Osuustoiminta otsikoissa

Hesari kirjoittaa tänä aamuna verokarhun suunnitelmista laittaa osuuskuntien bonuksia verolle. Saa nähdä millaiseksi osuuskunnan omistajille tulevan rahallisen hyödyn verotus tulevaisuudessa menee ja onko asetelma osuuskuntien ja jäsenten kannalta reilu.

Ennen  itse verotuskysymyksiin liittyviä kannanottoja nostaisikin esiin sen mitä hyvää tähän keskusteluun osuustoiminnan näkökulmasta liittyy. Hesarinkin jutussa mainostetaan sitä kuinka merkittävästi osuustoiminta koskettaa suomalaisia. Toisaalta juuri mikään ei herätä kansalaisissa niin paljon tunteita kuin se, että verottaja käyttää aikaansa tavallisen ihmisen kimpussa pyörimiseen, kun miljardiluokan toimijat puuhastella verokikkailujaan rauhassa. Monet asiakasomistajat tulevat siis entistä tietoisemmiksi osuustoiminnasta ja erityisesti joistakin sen keskeisistä mekanismeista vieläpä siten, että niihin liittyy jatkossa vahva tunnejälki.

Annettakoon verottajalle sen verran myönnytystä, että se on hankalassa asemassa. Verottaja on omalla toiminnallaan ajamassa esimerkiksi Nordean toimintoja Suomesta ja täten heikentämässä verokertymää. Eipähän sille jää muita vaihtoehtoja kuin yrittää paikata lovea käymällä suomalaisen yritystoiminnan kimppuun. Esimerkiksi OP-bonusten verotus ei vain taida paikata sitä lovea, joka Nordean siirrosta syntyy. Sitähän ei tosin vielä tiedä mitä verottaja tekee. Sillä kun on ollut tapana kohdella suomalaisia yrityksiä ulkomaisia rankemmin yritysmuodosta riippumatta.

Lisäys: HS:n juttu on saamani tiedon mukaan uutisankka. Bonuksia ei suunnitella verotettavaksi.

OT-proffa Kauppalehdessä: KKV sankari vai häirikkö?

Yritykset käsitetään tyypillisesti voittoa maksimoiviksi osakeyhtiöiksi. Niiden tarkoitus voi johtaa ongelmiin markkinoiden toiminnan kannalta. Strategisessa johtamisessa kilpailupolitiikan opit kääntyvät päälaelleen: yritykset pyrkivät lisäämään sijoittajalle tulevaa arvoa vaikeuttamalla kilpailua, rakentamalla riippuvuuksia ja hämärtämällä asiakkaan ymmärrystä koskien tuotteita ja niiden kustannusrakenteita.

Tähän mustavalkoiseen ja kuluttajien kannalta lohduttomaan kuvaan asettuu tietyiltä osin yritysten säätely ja valvonta. Sankarin viittaa asetellaan Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV), joka vaalii nimenomaisen politiikan, lakien ja sääntöjen täytäntöönpanoa ja toteuttamista. Palveleeko muuttuneen lain sisältö ja tulkinta kuluttajaa vai kääntykö se tätä vastaan? Vierastaako KKV markkinoiden todellisuutta luottaen yksioikoisiin oletuksiin? Huolestuttavaa on ainakin se, ettei KKV ymmärrä osuustoimintaa. Tämä on käynyt ilmi muun muassa Valion tapauksen yhteydessä. Käykö kuluttajapuolella samoin?

Periaatteessa KKV:n pitäisi ymmärtää kuluttajaosuustoimintaa erittäin hyvin. Osuuskaupat on nimittäin perustettu edistämään markkinoiden toimintaa, lisäämään tehokkuutta ja parantamaan kuluttajan asemaa. Suomessa osuuskaupat ovat tarjonneet jäsenilleen palveluita ja etuja jo yli 100 vuotta. Perustehtävän kivijalkana ovat osuustoiminnan tarkoitus, osuuskuntalaki ja osuuskauppojen säännöt. Käytännössä osuuskaupat investoivat jäsenten tarvitsemiin palveluihin myös sellaisilla markkinoilla, jotka eivät ole ansaintatarkoituksessa kiinnostavia. Lisäksi ne pyrkivät pysyvästi edulliseen hintaan ilman alennuskikkailua.  

Toiminta tuottaa hyötyjä myös muille kuin jäsenille. Elintarvikkeemme lukeutuvat tutkimusten mukaan Euroopan halvimpiin, kun vero- ja ostovoimaerot otetaan huomioon. Olisikohan osuustoiminnan menestys on edistänyt asiaa? Kasvavat volyymit auttavat alentamaan hintoja. Myös osto- ja neuvotteluvoima auttaisivat. S-ryhmä on valitettavasti edelleen päivittäistavarakaupan hankintamarkkinoilla lilliputti. Silti jotkut ovat pohtineet suitsien laittamista, jottei pieni Suomi-puotimme riistä tavarantoimittajia. Toivottavasti KKV ei ota osaa komediaan! Kotimaisten tuotteiden asemaa osuuskaupan on tarkoituksenmukaista puolustaa ja edistää.

