Tänään on vähän erilainen aamu. Istun kahvilla Lappeenrannan keskustassa odottamassa pukuompelimon aukeamista. Tähän minut on tuonut elämäntapauudistus, joka näkyy pukujen kasvuna. Kummallista kyllä kaikki puvut ovat kasvaneet systemaattisesti suuremmiksi. Vai olisiko kuitenkin mies pienentynyt? Joka tapauksessa autossa roikkuu kymmenkunta pukua odottamassa uusia mittoja.
Merkittävällä laihtumisella on merkityksensä koko elämän, myös OT-professuurin kannalta. Esitellessäni Osuustoiminnan neuvottelukunnalle lahjoitusprofessuurin ympärille rakentuvan tiimin toiminnan tuloksia ja tulevaisuuden visioita oli professorin näkyvä pienentyminen ääneenlausuttu huolenaihe. Fysiikastan puoleltahan tiedämme, että voima (F) on yhtäkuin massa (m) kertaa kiihtyvyys (a). Jos professorin massasta lähtee 20%, mitä se tarkoittaakaan tämän voiman ja vaikuttavuuden kannalta!?
"Nou hätä!", kuten puolustusvoimien viestinnästä nykyään lausutaan. Kiihtyvyys on lisääntynyt vähintään massan menetyksen verran. Sitä paitsi ajattelunkin esteradalla pienentynyt professori saa aikaan massiivista professoria parempia tuloksia. Tähän luotettiin myös neuvottelukunnassa.
Voin vain suositella lisäunien, terveellisemmän ruokavalion ja aktiivisemman liikunnan yhdistelmää. Hintaahan tälle ainakin omalla kohdallani tulee, kun vaatekaappi menee uusiksi. Kohta selviää paljonko. Mutta kyllä se kannattaa oli hinta mitä tahansa.
maanantai 20. lokakuuta 2014
Yrityskauppamarkkinoihin vauhtia
Tuhannet ja taas tuhannet yritykset ovat tulossa tiensä päähän seuraavien vuosien aikana - ellei niille löydetä jatkajaa. Usein jatkaja löytyy yrittäjäperheen sisältä. Toisinaan yrityksen jatkajaksi valikoituu joko yrityksen toimiva johto taikka sen henkilöstö, joskus molemmat yhdessä. Varsin usein - ja tulevaisuudessa yhä useammin - jatkaja pitäisi kuitenkin löytää yrityksen kanssa jo valmiiksi tekemisissä olevien tahojen ulkopuolelta.
Meillä Suomessa tätä ulkopuolisen jatkajan löytymistä haittaa kovasti se, etteivät yrityskauppamarkkinat toimi. Yrityksen myyjät eivät välttämättä ole tarpeeksi ajoissa liikkeellä, eivätkä välttämättä aktiivisesti kerro myyntiaikeistaan. Potentiaaliset jatkajat ovat puolestaan hajallaan, eivätkä välttämättä löydä heitä kiinnostavia ostokohteita. Ostajaehdokkaita on myös usein liian vähän tai niiltä puuttuu riittävä kokonaisrahoitus - varsinkin pankkien nykyiset rahoitusmahdollisuudet huomioiden. Kaiken tämän lisäksi yrityskauppaosaamisessa on puutteita.
Yrityskauppamarkkinoihin saataisiin lisävauhtia kehittämällä virtuaalisia markkinapaikkoja, herättämällä myyjiä tuomaan intressinsä esiin (tapauksesta riippuen luottamuksellisesti), edistämällä yksityistä pääomasijoittamista yleensä, rohkaisemalla potentiaalisten ostajien ja täydentävää rahoitusta tarjoavien tahojen välistä yhteistyötä sekä houkuttelemalla yrityksen sidosryhmiä osallistumaan yrityskauppojen rahoitukseen. Vetäjiä kaivataan ja niin sanottua "viisasta rahaa" (pääomasijoittaja antaa myös merkittävän osaamispanoksen) on aina oltava mukana. Toisaalta keskeisten sidosryhmien osallistumisella voisi olla paitsi yrityskauppojen toteuttamisen myös niiden jälkeisen menestyksen kannalta ratkaiseva vaikutus - kiitos ostajapuolen käytössä olevien lisääntyvien pääomien ja yhteistoiminnallisen ilmapiirin.
