perjantai 28. elokuuta 2015

Suomalainen voi olla digiajan voittaja

Digitalisaatio murtaa rakenteita ja toimintatapoja ennen näkemättömällä tavalla. Yksi organisaation perinteisistä rakenteista on markkinointiin ja myyntiin keskittynyt osasto. Sen tehtävänä on ollut esimerkiksi yrityksen ja sen tuotteiden ja palveluiden todellisten ominaisuuksien häivyttäminen luomalla kuluttajille houkuttelevia kangastuksia. Kovat myyntinaiset ja -miehet ovat onnistuneet harhauttamistoimissa hyvin ja kauppa on käynyt kuumana.

Kuten tässä ihan pari tekstiä sitten blogissani kirjoitin, eivät suomalaiset ole olleet myynnin ja markkinoinnin saralla kovin taitavia. Olemme kuitenkin olleet hyviä tekemään laadukkaita tuotteita. Yrityksemmekin ovat verraten "hyviä" ja maabrändikään ei ole ihan huonoimmasta päästä. Juuri nämä seikat voivat kääntyä vahvuuksiksi digiajan kilpailussa.

Diginatiivit, joiden lukumäärä ja rooli kuluttajamarkkinoilla kasvaa jatkuvasti, eivät enää osta perinteisiä markkinointiviestejä. He katsovat tekaistujen viestien taakse ja odottavat autenttisuutta, välittömyyttä ja osallisuutta. Digitaalisuus toisaalta tarjoaa yrityksille aiempaa paremmat mahdollisuudet välittää niin tuotteiden ja palveluiden kuin yrityksenkin ominaisuuksiin liittyvää informaatiota.

Digitalisaatio on näin ollen suuri mahdollisuus suomalaisille yrityksille ja näiden sidosryhmille. Mahdollisuuden hyödyntäminen edellyttää paitsi perinteistä tinkimättömyyttä laatutyössä myös rohkeaa ja nopeaa digitalisaation edistämistä - niin yritysten itsensä kuin koko yhteiskunnan toimesta. Yritysten osalta vaatidaan strategista nopeutta ja merkittäviä infrastruktuuri-investointeja. Yhteiskunnan osalta puolestaan pikaista digiajan ympäristöön sopivan lainsäädännön aikaansaamista.
Datan omistamiseen ja laajemmin tietopääomaan liittyvät omistusinnovaatiot eivät voi odottaa - huolimatta siitä, että osuuskuntamalli jo moneen ajan tarpeeseen vastaakin. Koulutuskin tulee uudistaa tai kasvatamme nuorisoa heille vieraaseen menneen ajan yhteiskuntaan.

Suomalainen voi siis olla digiajan voittaja. Meidän on kuitenkin toimittava nopeasti. Aikaa ei ole hukattavaksi.

OT-proffa Hesarissa: Osuuskunnat tuottamaan sosiaali- ja terveyspalveluita

Tänään oli se päivä, kun osallistuin SOTE-keskusteluun. Yhdessä Mauno Vanhalan kanssa visioimamme juttu löytyy täältä.

tiistai 25. elokuuta 2015

Uudistetaan seuraavaksi koulujen loma-ajat

Tänään on monin paikoin riemastuttu hallituksen esityksestä vapauttaa kaupan aukiolo sen nykyisistä rajoitteista - kumoamalla itse asiassa koko liikeaikalaki. Tämä on askel sääntelyn purkutalkoista, joilla voidaan tukea talouden kehitystä.

Toinen asia, jolla voitaisiin myös saada vireyttä aikaan olisi koulujen kesälomien siirtäminen Euroopan kanssa samaan aikaan. Tästä on puhuttu iät ja ajat. Nyt idea pitäisi vihdoin toteuttaa. Toisin kuin valitettavan moni suomalainen ajattelee, Suomella olisi nimittäin erinomaiset mahdollisuudet nousta merkittäväksi matkailumaaksi. Tähän liittyvien elinkeinojen kehittymistä voitaisiin tukea määrittelemällä opetuksen aloitus- ja lopetuspäivät siten, että kesäloma sijoittuu kaikkialla maassa juhannuksen ja elokuun lopun väliin.