Keskustelua ovat herättäneet myös kanta-asiakasjärjestelmät. Ne ovat yritysten keino luoda uskollisuutta ja sitouttaa asiakasta. Näin asiakkaan arvo yritykselle kasvaa, mikä tukee yrityksen pitkän tähtäimen tuloksentekokykyä. S-ryhmän bonusjärjestelmää ei tulisi tulkita näin. Omistaja-asiakas on nimittäin eri asia kuin kanta-asiakas. Osuustoiminnassa bonusjärjestelmä on asiakasomistajien työkalu yhteistoiminnan tehokkuuden edistämiseksi. Osallistujia palkitaan heidän aikaansaamansa kustannushyödyn suhteessa. Asioinnin säännöllisyys lisää ennustettavuutta ja määrien lisääntyminen tehokkuutta. Järjestelmään liittyy myös muita palvelu- ja hintahyötyjä. Ideaa korostetaan porrastamalla bonuksia ja pitämällä kiinni niiden johdonmukaisuudesta osuuskaupan sisällä. Nähtäväksi jää löytyykö KKV:ssa ymmärrystä yhteistoiminnan eduille vai onko kilpailu itseisarvo.

KKV:n tulisi joka tapauksessa ymmärtää markkinoita ja niiden osapuolia, onhan todellisuus yleisiä oletuksia värikkäämpi. Markkinoilla on myös kasvollisuutta, luottamusta, ammatillista ylpeyttä ja halua rakentaa yhteistä menestystä eri sidosryhmien kesken. Toisaalta tekemistä riittää monella rintamalla, esimerkiksi läpinäkyvyyden lisäämisessä ja kuluttajien valistamisessa.

KKV voi käsittää osuustoiminnan kumppanikseen tai olla mustasukkainen. Kuluttajat eivät odotakaan viranomaisten väliintuloa, vaan parantavat asemaansa itse. Malli on sikäli tehokas, että asiakkaat ohjaavat toimintaa paitsi markkinoiden myös hallinnon kautta. Jäseniä haastetaan valvomaan ja edistämään hyötyjen toteutumista niin itse kuin jäsenhallinnon välityksellä. Parhaimmillaan huomio kohdistuu epämääräisten luokitusten sijasta aitoon tuote- ja palvelukohtaiseen kilpailuun, sen hyötyihin ja asiakkaiden saamaan arvoon.

Kilpailun suhteen huomio tulisi suunnata sen todellisten esteiden poistamiseen, esimerkiksi kaavoitukseen liittyen. Rehti kilpailu kirittää osuuskauppoja ja tuo erilaisuutta markkinoille, toimien täten asiakasomistajien ja muiden kuluttajien hyväksi. Joitain asiakkaiden organisoituminen ärsyttää, minkä vuoksi osuuskaupoille halutaan kapuloita rattaisiin. Todelliset yrittäjät pärjäävät kuitenkin hyvin. Se on markkinataloutta.  

Osuustoimintalätkällä voittoon!

Suomen Kiekkoleijonat voitti eilen upean esityksen päätteeksi kotikaukalossaan pelanneen Venäjän ja lähetti isännät laulukuoroon jääkiekon Olympiaturnauksessa. Ken on turnausta seurannut, ei ole voinut välttyä kuulemasta termiä meidän peli ja viittauksia ”yhteistyön jääkiekkoon”. Sillä kaadettiin myös huipputaitava Venäjän Karhu.

Olen useissa yhteyksissä viitannut siihen, että osuustoiminnan ydinideat (eli osuuskuntien menestysresepti) ovat käyttökelpoisia itse asiassa aina, kun puhutaan ihmisten välisestä yhteistyöstä. Niitä voi hyvin soveltaa niin seuratoimintaan kuin joukkuepeleihin. Leijonien voiton kunniaksi asetan osuustoiminnan ydinideat jääkiekon kontekstiin.

Osuustoiminnan lähtökohtana on jäsenten vapaaehtoinen yhteenliittyminen ja yhteistyö jonkin yhteiseksi tunnistetun päämäärän saavuttamiseksi. Yhteistyön idea sopii hyvin joukkuepeleihin ja joukkueeseen liittymisen vapaaehtoisuus vaikuttaa olevan Suomessa totta, vaikka se on kovin kiistanalainen asia. Saku Koivu halusi mieluummin jäädä harjoittelemaan Stanley Cupia varten kuin liittyä Leijona –joukkueeseen. Jossain muualla tätä valintaa ei olisi hyväksytty ja pelaaja olisi ollut sosiaalisen paineen alla pakotettu lähtemään mukaan. Meillä pelaajien omaa tahtoa on haluttu kunnioittaa. Westerlundkin on painottanut, että pelaajan tahtotila on ollut joukkueenjohdon ja valmennuksen ensimmäinen tarkkailun kohde. Myös osuustoiminnassa uskotaan, että ihminen myötävaikuttaa yhteiseen menestykseen parhaiten silloin, kun osallistuu siihen vapaasta tahdostaan. Leijonien tapauksessa Olympiakulta lienee ollut jo pitkään pelaajien yhteinen päämäärä.

