtävään.

Itsenäisyys on yrittäjäperheille tärkeää ja sen menettämisen pelko on usein yhteistyön este. On siis tärkeää, että yhteistyö tähtää nimenomaan jäsenyritysten intressien palvelemiseen. Tällöin itsenäisyys kapenee samanmielisten suuntaan, mutta vahvistuu suhteessa muihin yhteisöihin. Toisaalta erilaisuus sekä sen esiin nostaminen ja kehittäminen voivat olla yhteistyön julkilausuttu päämäärä.

Ratkaisuehdotus: Perheyritykset ryhtyvät aktiivisesti kartoittamaan mahdollisuuksiaan tehdä keskenään yhteistyötä. Tunnustelijoiksi laitetaan mahdollisuuksien mukaan seuraavan sukupolven edustajia, joille tarjotaan mahdollisuus rohkeasti visioida tulevaisuutta ja yhteistyömahdollisuuksia omien ja yhteisten tulkintojen, tarpeiden ja toiveiden pohjalta.

Yhteistyössä huomioidaan tapapuolisesti niin perheyritysten kuin yrittäjäperheiden tarpeet yhdessä ja erikseen. Tarkoitus määritellään, strategiat laaditaan ja toteutus vastuutetaan siten, että yhteenliittymän jäsenet menestyvät entistä paremmin ja pitkäjänteisemmin nimenomaan perheyrityksinä. Omistamisen ja yhteistyön osaamiseen kiinnitetään erityistä huomiota ja sitä kehitetään nimenomaan perheyritysten realiteetit huomioiden. 

 

torstai 14. marraskuuta 2013

Kielen linnakkeita ja tuplakäännöksiä

Suomen kielen asema tieteessä huolettaa monia. Keskustelu on tärkeää, sillä kielellä on tärkeä asema tieteessä. Vaikuttavia johtopäätöksiä ajatellen olisi kuitenkin tärkeää erottaa toisistaan tieteen tekemisen kieli ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kieli. 

Tietovarantojen kehittymistä on monesti haitannut se, että kunkin ilmiön tutkijat ovat muodostaneet lähinnä kielellisesti rajoittuneita yhteisöjä. Tällöin he eivät ole ehkä lainkaan löytäneet toisiaan tai toistensa julkaisuja yli näiden kielirajojen.

Tiedon edistymisen kannalta olisi tärkeää, että tieteellistä keskustelua käydään globaalisti yhteisellä kielellä. Voidaan jopa ihan perustellusti kysyä, onko tutkijoilla oikeutta julkaista tutkimuksiaan vain marginaalisella kielellä ja täten estää tiedon laajaa hyödyntämistä.

Tieteessä on meneillään murros, jossa eristäytyneet kielelliset linnakkeet hylätään yhteisen hyvän nimissä. Uudet tutkijapolvet haluavat myötävaikuttaa yhteiseen tietovarantoon. Rajojen murtuessa kilpailu tieteen kentällä kiristyy johtaen laatuvaatimusten kasvuun ja täsmentymiseen.

Suomalainen yliopistokenttä vastaa haasteeseen siinä missä muutkin. Tieteellisten julkaisujen kieli on vaihtunut englanniksi ja kansainväliset laatukriteerit on otettu ainakin jossain määrin tutkimusrahoituksen perustaksi.

Julkaisujen laadun indikaattorina on niiden vaikuttavuus. Korkea vaikuttavuus tarkoittaa sitä, että tutkimuksiin viitataan suhteellisen paljon. Tätä kautta määrittyy myös niin sanottu huippututkimus — tutkimus, joka kerää paljon viitteitä. Viitteiden määrä perustuu tutkimuksen käyttökelpoisuuteen tietämyksen edistämisessä. Suomeksi julkaistun tutkimuksen on liki mahdoton saavuttaa huippututkimuksen titteliin vaadittavaa tieteellistä vaikuttavuutta.