Tämän vuoden kesäsäitä tarkastellessa on jälleen kerran tullut mieleen, että kovin moni lapsi ja nuori olisi muutoksesta mielissään. Parhaat kesäpäivät sijoittuivat jälleen kerran koulujen alkamisen jälkeiseen aikaan.

Loma-aikojen siirto ei tietenkään yksin ratkaise matkailun tulevaisuutta. Meidän on ymmärrettävä mitä matkailijat haluavat ja oivallettava, että me voimme sen heille tarjota. Saatavien kokemusten ainutlaatuisuus on paitsi ymmärrettävä itse myös osattava markkinoida matkailijoille. Tämä on kuitenkin täysin tehtävissä oleva asia. Jos ei muka itse osata, on maailma osaamista täynnä.

Toivottavasti luen pian hallituksen esityksestä, joka puuttuu tähän kansantaloudellisesti valitettavaan ja pitkäaikaiseen ongelmaan. Tahtova keksii keinot!

maanantai 24. elokuuta 2015

Suomiruoka on brändättävä yhteistyössä

Helsingin Sanomat kertoo Maa- ja metsätalousministeriön asettaman työryhmän pohtivan muun muassa suomalaisten tuotteiden nimisuojausta. Tässä Italia ja Ranska ovat vieneet perinteisesti kärkisijat.

Tällainen pohdinta kannattaa. Vielä tärkeämpää on määrätietoinen toteuttaminen - riittävän kunnianhimoisin tavoittein. Suomalaisen ruoan lisäarvotekijät on kaivettava ennakkoluulottomasti esiin ja hyödynnettävä markkinoinnissa. Hesarin jutun mukaan yksin nimisuoja nostaa tuotteen hintaa merkittävästi.

Suomalaisten ruokaketjun toimijoiden olisi tärkeää asettua samalle puolelle pöytää. Kaikki voittavat, jos keksimme yhdessä millaisista erilaistavista laatutekijöistä kuluttajat ovat valmiita maksamaan ja kuinka paljon. Vain näin voimme pitää kiinni kotimaisesta ruoan tuotannosta ja jopa merkittävästi vahvistaa työllisyyttä alalla, jonka olemme usein itse tuominneet vaikeaksi maantieteelliset tekijät huomioiden. Entäpä, jos nimenomaan ilmastomme, maaperämme ja tuotantotapamme ovat vahvuuksia informaatioajan kilpailussa? Eli aikana, jolloin laadulliset tekijät kyetään läpivalaisemaan.

Osuustoiminta voisi olla tässä lisäarvon luomisessa merkittävänä apuna. Merkittävä osa suomalaisista kuluttajista on organisoinut hankintojaan osuustoiminnan kautta. Vastaavasti suuri osa tuottajista käyttää osuustoimintaa kytkeäkseen tilansa markkinoihin. Jos nämä tahot - osuustoimintayritystensä välityksellä - löytävät toisensa lisäarvoa luovan erilaistamisen puitteissa.

Vuoropuhelu olisi tärkeää. Sen ytimessä voisi olla esimerkiksi kysymys siitä mitä lisäarvotekijöitä suomalaiseen ruokaan tosiasiallisesti liittyy, miten näistä tulisi kertoa ja mitä kanavia pitkin. Ja mihin suuntaan tuottajien kannattaisi tuotantoaan suunnata, jotta kuluttajien kokema ja täten tuottajienkin saama arvo olisi mahdollisimman korkea.

Suomalaisen ruoan puolustaminen hinnalla ei ole kestävä ratkaisu. Ainutlaatuisuuksien päälle rakentaminen sen sijaan on - myös kotimarkkinoiden ulkopuolella.

perjantai 21. elokuuta 2015

Ammattiyhdistysliikkeen rooli pitäisi määritellä uusiksi

Yhteiskuntasopimus kaatui - ainakin toistaiseksi. Kielisiköhän tämä siitä, etteivät maailman muutoksen tuulet ole vielä kantautuneet kaikkiin kabinetteihin?