Paljon tämän teeman ympärillä onneksi tapahtuukin. Muun muassa erilaisia seminaareja pidetään ympäri Suomea ja itsekin näissä mukana (esim. Yritystä Kaupan -seminaari Kokkolassa, Omistajanvaihdos 2014 -konferenssi Helsingissä) monin eri näkökulmin. Huomion kiinnittäminen yrityskauppamarkkinoihin itseensä ei kuitenkaan yksin riitä. Ne voivat toimia hyvin vain sellaisessa ympäristössä, jossa omistaminen ja omistamisesta puhuminen on sallittua. Tähän tarvitaan kaikkien kansalaisten, eikä vähiten median, panosta. Ennakkoluuloja voitaisiin uskoakseni murentaa juuri sillä, että eri sidosryhmiä houkutellaan ottamaan vähintään pitkäjänteisen sijoittajan roolia yrityksissä. Näin ymmärrys omistamisen prosesseista voi syventyä ja kunnioitus vetovastuuta ottavaa päämäärätietoista omistajaa kohtaan voi kasvaa.
Muutoksia kaivataan ja pian. Monille kysymys yrityskauppamarkkinoista voi olla etäinen, mutta sillä on suomalaisen yhteiskunnan kannalta keskeinen merkitys. Yrityskantamme on monista osin poliittisistakin syistä suurissa vaikeuksissa, eikä enää lisää ongelmia kaivata. Jos yrityskauppamarkkinoihin ei saada vauhtia, voimme kysyä kuka suomalaisia työllistää ensi vuosikymmenellä. Jokainen voi nähdä, että tuskin työllistäjä on ainakaan valtio.

keskiviikko 15. lokakuuta 2014
Osuustoiminta menestyy dynaamisessa toimintaympäristössä
Ylimmän johdon jo perinteeksi käyvä puhe - liki alalla kuin alalla - viittaa tyypillisesti ympäristön epävarmuustekijöihin. Päätökset eivät oikein osu kohdilleen, menevät täysin pieleen taikka tehdään liian hitaasti suhteessa ympäristön muutosvauhtiin.
Itse asiassa näissä olosuhteissa kyse on siitä, että ylimmän johdon on hankala tietää minkälaisen tiedon pohjalta heidän pitäisi päätöksiä tehdä. Ei ympäristö ole epävarma, vaan johtajat itse. Ratkaisuja epävarmuuden kanssa elämiseen on usein kaksi.
Väärä ratkaisu, mutta usein varsin tyypillinen,on oman epävarmuuden kompensointi kontrollia lisäämällä. Kun ei ympäristön kanssa pärjätä, tiukennetaan kontrollia omasta organisaatiosta. On edes jotain, minkä voi ymmärtää ja mikä tottelee omaa näkemystä.
Toinen tapa, mutta johdon näkökulmasta usein haastavampi, on hajauttaminen. Tämä tarkoittaa huomion kiinnittämistä organisaatiorakenteisiin ja järjestelmiin, joiden puitteissa organisaation eri osat voivat itse löytää nopeimmin oikeat ratkaisut sen muutoksen keskellä, jota ne itse elävät.
Sijoittajat antavat tyypillisesti täyden käskyvallan hallituksille, jotka top-down mallilla johtavat organisaatioitaan ja asiakkuuksiaan kohti sijoittajille tulevan arvon maksimointia. Tällöin onnistuminen lepää lähinnä ylimmän johdon näkemyksen varassa. Vaikka mallin jäykkyys ja siihen liittyvät riskit oivallettaisiin, voi yritysmuoto toimia jossain määrin esteenä aitoon asiakasohjautuvuuteen heittäytymisessä. Ainakaan asiakkaat itse eivät välttämättä haluaisi heitä koskevaa tietoa käytettävän kolmannen osapuolen - sijoittajan - hyväksi.