Tutkijoiden on siis kyettävä osallistumaan eri keskusteluihin eri kielin ja tyylein. Tieteen standardit täyttäviä englanninkielisiä julkaisuja tarvitaan uuden tiedon perustelua, arviointia ja kansainvälistä hyödyntämistä varten. Tietämyksen demokratisointi ja popularisointi voivat puolestaan tapahtua paikallisemmat kielelliset tarpeet huomioiden. Tähän ajatteluun istuu muun muassa apulaisoikeuskanslerin tuore linjaus, jonka mukaan suomen kielen tulee säilyä yliopistoissa opetus- ja tutkintokielenä. 

Yliopistojemme yhteiskunnallinen vaikuttavuus maamme rajojen sisällä edellyttää tahtoa kääntää tieteellistä tietämystä suomeksi. Kansantajuisia tietopankkeja, kirjoja, tiivistelmiä ja muita oppimateriaaleja tuskin syntyy, ellei käännöstoiminta saa erityistä huomiota ja resursointia osakseen. Haasteena on se, että usein tarvitaan tuplakäännös: englannista suomeksi ja tiedekielestä kansankieleksi. Hyvä, että asia herättää nyt keskustelua. Talouskurimus huomioiden voi resursoinnin kanssa olla jo astetta hiljaisempaa. Jää nähtäväksi miten suomen käy.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Ei ihan turha blogi

Sain eilen pari yhteydenottoa, joissa annettiin palautetta blogista. Oli hienoa kuulla, että blogi palvelee tarkoitustaan. Toki tässä on jo matkan varrellakin tullut palautetta. Kiitos vaan kaikille palautteen antajille!

Vaikuttaa siltä, että tämä blogi tarjoaa ideoita moniin hankkeisiin. Esimerkiksi Etelä-Karjalassa halutaan nyt järjestää saman tyyppinen korkean profiilin seminaari kuin minkä järjestämme jouluun 10. päivä Mikkelin yliopistokeskuksella. Kirjoitin taannoin Etelä-Savo nousuun yhteistoiminnalla -seminaarista otsikolla Maakunnasta kollektiivinen yrittäjä. Saimmekin yhteydenottajan kanssa jo eilen illalla hieman nimilistaa koottua ja sovittua LUT seminaarin pitopaikaksi. Seminaarin ajankohta lienee keväthankien aikaan. Yhteyden ottaja ehdotti, että teemana voisi olla esimerkiksi älykäs erikoistuminen ja osuuskuntatoiminta osana maakuntastrategioita. Oikein hyvä teema!

OT-professuurin yhtenä tavoitteena on yhteiskunnallisen vuoropuhelun lisääminen taloudelliseen yhteistoimintaan ja erityisesti osuustoimintaan liittyen. Samanlaisia tavoitteita on myös Taloudellisen yhteistyön ja osuustoiminnan tutkimuksen seuralla, jonka puheenjohtaja olen. Kuten saamassani viestissä eilen todettiin, Suomessa ei ole liikaa tieteen, talouden, politiikan ja julkisen sektorin vuoropuhelua. Olen tästä samaa mieltä ja vuoropuhelun edistäminen on mielestäni elintärkeää.

On tärkeää huomioida keiden kesken vuoropuhelua tulisi edistää. Maakunta on mielestäni tällä hetkellä se kokonaisuus, jonka puitteissa vahvaa yhteisöllisyyttä tulisi rakentaa. Kaikki alkaa täten siitä, että tiettyyn maakuntaan sijoittuneet paikalliset, alueelliset, kansalliset tai globaalit toimijat löytävät toisensa, näkevät yhteistyön arvon ja oivaltavat sen, että kukaan muu ei maakunnan hyvinvointia edistä kuin maakunnan toimijat itse. Yhteen liittymällä ja yhdessä toimimalla voidaan toisaalta kasvattaa kakkua niin, että jaettavaa riittää kaikille enemmän.