Osuustoiminnan ydinidea numero kaksi on itsensä toteuttaminen jäsenyyden puitteissa. Tämä viittaa siihen, että kullekin jäsenelle löytyy rooli, jossa hän voi omien vahvuuksiensa kautta tukea yhteisteisten tavoitteiden saavuttamista. Kuulostaako tutulta? Leijonalauma on tyypillisesti ollut hyvin roolitettu. Toisaalta idealla viitataan siihen, että kaikki sitoutuvat yhteiseen pelisysteemiin. Kuten Tuukka Rask eilen totesi ja Venäjä osoitti, sooloilemalla ei pelejä voiteta. Tiettyä sooloilua kyllä sallitaan, mutta yhteisesti sovittujen raamien sisällä. Ilman tiettyjä roolin tuomia oikeuksia ei Juhamatti ”Juhis” Aaltonen olisi eilen laittanut peliä tasoihin vain 87 sekuntia Venäjän johtomaalin jälkeen. Joukkuepelaamisen ja sooloilun on siis oltava sopivassa balanssissa. Helppoa balanssin löytäminen ei koskaan ole niin kuin monet ennakkosuosikit ovat usein osoittaneet. Se vaatii jatkuvaa keskustelua ja kehittymistä viisikkojen sisällä.  

Osuustoiminnan ydinidea numero kolme on jäsenten oma-aloitteinen vastuullisuus. Tehtyään valinnan liittyä osuuskuntaan, jäsen ei ole enää vapaa toimimaan aivan kuten tahtoo. Hänellä on velvoitteita jäsenyhteisöä ja osuuskuntaa kohtaan. Sama toimii lätkäjoukkueessakin. Venäläispelaajilta voidaan kysyä mitä he tekivät Olympialaisissa. Tulivatko he vain paistattelemaan otsikoissa ja juoma-automaattien julisteissa? Missä oli Ovetshkinin sitoutuminen? Suomalaispelaajilta sen sijaan löytyi eilisessäkin pelissä oma-aloitteista vastuullisuutta. Jokainen pelaaja ilmiselvästi halusi voittaa niin joukkuetta kuin itseään varten. Oma-aloitteinen vastuullisuus näkyi pienissä teoissa jäällä, kuten kaverin auttamisena ja siinä, ettei turhia jäähyjä juurikaan otettu. Jokainen kantoi vastuunsa siitä, ettei tunnelataus realisoidu väärinä tekoina jäällä.

Osuustoiminnan idea numero neljä on yhteisomistus, joka pitää sisällään käsitykset siitä kenelle resurssit kuuluvat ja kuinka niitä hallitaan. Osuustoiminnassa resurssit käsitetään yhteisiksi ja hallinnon perustana on osallistava tahdonmuodostus. Tämäkin sopii erinomaisesti joukkuepeleihin. Parhaimmillaan pelaajat oivaltavat, että joukkueen muodostama kokonaisuus ja se kuinka joukkueen erilaisia voimavaroja kokonaisuudeksi yhdistellään ratkaisevat menestyksen. Ei puhuta minun taidoista, vaan meidän taidoista. Joukkueen hallintaan liittyen voidaan palata Torinon 2006 hopeajuhliin. Westerlund nimittäin esitteli pelaajille uuden ja toimivan lähestymistavan. Viisikot saivat itse määritellä pelitapaansa yhteisen systeemin puitteissa.  Valmentaja ei määritellytkään tekemistä ylhäältä alaspäin, vaan joukkueen pelaajat pääsivät itse viisikoittain määrittelemään kuinka he pelaavat ja kuinka kunkin yksilön taidot saadaan parhaiten valjastettua yhteiseen käyttöön. Yhdistettynä neljän kentän melko tasaiseen peluutukseen, on malli varsin demokraattinen. Näin joukkueesta tuli joukkue isolla J:llä. Paras joukkue missä olen koskaan pelannut, sanoi Teemu Selänne kisojen jälkeen.

Osuustoiminnan ydinidea numero viisi on toiminnan hyödyllisyys. Tärkeä kysymys on siis se, viekö jäsenten yhteistoiminta jäseniä kohti yhteistä päämäärää. Osuustoiminta siis haastaa jäsenet arvioimaan ja mahdollisuuksien mukaan mittaamaan toiminnan hyödyllisyyttä suhteessa asetettuihin tavoitteisiin. Leijonien tapauksessa tämäkin vaikuttaa toimivan. Pelaajat asettavat yhteisiä tavoitteita ottelukohtaisia tavoitteita pelin eri osa-alueille. Lähdetään itse asiassa siitä, että jokainen vaihto vie joukkueen yhteispeliä eteenpäin. Yksittäisen pelaajan jokainen teko jäällä on parempi kuin edellinen. Tehdään siis yhteisen menestyksen kannalta oikeita asioita. Huomionarvoista tähän liittyen on sekin, että pelaajat vaikuttavat käsittävän hyödyn yhtä laajasti kuin osuustoiminnassa tehdään. Osuustoiminnassa uskotaan talousteorioista poiketen ihmisen tarpeiden monipuolisuuteen. Jäsenet eivät ole vain taloudellisten etujen, vaan myös ja toisinaan ennen kaikkea sosiaalisten ja psykologisten palkkioiden motivoimia. Yhdessä tekeminen ja henkilökohtaiset onnistumiset ovat mielihyvän lähde. Ne voivat siis muodostaa keskeisen osan jäsenten tavoitteita. Haastatteluiden perusteella kiekkoleijonamme vaikuttavat olevan mukana paljolti yhteisten kokemusten ja kasvutarinan vuoksi. Mieleeni ovat jäänyt erityisesti Tuomo Ruudun sanat Bratislavan kultaillasta vuonna 2011. Ne kuuluivat jotakuinkin näin: ”Täytyy tunnustaa, ettei se kulta itse asiassa niin erikoiselta tunnu, vaan tämä aivan uskomaton joukkue ja se, että saa voittaa näin hienojen jätkien kanssa”.