Varsinkin asiakasomisteisissa yrityksissä, kun ne todella toteuttavat osuustoiminnan ideoita, kuvio kääntyy päälaelleen. Asiakastarpeet ovat toiminnan lähtökohta ja organisaatiot ovat näin ollen lähtökohtaisesti hajautetumpia. "Käänteisissä konserneissa" ylimmänjohdon tehtävänä onkin luoda ne puitteet, joissa muutoksen nopeuden ja monimuotoisuuden omalla käytöksellään ratkaisevat asiakasomistajat itse opastavat osuuskuntansa ja osuustoiminnallisen ryhmänsä eri osat oikea-aikaiseen liikkumiseen juuri oikeaita polkuja pitkin. Tällöin päätöksenteon pohjana oleva käsitys muuttuvasta ympäristöstä on yhtä rikas ja ajantasainen kuin ympäristö itse - se perustuu miljoonien erilaisten ihmisten osuustoimintaan niin proaktiivisesti kuin reaktiivisesti antamiin tietoihin ja kehittäviin näkemyksiin.
Tulevaisuus on osuustoiminnallinen. Osuuskuntien menestys perustuu siihen kuinka osuustoiminnallisia ne rohkenevat olla. Kysymys kuuluu: rohjetaanko?

Johtajasukupolvien välinen solidaarisuus on tärkeää
Sain kunnian toimia eilen puhujana S-ryhmän johtajaveteraanien yhdistyksen 60-vuotisjuhlassa. Tilaisuus oli arvokas ja lämminhenkinen. Oli hienoa osallistua myös illalliselle.
Tilaisuudessa muistutettiin eläkkeelle siirtyneiden tärkeästä roolista S-soihdun kantajina yhteiskunnassa. Yhdistyksen jäsenyyden todettiin itse asiassa velvoittavan osoittamaan tukea seuraajiensa pyrkimyksille kehittää ryhmää oman aikansa vaatimusten mukaan.
Myös johtajan asemassa kulloinkin vaikuttavan uuden sukupolven on tärkeää pitää tämä mielessään, kun he pohtivan omaa ajankäyttöään ja vähän laajemminkin yrityksen resurssien käyttöä. Edelliset johtajasukupolvet on syytä pitää ajantasalla ja suhteet heihin hyvinä. Tämä ei ainoastaan osoita kunnioitusta edeltäjien työtä kohtaan, vaan voi auttaa myötävaikuttaa yrityksen menestykseen. Kuten eräs henkilö illallisen yhteydessä eilen totesi: valveutunut johtaja osaa ammentaa oppia oman aikansa haasteisiin myös sellaisista johtajaveteraanien tarinoista, joissa olosuhteet vaikuttavat tästä päivästä poikkeavilta.
Luottamuksellisten ja hyvien suhteiden puitteissa voi edellinen johtajasukupolvi antaa myös rakentavaa kritiikkiä, kun se katsoo tämän olevan paikallaan. Ajatustenvaihto rikastaa kummankin osapuolen ajatuksia ja voi yhtäältä johtaa tiettyihin muutoksiin yrityksen toiminnassa tai toisaalta vakuuttaa veteraanin kritiikin aiheettomuudesta. Tämä luonnollisesti edellyttää kummaltakin osapuolelta nöyryyttä ja kunnioitusta toista osapuolta kohtaan.
Johtajaveteraaneilla voi olla kaikkiaan monipuolinen rooli osuuskunnan toiminnassa vielä eläkkeelle siirtymisen jälkeen. S-ryhmästä löytyy esimerkkejä erilaisista sparraussuhteista ja PR-työstä, joiden kautta veteraari pääsee vielä päivittäisen johtajantyönsä jälkeen myötävaikuttamaan sen yrityksen ja ryhmän menestykseen, jonka mukana tämän sydän on, kuten vanhin veteraani eilen totesi, ikuisesti.