Palaan asiaan, kun saamme Etelä-Karjala -seminaarin ajankohdan ja ohjelman lyötyä lukkoon. Seminaarin suunnittelu tapahtuu kuulemma hyvän kahvin äärellä, joten valmista tulee varmasti alta aikayksikön!

OT sopii LUTiin kuin nenä päähän

Yliopistojen strategista johtamista on viime vuosina vahvistettu merkittävästi. Varsinkin meillä Lappeenrannassa arvot ja strategia ovat tärkeitä toiminnan ohjaajia. Siksi onkin syytä kysyä kuinka osuustoimintaprofessuuri ja osuuskuntien menestystekijöiden ja niiden johtamisen tutkimus istuvat LUTin arvoihin ja strategiaan.

Yliopiston henkilökunnan määrittelemät arvot ovat rohkeus menestyä, intohimo luoda uutta tieteen avulla ja tahto rakentaa hyvinvointia. Strategia kiteytyy yhteen sanaan: yhdessä.

Rohkeus menestyä tarkoittaa keskittymistä erityisosaamiseemme ja sen kehittämiseen, sitoutumista tuloksellisuuteen, yhteistyöhön ja sen kehittämiseen sekä uusien ideoiden ja toimintatapojen ennakkoluulotonta hyödyntämistä. Osuustoiminnan tutkimus ilmentää tätä arvoa siten, että siihen tarttuminen on vaatinut kaikilta tiimin jäseniltä ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta. Meidän aloittaessa osuustoimintajohtamisen tutkimusta noin vuosikymmen sitten löytyi maailmalta vain kourallinen alan tutkijoita ja aktiivisesti julkaisevia ei oikeastaan ainuttakaan. Ainakin ulkopuolisten silmissä kyseessä oli merkittävä riski. Olemme kuitenkin määrätietoisesti kehittäneet osaamistamme tällä liiketaloustieteessä ja johtamisessa varsin erityisellä alueella. Tutkimusta on tehty yhteistyössä, yhteistyötaitoja on hiottu ja tiimin jäsenten sitoutuminen tuloksellisuuteen on tänään vahvempaa kuin koskaan.

Intohimo luoda uutta tieteen avulla tarkoittaa puolestaan toiminnan perustamista korkeatasoiseen akateemiseen etiikkaan, tieteellisten tulosten hyödynnettävyyden edistämistä ja yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa sekä aktiivista osallistumista yhteiskunnalliseen keskusteluun. Osuustoiminnan tutkimus nousee nimenomaan tästä arvosta. Tiimimme suhtautuu intohimoisesti uuden luomiseen. Juuri eilen eräs tiimini jäsen ilmaisi kuinka hienoa on luoda tieteellisiin keskusteluihin aidosti uutta tietoa, eikä vain jalostaa pienin askelin jotain mitä kymmenet tuhannet muut tekevät. Osuustoiminnan tutkimus tarjoaa mahdollisuuden todella merkittäviin kontribuutioihin. Uudelle tiedolle on globaalisti valtava kysyntä, mikä vetää tiimin yhteistyöhön elinkeinoelämän kanssa ja toisaalta saa meidät osallistumaan aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tahto rakentaa hyvinvointia viittaa yliopistomme haluun tehdä maailmasta parempi paikka elää ja toimintaamme, joka herättää luottamusta sisäisissä ja ulkoisissa sidosryhmissä, sekä tiedostettuun vastuuseen itsestämme ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Tämä arvo on jo sinällään kuin osuustoiminnasta ammennettu. Osuustoiminnassa korostetaan luottamusta sekä vastuuta ja orientaationa on muutos parempaan. Tätä korostaen YK:n kansainvälisen osuustoimintavuoden 2012 teemana oli ”osuuskunnat rakentavat parempaa maailmaa”. Osuustoiminnan tutkimus luo tiedollisia työkaluja tämän tehtävän toteuttamiseen. Rakentaessamme näitä työkaluja pyrimme toimimaan tiiminä avoimesti ja vastuullisesti. Yliopistokin vahvistaa luottamusta osoittamalla sitoutumista tutkimukseemme ja rahoittajien asettamiin ehtoihin.