Osuustoiminnan ydinidea numero kuusi on oikeudenmukainen palkitseminen. Jäseniä palkitaan siis siinä suhteessa kuin nämä ovat yhteiseen menestykseen myötävaikuttaneet. Yhdenmukaisesti edellä käsitellyn hyödyn käsitteen kanssa palkitsemisessa huomioidaan niin taloudelliset kuin sosiaalispsykologiset ulottuvuudet. Joukkueena voitetaan ja joukkueena hävitään, mutta annetaan toisaalta reilusti tunnustusta niille, joiden panos on kulloinkin ollut erityinen yhteisen tavoitteen saavuttamisen kannalta. Pelaajat antavat tunnustusta toisilleen kentällä, vaihtoaitiossa ja pukuhuoneessa. Myös haastatteluissa muistetaan kehua toisen hyvää peliä. Suomalainen jääkiekkokulttuuri tunnistaa ja nostaa esiin myös niin sanottujen työmyyrien arvon. Komarov ja Pihlström saavat tunnustusta omasta raatamisestaan siinä missä Selänne, Granlund ja Rask. Reilu palkitseminen puhuttelee jäsenten individualistisia motiiveja ja saa niin osuuskunnan kuin joukkueen jäsenet puhaltamaan entistä vahvemmin yhteen hiileen.  

Osuustoiminnan ydinidea numero seitsemän on ylivoimainen osaaminen. Sen turvin osuuskunta voi olla jäsenilleen nyt ja huomenna paras vaihtoehto – eli kilpailijoitaan parempi.  Ylivoimainen osaaminen edellyttää ennen kaikkea jäsenyhteisön vastuunkantajilta jatkuvaa kouluttautumista, oppimista ja kasvua kolmella eri osa-alueella: osuustoiminta, liiketoiminnan ala ja yleinen toimintaympäristö. Tämäkin idea pätee jääkiekkojoukkueeseen. Liiketoiminnan alan sijasta puhutaan jääkiekosta ja yritystoiminnan yleisen ympäristön sijasta jääkiekon yleisestä ympäristöstä. Osuustoiminta puolestaan viittaa joukkueen omaan pelisysteemiin. Leijonien osalta tilanne on kehittynyt suotuisasti. Loukkaantumisista (M. Koivu, Vilppula ja Barkov) huolimatta Sotshin joukkueen jääkiekko-osaaminen ja taitotaso ovat kokonaisuudessaan kenties parasta mitä Leijonilla on koskaan ollut. Tästä saamme kiittää muun muassa KHL-liigaa. Tällä osaamisen alueella jäämme kuitenkin hieman kärkimaita jälkeen. Oman pelisysteemin osaaminen sen sijaan on huippuluokkaa. Sen syvällinen ymmärtäminen ja usko siihen luovat perustan menestykselle. Pelaajat ovat olleet valmiita omaksumaan pelisysteemin ja sitoutuvat oppimiseen ja kasvuun sen puitteissa. Venäläisetkin ovat eilisen jälkeen sitä mieltä, että Suomi on Venäjää edellä vähän joka osa-alueella, mutta ennen kaikkea pelisysteeminsä osalta. Ei Leijonilla pyyhi kovin huonosti myöskään osaamisen kolmannella osa-alueella. Kansainvälisen jääkiekkoliiton varapuheenjohtaja Kalervo Kummola ja Columbus Blue Jacketsin toimitustoimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen toimivat nimittäin tärkeillä paikoilla ajatellen jääkiekon toimintaympäristöön liittyvää osaamista. Miehittämiltään paikoilta he pääsevät tunnistamaan esimerkiksi tuomarilinjoihin ja pelityyleihin liittyvien trendejä ja myös vaikuttamaan niihin. Maajoukkueemme on siis vähintäänkin tietoinen muutoksista, jotka saattavat olennaisesti vaikuttaa Leijonien mahdollisuuksiin pelikentällä niin yksittäisessä turnauksessa kuin Olympiadien välillä. Tältä pohjalta Leijonien pelisysteemiä voidaan ajansaatossa kehittää vastaamaan tulevaisuuden tarpeita.

Tästä blogitekstistä tuli poikkeuksellisen pitkä, mutta menköön tällä kertaa näin. Muuta ei enää tarvita kuin, että Leijonat voittavat Sotshissa kultaa! Osuustoiminnan ydinideoissa on menestyksen eväät.