1990-luvulla olin tekemissä erään tehtaan kanssa. Minulla oli mielestäni jonkinlainen käsitys siitä mitä yrityksen toimintaympäristössä tapahtui. Suuret asiakkaat, joista yritys oli vahvasti riippuvainen, painostivat siirtämään toimintoja muun muassa Kaukoitään. Omistaja taisteli parhaansa mukaan vastaan ja pyrki työllistämään paikallisia ihmisiä. Samaan aikaan pääluottamusmies pyrki mobilisoimaan väkeä "barrikadeille", vaikeuttaakseen omistajan ponnisteluita työyhteisön eteen. Tuolloin kyse oli siitä, että pääluottamusmies taisteli ideologian pohjalta luotua kuvaa vastaan.

Olemmeko me kansakuntana edelleen samassa tilanteessa? Onko luokkaristiriita edelleen keskeinen suhteita määrittävä tekijä? Itse sanoin edellä mainitulle tehtaan pääluottamusmiehelle, että eikö olisi parasta yhdessä keksiä kuinka saadaan pidettyä työpaikat siellä missä ne ovat. Entä, jos kerrankin oltaisiin samalla puolella pöytää?

Sittemmin tapasin erään englantilaisen pitkän linjan ammattiyhdistysjohtajan. Hän määritteli kutakuinkin seuraavasti. Pääluottamusmiehen (ja ammattiyhdistysliikkeen) tärkein tehtävä on auttaa yrityksen johtoa näkemään paremmin ja pidemmälle. Ja tukea henkilöstön valmiuksia toimia yrityksen pitkäjänteisen menestyksen hyväksi. Hänen kenties vaikuttavin väitteensä koskien vastuita oli seuraava. On pääluottamusmiehen (ja ammattiyhdistysliikkeen) vika, jos yritys joutuu irtisanomaan.

Englantilaismiehen ajatukset ovat kovia. Niistä voi kuitenkin löytyä ituja siihen kuinka meilläkin olisi hyvä asioista ajatella. Siirretään toiminnan painopiste proaktiivisuuteen ja suhtaudutaan jokainen yhteiseen menestykseen siten kuin olisimme siitä yksin vastuussa. Tältä pohjalta asioista on helpompi sopia. Ja tietenkin, jaetaan yhteistoiminnan edut vasta sitten, kun jaettava on ensin yhteisvoimin synnytetty.

keskiviikko 12. elokuuta 2015

Yrittäjyyden edistämisessä on paljon tehtävää

Aamun Etelä-Saimaa kirjoittaa, että yhä useampi ryhtyy isona yrittäjäksi. Juttu nosti mieleeni kaiken sen mitä olen aivan viime päivinä kuullut yrittäjien suusta. En käynyt tarkastelemaan faktoja, mutta eipä tuo yrittäjyys kovin ruusuiselta vaikuta ajatellen yhteiskunnan yrittäjyydelle luomia antikannustimia.

Ensimmäinen huomio liittyy siihen, että kovin moni yrittäjä kokee olevansa verojen tai veroluontoisten maksujen osalta palkansaajaa heikommassa asemassa. Toinen huomio liittyy yrittäjien lomiin ja sairaspoissaoloihin. Miksi kukaan ei ole pyrkinyt luomaan järjestelmää, joka tarjoaisi myös yrittäjille mahdollisuuden levähtää ja sairastaa? Ilman tätä mahdollisuutta ei kukaan jaksa kehittää yritystään ja työllistää. Entä miksei yrittäjiä oteta neuvottelupöytään, kun yhteiskunnan tulevaisuudesta sovitaan?

Oli niin tai näin, ei yrittäjyys niin edisty, että yrittäjä on palkansaajaan nähden reilusti heikommassa asemassa. Onko yrittäminen jotain niin ihanaa, että siitä pitää maksaa muille? Onko yrittäminen yhteiskunnan kannalta kuin tupakointia niin, että tarvitaan haittaveroja sen ehkäiseksi? Onko yrittäjän status jotain minkä perusteella voidaan sysätä syrjään päätöksenteosta?

Yrittäjän asemasta suhteessa palkansaajaan on käytävä avointa keskustelua. Yhteistoiminnallinen ja kannustava yhteiskunta olisi sellainen, jossa itsensä ja mahdollisesti muitakin työllistäviä ihmisiä palkitaan toimeliaisuudesta ja vastuun kantamisesta. Tämä tarkoittaa niin taloudellisia etuja kuin paikkaa neuvottelupöydissä.

tiistai 11. elokuuta 2015

Mitä osuustoiminta sanoo ihmisten erilaisuudesta?