Yhdessä tarkoittaa sitä, että tyypillisten siilojen ja kuppikuntien puolustamisen (politikoinnin ja pelaamisen) sijasta yliopistomme kaikki toimijat sitoutuvat puhaltamaan yhteen hiileen niin keskenään kuin eri sidosryhmien suuntaan. Osuustoiminnan ydinidea numero yksi on sama kuin yliopistomme strategia. Keskeisiä käsitteitä ovat yhteenliittyminen, yhteistyö ja sopu. Tässä hengessä on myös osuustoiminnan tutkimuksen tiimi pyrkinyt edistämään yliopiston ja oman tiedekuntansa asiaa – eli niin sanotusti osallistunut talkoisiin. LUT –lippua pidetty korkealla joka paikassa. Pyrkimyksenä on avata mahdollisuuksia yhtäältä elinkeinoelämältä saatavaan tutkimusrahoitukseen ja toisaalta mielekkäisiin kansainvälisiin yhteistyösuhteisiin tutkimuksessa ja akateemisissa organisaatioissa.

LUTin strategian painopisteitä ovat vihreä energia ja teknologia, kestävä kilpailukyvyn luominen ja kansainvälinen venäjäyhteyksien rakentaminen. Osuustoimintatiimin tekeminen osuu käytännössä kaikille alueille. Vihreän energian ympärille rakentuva osuustoiminta ei ole toistaiseksi ollut tiimin omana tutkimuskohteena, mutta siihen liittyvän tiedon syntymiseen ja levittämiseen on muulla tapaa osallistuttu. Venäjäyhteyksien rakentaminen on toistaiseksi rajoittunut sikäläisen delegaation osuustoiminta-aiheiseen vierailuun LUTissa ja allekirjoittaneen rooliin Belgorodin yliopiston tieteellisen lautakunnan jäsenenä.

Parhaiten osuustoimintajohtamisen tiimin tekeminen sijoittuu painopisteen kestävä kilpailukyvyn luominen -alueelle, joka itse asiassa yhdistää LUTissa kaikki tiedekunnat. Noin 80% LUT:n professoreista mukana painopistealueen toiminnassa. Tutkimustiimillämme on tällä alueella vahva yhteistyöverkosto ja hyvät suhteet elinkeinoelämään. Osuustoiminta on ideoiltaan nimenomaan kestävää liiketoimintaa, kuten bisneskoulujen akkreditointeja tekevä European Foundation for Management Delopment (EFMD) raportissaan toteaa. Toisaalta tiimimme tutkimustoiminta on keskittynyt pääasiassa osuuskuntien ylimmän johdon tehtäväkenttään ja kilpailukyky- ja etukysymyksiin. Teemme mielellämme yhteistyötä omassa tiedekunnassamme, yliopistossamme ja muissa yliopistoissa aina sosiaaliseksi yrittäjyydeksi nimitettävän toiminnan alueelle asti, mutta tiimin huomio on rahoittajien linjauksen mukaisesti nimenomaan suurten osuuskuntien menestystekijöiden tutkimuksessa.

LUTin arvoihin ja strategiaan sitoutuen OT-professuuri ja sen ympärille rakentuva tutkimustiimi toteuttaa yliopiston missiota, joka on Suomen (maailman) hyvinvoinnin ja kestävän kilpailuedun rakentaminen tieteen, tekniikan ja talouden osaamisella. Pyrimme myötävaikuttamaan yliopistomme vision toteutumiseen eli siihen, että olemme ketterä ja kansainvälinen taloutta ja tekniikkaa yhdistävä tiedeyliopisto, joka on ydinosaamisaloillaan vähintään eurooppalaista kärkeä.