Yritys-Suomi ajaa osuuskunnan marginaaliin

Törmäsin tänä aamuna Työ-ja elinkeinoministeriön koordinoiman Yritys-Suomi-verkoston nettisivuihin. Käypä sinäkin tutustumassa osoitteessa yrityssuomi.fi.  Verkosto lupaa, että se luo menestyksen edellytyksiä koko Suomelle muun muassa innostamalla yrittäjyyteen, helpottamalla yritysten perustamista sekä tukemalla käytännön arkea ja kasvua.

Yritys-Suomen päämäärä on hieno, vaan mikä mahtaa olla osuustoiminnan asema? Yritysmuodoista puhuttaessa sivustolla todetaan aivan oikein, että yritystoimintaa aloitettaessa olennainen ratkaisu on yritysmuodon valinta. Mutta mitä sitten tapahtuukaan. Sivustolla laitetaan yritysmuodot tärkeysjärjestykseen ja sysätään osuuskunta marginaaliin: ”Tärkeimmät vaihtoehtoiset yritysmuodot ovat yksityinen elinkeinonharjoittaja, avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö sekä osakeyhtiö.” Pakollisena pahana kyllä mainitaan, että ”liiketoimintaa voidaan harjoittaa myös osuuskuntana.”

Joku voi tietysti sanoa, että katso eri yritysmuodoissa toimivien yritysten lukumääriä ja määritä yritysmuodon tärkeys tältä pohjalta. Esimerkiksi osakeyhtiöitä on moninkertaisesti osuuskuntiin verrattuna. Tämä ei kuitenkaan ole toimiva peruste. Yritys-Suomen tehtävänä ei nimittäin ole vanhan säilyttäminen, vaan uuden edistäminen. Yritysmuotoja ei voi eikä pidä arvottaa niiden aiempien käyttölukumäärien pohjalta, vaan valinta tulee aina suhteuttaa tilanteeseen ja tarpeeseen.

Onneksi edellä mainittu valintaan liittyvä ajatus tulee sivustolla esiin: ”Yritysmuodon valintaan vaikuttaa esimerkiksi yrityksen tulevan toiminnan luonne, pääoman tarve, yrityksen perustamiseen ja toimintaan osallistuvien määrä, verotus ja vastuukysymykset.”  Uudelle yrittäjälle ei kuitenkaan pidä sanoa, että tietty muoto on tärkein. Ei ole ihme, että osakeyhtiöitä on lukumääräisesti eniten. Tietenkin näin on, jos osakeyhtiötä tuputetaan niillekin, joiden kannattaisi valita liiketoiminnan muodoksi osuuskunta.  

Käännetäänpä asetelma toisin päin. Voisitko kuvitella, että Yritys-Suomi-sivustolla lukisi: ”Tärkein yritysmuoto on osuuskunta.  Liiketoimintaa voidaan harjoittaa myös avoimena yhtiönä, kommandiittiyhtiönä ja osakeyhtiönä tai yksityisenä elinkeinonharjoittajana.”  Jos pidit ajatusta mahdottomana, ei kannata yllättyä. Meillä on vakiintuneet tavat ajatella ja puhua yritysmuodoista ja niissä osuuskunta on marginaalissa.  

Minua ihmetyttää, etteivät Yritys-Suomen viestinnästä vastaavat ymmärrä sanavalintojen voimaa. Heillä on suuri vastuu sen suhteen, että eri yritysmuotoja otetaan ennakkoluulottomasti käyttöön. Jos kitkaa on, se voi johtaa siihen, että yrityksiä syntyy mahdollisuuksia vähemmän ja toisaalta syntyvien yritysten menestys on huonompaa kuin se voisi olla. Kuten sivustolla satonaan: yritysmuodon valinta on tärkeä päätös!

Lisäys 24.02.2014: Yritys-Suomi poisti nettisivuiltaan yritysmuotoja arvottavat tekstit!

Gebhardin liikkeenjohto-opit osa 5: Yhteistyö, verkosto ja osuuskuntaportfolio

Yhteistoiminta oli luonnollisestikin Gebhardin opin ytimessä. Hän lähestyi teemaa muun muassa suunnittelun, sopimisen, ylläpidon ja kasvun näkökulmasta.

Yhteistoiminta kaipaa Gebhardin mukaan huolellista suunnittelua. Sosiologi Durkheimin tapaan Gebhard pitää erityisesti epävirallista organisaatiota tärkeänä. Tällä viitataan siis jäsenistön todellisiin vuorovaikutussuhteisiin ja yhteisöllisyyteen, joka ei perustu sopimuksiin ja virallisiin rakenteisiin tai järjestelmiin. Ennen osuuskunnan perustamista on siis selvitettävä onko jäsenistöllä aidosti edellytyksiä puhaltaa yhteen hiileen.
Gebhard ei kuitenkaan unohda muodollisia puolia. Hän kehottaa sopimaan asioista huolellisesti jäsenten kesken. Sopimusten teon huolellisuuteen tulee kiinnittää huomiota varsinkin osuuskunnan ja muiden toimijoiden välisissä suhteissa. Nämä Gebhardin opit ovat samaa asiaa kuin mitä tänäänkin opetetaan yritysten välisen yhteistyön kursseilla.