Ihmisten ja ihmisryhmien välinen erilaisuus on ollut viime aikoina lukuisten keskustelupalstojen ja lehtijuttujen kuumimpia aiheita. Päätinkin näin ollen ottaa kiinni keskusteluun osuustoimintaopin näkökulmasta.

Oppeja ei ole aina helppoa elää todeksi jokapäiväisessä elämässä. Osuustoiminnan käsitys ihmisten erilaisuudesta on kuitenkin varsin selkeä. Se liittyy yhtäältä niin tahdonmuodostukseen kuin lisäarvoa synnyttävään yhteistoimintaan.

Tahdonmuodostuksessa lähdetään siitä, että ketään ei saa eikä tule jättää yhteisen tahdon muodostuksen ulkopuolelle. Esimerkiksi ikään, ihonväriin, etniseen taustaan, sukupuoleen tai muuhun tekijään katsomatta kaikkien omistajayhteisön jäsenten on saatava äänensä kuuluviin tasavertaisesti toisten jäsenten kanssa. Sovun demokratiassa kaikkia yksilöitä ja ryhmiä haastetetaan määrittelemään suhteitaan toisiinsa ennen kaikkea sen kautta mikä heitä yhdistää, eikä sen kautta mikä heitä erottaa. Erilaisuutta toisaalta kunnioitetaan ja siitä pyritään ottamaan opiksi.

Lisäarvon synnyttämisessä erilaisuus katsotaan voimavaraksi. Osuustoiminnan voima on siinä, että se sovittaa yhteen yksilöiden ja ryhmien vaihtelevia panoksia. Juuri erilaisuus luo pohjaa erikoistumiselle keskinäistä lisäarvoa synnyttävässä yhteistoiminnassa - niin liikeyrityksen kuin omistajayhteisön puitteissa.

Vaihtelevat arvot, asenteet ja ideat ruokkivat näkemyksellisyyttä, sivistystä, oppimista ja innovaatioita. Ne voivat ruokkia myös konflikteja, jotka parhaassa tapauksessa voimistavat jäsenten osallistumista ja motivaatiota. Aggressiiviseksi muuttuessaan konfliktin ilmapiiri voi toki muodostua osuustoiminnallekin tuhoisaksi. Juuri tämän välttämiseksi osuustoiminta opastaa ihmisiä avoimuuteen, rehellisyyteen ja keskinäiseen kunnioitukseen - jossa jäsen näkee kanssaihmiset ja itsensä yhtä arvokkaina yhteisön jäseninä. Tällöin voidaan pyrkiä rakentavaan keskusteluun, joka ei mene henkilökohtaisuuksiin tai ainakaan ratkaisevasti loukkaa ketään.

Huomionarvoista on sekin, että osuustoimintaoppi ohjaa rakentamaan yhteistä tulevaisuutta uskon, toivon ja kärsivällisyyden kautta sen sijaan, että annettaisiin sijaa epäuskolle, pelolle ja kärsimättömyydelle.

Joidenkin mielestä osuustoiminta on yksi parhaimmista rauhanrakentamisen työkaluista. Jospa ottaisimme siitä oppia myös oman maamme sisällä.


keskiviikko 5. elokuuta 2015

OP yksi maailman vahvimmista

Lomat on lusittu. Itse asiassa olen ollut takaisin töissä jo maanantaista lähtien. Vielä en ollut kuitenkaan ehtinyt kynään tarttua. Sen verran on kiirettä pitänyt muilla rintamilla.

Näin loman jälkeen on hyvä tarttua erääseen sen aikana tulleeseen merkittävää osuustoimintauutiseen. Bloombergin listauksessa kotoinen OP-ryhmä nousi mailman vahvimpien pankkien top 10:iin, ollen listan kahdeksas. Muutaman sijan ylempänä oli Desjardins, joka on kanadalainen osuuspankkiryhmä.

Olen jo osuuspankkiväkeä asiasta suullisesti onnitellut, mutta onneksi olkoon vielä kerran! Näinä vaikeina aikoina ei ole ihan helppoa olla vahva ja menestyä lukuisilla alan keskeisillä mittareilla mitattuna.