Alkuperäiseen kysymykseen palatakseni, osuustoimintaprofessuuri ja siihen sisältyvä osuuskuntien menestystekijöiden ja niiden johtamisen tutkimus istuvat erinomaisesti LUTin arvoihin ja strategiaan, erityisesti kestävä kilpailukyvyn luominen – painopisteen alueelle. Tässä suhteessa osuustoimintatutkimukseen investoiminen ja nimenomaan OT-professuurin painotuksin on LUTissa hyvin perusteltua.

perjantai 8. marraskuuta 2013

Proffat haukkuvat ja karavaani kulkee

Päivän lehdet jatkavat tiiviisti Himasgaten ympärillä. Kohua nostattaneet kritisoijat ovat lausunnoillaan osoittaneet, etteivät he kenties ymmärrä, että tiedon tuottamisen, levittämisen ja hyödyntämisen prosessit ovat monensuuntaisia. Tai ainakaan he eivät oivalla, että myös professorin titteliä kantavat toimijat voivat ottaa näissä prosesseissa vaihtelevia rooleja.

En henkilökohtaisesti tunne skandaalia julistavia professoreita. Lausuntojensa perusteella he vaikuttavat elävän perinteisissä siiloissaan, eivätkä uskaltaudu muuhun kuin tieteelliseen vuoropuheluun. He ilmeisesti kuvittelevat, että professorin titteliä kantavien ihmisten sanomiset ja kirjoitukset ovat kaikkialla tieteellisten lautakuntien arvioitavana. Näin ei kuitenkaan ole, eikä pidä olla. Tieteellinen arviointi tehdään, kun tutkimus halutaan julkaistavaksi tiedelehdessä. Kritisoijilta vaikuttaa jääneen oivaltamatta, että Himasen toimittaman teoksen tieteellinen uutuusarvo on täysin toissijainen seikka, kun sen tarkoituksena on ollut koota ajatuksia poliittiseen keskusteluun. Todettakoon tosin, että ilmeisesti tieteellistäkin arvoa löytyy ainakin jonkin keskustelun kannalta, sillä teos on läpäissyt Oxfordin yliopiston julkaisusarjan arviointiseulan. Eivät Himanen ja kumppanit tosin ole kovin hyvin onnistuneet viestimään työn tarkoitusta ja rooliaan kokonaisuudessa. Sitä voisi puolustaa äänekkäämminkin.

Himasen kumppani Castells arvelee aamun Hesarissa, että suomalaisprofessorien hyökkäyksessä on kyse kateudesta. Samaa hän on puhunut jo aiemminkin. Arvio ei välttämättä mene täysin metsään. Suomalaiset yliopistot ovat vasta hiljattain siirtyneet aikaan, jossa professorien on kyettävä opettamaan ja tutkimaan kansainvälisellä tasolla. Jo tämä on monille kova vaatimus. Tähän on vielä lyöty päälle entistä konkreettisempi aktiivisen yhteiskunnallisen vuoropuhelun vaatimus. Siinä eivät päde tieteellisen maailman pelisäännöt. Vakuuttamisen keinot ovat erilaiset ja vuoropuheluun osallistuvat joutuvat yksilöinä aivan eri tavoin suurennuslasin alle kuin tutkijat tieteellisissä arviointiprosesseissa. Tämä on monille liikaa. Onnistuminen vuoropuhelussa on toisaalta kiinni siitä osaako osallistuja naksauttaa aivonsa aivan eri asentoon kuin toisille tutkijoille argumentoidessaan. On kyettävä paketoimaan erilaisissa tiedeyhteisöissä käytyjä tuoreita ja vanhojakin keskusteluita poliitikoille ja yritysjohtajille helppokäyttöiseen muotoon. Kun professori ei tähän pysty, on hänen puolustuskeinonaan vanhan maailman akateemisiin hyveisiin vetoaminen ja tieteellisen arvioinnin ulottaminen sinne minne se ei kuulu.