Gebhardin organisaatio-oppiin kuuluu olennaisena osana verkoston käsite, vaikka hän ei tätä itse varsinaisesti käyttänytkään. Jo Gebhardin ja Soinisen keskustelu Hattulassa 1800-luvun lopussa loi perustan osuustoiminnan ryhmäajattelulle Suomessa. Ryhmäytyminen ja yritysten välinen yhteistyö ovat nousseet liiketaloudellisen ajattelun ytimeen varsinaisesti vasta paljon myöhemmin. Näillä ajatuksilla on ollut keskeinen merkitys sen kannalta, että osuustoiminta on menestynyt hyvin.

Tukea on tullut myös siitä, että Gebhard korosti yhteistyön tärkeyden oivaltamisen roolia menestyksessä. Esimerkiksi osuuskassoille antamissaan ohjeissa Gebhard toteaa, että ei ole ainoastaan tärkeää tehdä yhteistyötä, vaan pitää esillä osuustoiminnallisten yhteenliittymien merkitystä. Tämä ohje voisi olla kirjattuna vaikkapa tämän päivän OP-liittojen hallituksille tai ylipäätään niille toimijoille, jotka näyttelevät tärkeää roolia ryhmäyhteistyössä.
Varsin mielenkiintoisia ovat Gebhardin ajatukset koskien osuuskuntien välistä yhteistyötä ja työnjakoa jäsentensä tarpeiden tyydyttäjänä. Gebhard nimittäin haastaa pohtimaan jäsenistön liiketoiminnallista portfoliota ja sen johtamista. Gebhardille portfolion ydin oli osuuskassa. Ajatuksena oli, että jäsenet voivat osuuskassansa pohjalta laajentaa toimintaansa perustamalla tarpeidensa mukaan uusia osuuskuntia, jotka paitsi edesauttavat jäsentensä asiaa myös vahvistavat toisiaan. Jäsenistö siis toimisi kollektiivina kuin portfolioyrittäjä. Voisitteko kuvitella, että vaikkapa S-ryhmä toimisi alustana asiakasomistajiensa organisoimille kokonaan uusille sosiaali- ja terveysalan osuuskunnille? Tämän päivän Gebhard opastaisi toimimaan näin. Ajatuksessa korostuu siis jäsenten rooli omistajina. Näkökulmana strategiseen johtamiseen ei ole vain yhden osuuskunnan näkökulma, vaan jäsenistön näkökulma.

Gebhardin liikkeenjohto-oppi osa 4: Taloudellisuus, ylijäämä ja kasvu

Gebhardin kirjallista tuotantoa lukemalla käy selväksi, että talous oli hänelle tärkeä teema. Gebhard puhui hyödyn aikakaudesta. Tehokkuus on keskeinen päämäärä. Sitä ei  kuitenkaan arvioida yksinomaan yrityksen, vaan nimenomaan jäsenten kannalta. Gebhard peräänkuulutti osaamisen kehittämistä nimenomaan sitä silmällä pitäen, että jäsenet kykenisivät tulojaan kasvattamaan ja menojaan pienentämään. Osuuskunta on siis väline jäsenten (esim. kotitalouksien, maatilojen ja yritysten) toiminnan tehokkuuden kasvattamiseen. Gebhard vaati yliopistoiltakin käytännöllistä tietoa ja talouteen liittyvän osaamisen vahvistamista osuuskunnissa. Valitettavasti yliopistot eivät tätä tehtävää juurikaan ole vuosisadan kuluessa toteuttaneet, ainakaan erityisesti osuustoiminnan näkökulmasta.

Gebhard ei ollut kasvua, arvonnousua ja ylijäämää vastaan – vaikka näin on toisinaan oletettu tai väitetty. Itse asiassa Gebhard peräänkuulutti järkiperäistä asiainhoitoa vakavaraisuuden ja edistymismahdollisuuksien, eli toisin sanoen kasvun turvaamiseksi. Gebhard korosti tämän päivän hittisanaksi muodostunutta vakavaraisuutta. Gebhardin opeilla selvittäisiin stressitesteistä.Ylijäämän pidättäminen osuuskuntaan oli Gebhardin mielestä tärkeää juuri vakavaraisuuden kannalta.

Gebhard oli kuitenkin myös sitä mieltä, ettei ylijäämää tule pidättää liiaksi. Erityisesti osuuskassoille antamissaan ohjeissa Gebhard peräänkuulutti paitsi osuuskunnan omien varojen lisäämisen tärkeyttä myös sitä, että lisäykset perustellaan jäsenistölle huolellisesti. Hän epäili vuosivoittojen täydellisen tai liian suuren pidättämisen ja rahastoimisen johtavan varain huonoon käyttöön. Esimerkiksi työväen osuuskauppojen suunnalta Gebhardin arvioitiinkin olevan liiaksi kallellaan kapitalismiin päin, kun hän usein peräänkuulutti ennen kaikkea jäsenten henkilökohtaista vaurastumista osuuskuntansa avulla. Lukiessaan tämän päivän omistajuutta ja hallintoa käsitteleviä oppaita, voi törmätä näihin Gebhardin ajatuksiin hieman eri muodossa. Kenties puhutaan siitä, että omistajien ja hallinnon on huolehdittava riittävästä budjettikurista, jotta varain käyttö olisi riittävän harkittua.

Nämäkään opit eivät ole menettäneet arvoaan sadan vuoden aikana. Itse asiassa monissa osuuskunnissa kaivattaisiin tehokkuuden käsittämistä jäsenten kannalta ja toisaalta kriittistä keskustelua siitä kuinka paljon ylijäämää tulee pidättää osuuskuntaan. Ylijäämän pidättämisen ja käytön perusteluun tarvittaisiin siihenkin lisää huomiota.

Hannes Gebhardin opit osa 3: Ihmisten johtaminen

Hannes Gebhard ei itse koonnut omaa liikkeenjohto-oppiaan kirjaksi. Hänen puheistaan ja kirjoituksistaan sekä hänen toimintaansa koskevista tarinoista on kuitenkin johdettavissa kuva hänen ajatuksistaan.

Gebhardin johtamistavan pätevyyttä pohdittaessa on hyvä muistaa, että hän toimi monen yli 100-vuotisen historian saaneen organisaation perustajana ja johtajana. Esimerkiksi Osuuskassojen Keskuslainarahaston johtajana hän toimi yli 30 vuotta.

Gebhardista voidaan todeta, että hän itse oli visionäärinen, tarkoitusohjautuva ja aloitteellinen johtaja. Tämä näkyy myös hänen ohjeissaan osuuskassoille. Hän vaatii jäseniä ja hallintoa toistuvasti kysymään ja pitämään mielessä vastauksen kysymykseen: ”Mihin me pyrimme?”

Alaisiaan kohtaan Gebhard oli tiukka ja autoritäärinen, eikä pidätellyt kiukkuaankaan. Käytös liittynee ennen kaikkea siihen, että hän itse oli luja ja vaativa missionsa alttarilla. Tämä on karismaattisille johtajille tyypillistä.

Gebhard oli kuitenkin myös avoin ja välitön. Hän piti muun muassa Pellervon toimiston väelle ns. kansliapuhutteluja. Niitä pelättiin, mutta ne yleensä pitivät sisällään mukavaa jutustelua perheasioista ja päätyivät tyypillisesti palkankorotukseen. Oikeudenmukaisuus oli Gebhardille keskeinen arvo. Hän totesi poikkeuksellisen raamatullisin sanankääntein: ”Mitä tahdotte toisienne tekevän teille, tehkää se heille”.

Gebhard ei vain johtanut osuustoimintaa, vaan antoi ohjeita sen johtamiseen. Jäsenten itse johtamille osuuskassoille hän totesi: ”osuuskassoissa eletään toisiinsa luottaen, toisiaan tukien, yksi kaikkien, kaikki yhden puolesta”. Nykymaailmassa tästä puhutaan jaettuna johtajuutena.

Gebhard uskoi, että ”osuustoiminnan terveenä ja voimakkaana pysyttäminen vaatii siihen liittyvien epäkohtien paljastamista”. Osoitettuna osuuskunnan ylimmälle johdolle tämä Gebhardin vaatimus tuo mieleen nykypäivän autenttisen johtamisen käsitteeseen.
Myös tietojohtaminen ja osaamisen johtaminen ovat käsitteitä, joista Gebhard tänään puhuisi. Niin keskeisiä hänen opissaan ovat ”tiedon ja taidon siemenet”, kuten hän itse niitä kuvasi. Gebhard korosti kahdenlaista tietotaitoa: osuustoimintaan liittyvää ja toiminnan alaan liittyvää tietotaitoa. Pellervon tuli muun muassa lehtiensä ja kirjallisuutensa kautta varmistaa, että parasta tietoa dokumentoidaan ja levitetään niin osuustoimintaan kuin maatalouteen liittyen. Osuuskuntien tuli toisaalta käyttää neuvojia tietotaitonsa kehittämisen tukena. Tänään Gebhard siis rohkaisisi osuuskuntia hyödyntämään erilaisia konsultteja.
Gebhard kuitenkin käsitti, että valistus ja neuvonta eivät riitä. Vain itse oppimalla ja omaa kykyänsä paikallisesti kasvattamalla voisivat jäsenten yhteisöt menestyä. Nykyään tällaiseen ajatteluun viitattaisiin muun muassa oppivan organisaation ja osaamisen johtamisen käsittein.

Gebhardin liikkeenjohto-oppi osa 2: liikemies?

Suomalaisen osuustoiminnan "isä" Hannes Gebhard ei erikseen koonnut ja esitellyt omaa liikkeenjohdollista oppiaan. Hänen toimintansa fokus oli pitkälti puitteiden luomisessa ja osuuskuntien perustamiseen liittyvissä kysymyksissä. Muutenkin yrityksen johtamiseen keskittyvät teokset olivat vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninä harvinaisuuksia, vaikka niitä alkoikin ilmaantua.