Himasgaten perusteella meillä on melko lailla hommia tehtävänä ennen kuin yliopistokenttämme toteuttaa koko laajuudessaan sitä tehtävää, mikä sille on yhteiskunnan toimesta annettu. Epätoivoon ei tosin ole syytä. Yhä useampi professori haastaa itsensä epämukavuusalueelle ja kasvaa niin ammatillisesti kuin ihmisenä yleensä. Himasgatessa 'ansioituneet' professorit tekevät mahdollisesti hallaa tälle kehitykselle, mutta eivät kuitenkaan onnistu pysäyttämään sitä. Koko systeemi on nimittäin valjastettu muutokseen ja taloudellinen ohjaus tukee tätä melko rankalla kädellä.

torstai 7. marraskuuta 2013

Himasen jättiläiset ovat osuustoimintaa

Muun muassa Ilta-Sanomat kirjoittaa tänään Himasen raportin "viidestä jättiläisestä", joihin pääministeri Katainen on mieltynyt. Välitön ajatukseni on, että esitetyt kehitysaskeleet huokuvat osuustoimintaa, vaikka niin tilaaja kuin tuottaja on tästä varmasti varsin tietämätön.

Ilta-Sanomat kirjoittaa: "Ensimmäinen tarpeellinen jättiläisaskel on siirtyminen negatiivisesti eli (fyysisten) puutteiden poistamisen kautta määritellystä hyvinvointivaltion käsitteestä positiiviseen, jossa hyvinvointivaltio määritellään lopullisen päämäärän eli hyvinvoinnin edistämisen kautta." Osuustoimintaan ei kuulu ongelmien märehtiminen ja sen odottaminen, että joku muu hoitaa asiat kuntoon. Osuustoiminnan ytimessä on positiivinen tulevaisuuteen uskova vire: kyllä me pystymme! Päämääränä on jäsenten hyvinvointi, johon osuuskunta on vain väline. Toisaalta osuustoiminnan ihmiskuva on laaja, minkä vuoksi osuuskunnan tarkoitustakin voi määritellä sen kautta mitä kaikkea taloudellista, psykologista, sosiaalista ja esteettistä arvoa ihmiset jäisivät ilman, jos osuuskunta lakkaisi olemasta.

Ilta-Sanomat jatkaa: "Toinen uudistuksessa tarvittava jättiläisaskel on Himasen tekstin mukaan siirtyminen reaktiivisesta eli jälkeenpäin reagoivasta hyvinvointivaltiosta proaktiiviseen eli ennakoivaan hyvinvointiyhteiskuntaan." Tämä on sama kuin osuuskuntamallin kolmas tukipilari JCOMissa pian julkaistavan artikkelin mukaan: muutosorientaatio. Osuustoiminnan ideana on edistys, kehitys, parannus, jne. Osuustoiminnan hallintomallikin (osuuskunta - jäsenyhteisö -systeemi) on rakennettu nimenomaan skannaamaan eri yhteiskuntasektoreita, toimialaa ja tiettyjä markkinoita proaktiivista kehittymistä ja edelläkävijyyttä varten. Sivuhuomiona todettakoon, että valitettavasti harva osuuskunta on elänyt tätä täysillä todeksi. Pahimmillaan fokus on vain yrityksessä ja tietyssä liiketoiminnassa sekä osakeyhtiöiden hyvän hallintotavan mukaisissa vaatimuksissa, jotka voivat yhtäältä johtaa harhaan ja toisaalta olla osuustoiminnan menestyksen kannalta täysin riittämättömiä.