Toisin kuin monet nimensä johtamistutkimuksen historiaan kirjoittaneet henkilöt, Gebhard vähätteli omaa kykyään johtaa liiketoimintaa. Erotessaan Otavan toimitusjohtajan paikalta hän totesi: ”En pystynyt riittävällä tarkkuudella hoitamaan käytännöllisiä pikkuseikkoja, jota kuitenkin liikkeenjohdossa täytyy tehdä, jos mielii menestyä”. Gebhardilla oli siis kaunistelematon ja rehellinen kuva itsestä liikemiehenä, kuten monet hänen aikalaisistaan totesivat. Kanssaihmiset jakoivat Gebhardin kriittisen näkemyksen: ”hän oli innokas aatteen mies, muttei vähääkään liikemies”. Sanottiin, että Gebhard hyökkäsi aatteen palolla päämääräänsä kohti kaikki kortit selällään auki: ”hän ei ollut ollenkaan taktisten laskelmien mies”. 

Voidaan tietysti kysyä mitä liikemiehellä tarkoitettiin. Ilmeisesti käsitystä liikemiehestä määritti pitkälti tämän etevyys kilpailluilla markkinoilla. Esimerkiksi Pellervon sihteeri Philip Suuronen tivasi Gebhardilta: ”Jokainen taloudellinen yritys on taloudellisten lakien mukaan hoidettava. Jos pystyy kilpailemaan, pitää olla jokin ominaisuus, joka tekee yrittäjän muita etevämmäksi. Missä meidän osuuskassoillamme on sellainen? …Joo, niiden koulumestaritsimisessa!” Suurosta siis harmitti Gebhardin mieltymys valvontaan ja byrokratiaan. Hän ei ilmeisesti nähnyt, että Gebhard oli löytänyt osuuskassoille oman paikkansa markkinoilla. Juurikin huolellinen valvonta ja riskienhallinta tulisivat olemaan niiden menestyksen perusta.

Se kuitenkin pitää paikkansa, että kilpailu ei ollut yhteistoimintamiehellä ensimmäisenä mielessä. Kenties Gebhard näki osuustoiminnassa väylän siniselle merelle. Yhteistoiminnan voima päihittäisi kilpailun voiman. Osuustoiminnan sisällä Gebhard ei hyväksynyt kilpailua lainkaan, muuten kuin veljellisessä hengessä. Gebhardin mielestä kilpailu on osuustoimintaa sisältä käsin hajottava voima. Tämä nousee esiin muun muassa Gebhardin kommenteissa koskien meijeritoiminnassa esiintyvää kilpailua. Jäsenten oli hallittava omaa osuusliiketoiminnallista portfoliotaan siten, ettei kaksi osuuskuntaa tarjoa heille samaa palvelua. Näin jäsenet voisivat pitää huolta työnjaosta markkinoilla ja varmistaa yhteistoiminnan potentiaalin maksimaalinen hyödyntäminen.

Osuustoiminnallisia uutisia Pohjolasta

Tämän päivän merkittävin osuustoimintauutinen oli OP:n Pohjola-ratkaisu. Vaikuttaisi siltä, että kilpailu osuustoiminnallisin perustein ja asein kiristyy: ”Tässä tilanteessa selkeä strateginen valintamme lähtee perustehtävästämme. OP-Pohjola-ryhmä on aikoinaan syntynyt asiakasomisteiseksi. Tältä pohjalta lähdemme ryhmää kehittämään.” (pääjohtaja Reijo Karhinen).

Nämä perustelut ja visiot ovat musiikkia OT-proffan korville! Kirjoittelinkin hybridiratkaisuista OT-lehteen muistaakseni viime vuonna. Perusajatus on, että jäsenen ja sijoittajan välistä ristiriitaa ei kannata systeemiin rakentaa, jos se voidaan välttää. Hyvä veto OP:lta! 

Katsotaan millaiseksi tarina tulevaisuudessa rakentuu (onhan tässä monta muuttujaa mukana), mutta tässä vaiheessa ratkaisulle voi ennustaa merkittävää symboliarvoa osuustoiminnan uudessa tulemisessa. Sopii hyvin Hannes Gebhardin 150-vuotisjuhliin. Olihan hän Osuuskassojen Keskuslainarahaston toimitusjohtaja noin kolme vuosikymmentä.   

Kainuun seminaari

Tällä viikolla on ollut vauhti niin vahvasti päällä, että blogin päivitykset ovat jääneet väliin. Ensin oli pari päivää Pellervon seminaaria Kainuussa ja nyt on HLJ-akatemia Vantaalla.

Eilisestä Hannes Gebhardin muistolaatan paljastuksesta ja löytyy jotain media-aineistoa, joten jaan sitä tässä. Ylen nettiuutinen löytyy täältä ja TV:haastatteluni täältä (kohdasta 5:16 alkaen, video löytyy 3.3. saakka). TV haastattelu on valitettavan leikelty. Osuustoiminta pääsee kuitenkin esiin, mikä on pääasia.

Pellervon Kainuun seminaari oli muuten erittäin onnistunut. Mielenkiintoista henkilöhistoriaa ja hyvää keskustelua. Oman seminaaripuheenvuoroni palasia tulen jakamaan täällä blogissa lähipäivinä. Puheenvuoron alkupuoli käsitteli Gebhardin ajatuksia suhteutettuna tämän päivän hyvinvointikeskusteluun yhteiskuntatasolla. Jälkimmäinen puoli keskittyi liikkeenjohto-oppiin, josta siis lisää lähipäivinä.