"Kolmas jättiaskel, joka Himasen mukaan tarvitaan, on lakata kohtelemasta ihmisiä hyvinvointivaltion objekteina ja nähdä heidät sen sijaan hyvinvointiyhteiskunnan subjekteina. Toisin sanoen kyse on muutoksesta teollisen ajan järjestelmäkeskeisestä hyvinvointivaltiosta informaatioajan ihmiskeskeiseen hyvinvointiyhteiskuntaan." Tässä siis puhutellaan ihmisiä ja tarjotellaan heille osuutta omaa ja yhteistä hyvää luovasta toiminnasta. Ihmiset ovat yksin ja yhdistyneinä oman onnensa seppiä. Heidän tarpeensa määrittelevät toiminnan arvoperustan ja heidän osaamisensa ratkaisee toiminnan laadun. Osuustoimintaa siis.

"Himasen mukaan neljäs tarvittava jättiläisaskel on muutos lähestymistavassa hyvinvointiin: 'sen on muututtava partiaalisesta eli osittaisesta holistiseksi eli kokonaisvaltaiseksi.' Ero on Himasen mukaan samankaltainen kuin reaktiivisen ja proaktiivisen hyvinvointiyhteiskunnan välillä. Nyt siihen on tehtävä tärkeä lisäys toisesta näkökulmasta. Teollisessa hyvinvointivaltiossa reagoidaan ongelmiin, jotka jokin toinen »hyvinvointiyhteiskunnan» osa on jo aiheuttanut." Osuustoiminta peräänkuuluttaa yhtäältä kokonaisvaltaista ihmiskuvaa: hyöty tai tappio on taloudellisten, sosiaalisten ja psykologisten palkkioiden ja kustannusten summa. Esimerkiksi hyvinvointia heikentäviä piilokustannuksia ei sallita, vaan kaikki on ajettava mukaan samaan kalkyyliin. Toisaalta osuustoiminta näkee yksilöt osana organisaatioita ja organisaatioit osana laajempia yhteisöjä. Vastuullisuus on syntyvien palkkioiden ja kustannusten arviointia systeemikokonaisuuden tasolla, ei vain omaan napaan tuijottaen.

"Viides jättiläisaskel on siirtyminen hyvinvointivaltiosta kohti osallistavampaa hyvinvoinnin yhteiskuntaa. Himasen mukaan ensin on kuitenkin korostettava, ettei tämä tarkoita valtion velvollisuuden poistamista sen eettisen tehtävän osalta. Päinvastoin, Himanen kirjoittaa, informaatioajan hyvinvointiyhteiskunnan käsite aktivoi monilta osin valtiota toimimaan aiempaa laaja-alaisemmin, esimerkiksi edistämään henkistä hyvinvointia koulumaailmassa ja työelämässä." Tällä on ilmeinen liittymä ensimmäiseen askeleeseen. Kansalaisten hyvinvoinnin uskotaan perustuvan autonomian ja työn merkityksellisyyden kokemukseen. Huvittavaa sinänsä, että ideathan ovat kuin suoraan Hackman & Oldmanin liki neljä vuosikymmentä vanhasta JCM-mallista, mutta epämääräisesti esitettynä. Osuustoimintaan ajatukset liittyvät siten, että omavastuisuus ja itsenäisyys ovat osuustoiminnan ytimessä, toki yhteistyön (osallistumisen) ajatukseen kytkettynä. Vastaavasti merkityksellisyyden kokemusta tukee osuustoiminnan peräänkuuluttama tuloksellisuus, sen arviointi ja systemaattinen palaute. Merkityksellisyyden tunne syntyy siitä, että tiedostaa tekevänsä jotain millä on merkitystä paitsi itsensä myös muiden kannalta.

Seuraava tulevaisuusselonteko olisikin hyvä toteuttaa näkyvästi osuustoiminnan ydinideoihin tukeutuen. Osuustoiminta on ajatuksiltaan suorastaan aarrearkku, joka odottaa löytäjäänsä. Samalla olisi mahdollisuus tuottaa yhteiskunnallisen keskustelun ytimeen ajatuksia, kenties Himasen raporttia tuoreemmasta näkökulmasta.