Jos olet itse johtaja, otapa yhteyttä edeltäjiisi oman osuuskuntasi johdossa ja kutsu heidät kylään. Kerro mitä osuuskunnalle kuuluu ja miten aika muokkaa yrityksen toimintaa ja sen johtamista sekä hallintoa. Pyydä palautetta ja perustele ratkaisujasi.
Jos puolestaan olet johtajaveteraani, seuraa osuuskuntasi toimintaa ja pyri tunnistamaan syyt toiminnan muutosten takana. Pidä yhteyttä nykyjohtoon ja kysy kuinka voit olla avuksi.

maanantai 18. elokuuta 2014
Olen palannut
Edellisestä päivityksestä on kulunut liki kolme kuukautta. Kesäkuu meni IFERA2014 konferenssin järjestelyihin. Sen jälkeen olin lomalla ja vähän töissäkin New Yorkissa.
Loma oli hyvää aikaa ottaa etäisyyttä työhön ja laittaa asioita tärkeysjärjestykseen. OT-professuurin osalta päätin laittaa toistaiseksi merkittävästi enemmän aikaa tutkimukseen, mikä tarkoittaa muun muassa harvempia blogipäivityksiä - ainakin toistaiseksi.
Korkeatasoinen tutkimus on myös yhteiskunnallisen vaikuttavuuden perusta, joten sitä ei pidä missään tapauksessa laiminlyödä. Tiimissä on hyvä henki päällä ja kaikki edellytykset hyvään suoriutumiseen kansainvälisten julkaisujen laadun ja määrän suhteen, mikä on sekin hyvä peruste painopisteen siirrolle.
Tulen jatkossa pitämään päivitykset suhteellisen lyhyinä ja todennäköisesti aiempaa tutkimuspainotteisempina - tai ainakin enemmän OT-proffan ja koko tiimin toimintaa kuvaavina, kuten oli alunperin tarkoitus. Toisaalta tulen todennäköisesti myös rikastamaan blogia laajentamalla sitä selkeämmin myös omaan OT-professuurin ulkopuoliseen toimintaani. Jää nähtäväksi millaisia juttuja aivot sinkoaa:)

torstai 29. toukokuuta 2014
Asiakasomistajuus yleistyy
Olen
jo toistakymmentä vuotta visioinut otsikonmukaista kehityspolkua. Tämä on ollut yksi niistä syistä, joiden vuoksi kuluttajaosuustoiminta on kiinnostanut minua. Viime viikolla, ollessani Indianapoliksessa esittelemässä psykologisen omistajuuden teorian mahdollisuuksia markkinnoin kontekstissa, sain näkemykselleni merkittävää vahvistusta alan kansainvälisiltä
asiantuntijoilta. Päivitetty käsitys tulevaisuuden kehityspoluista on nyt seuraavanlainen.
Ensin digitalisoituminen johtaa siihen, että kuluttajat ottavat vallan ja arvoketjuista tulee herkästi kuluttajien tarpeista ohjautuvia. Seuraavassa vaiheessa kuluttajat alkavat itse osallistua aktiivisesti tuotteiden, palveluiden ja brändien määrittelyyn ja näistä tulee selkeästi sekä kohdennetusti. Tästä seuraa se, että tuotteista, palveluista ja brändeistä tulee osallistujien itsensä näköisiä ja psykologisesti heidän omiaan.
Kolmannessa vaiheessa kuluttajat alkavat tiedostaa omistajuutensa tuotteita, palveluita ja brändejä kohtaan. Tämä johtaa pyrkimyksiin ottaa myös tuotantoa ja brändejä hallitsevien yritysten muodollisen omistajan ja pääomittajan roolin itselle. Tuohon rooliin on suhteellisen lyhyt matka markkinakontrollista ja yritykseen kohdistuvasta intiimistä huomiosta ja inhimillisten resurssien käytöstä. Näin ollen asiakasomistajuus yleistyy niin joukkorahoituksen kuin perinteisten kuluttajaosuustoiminnallisten mallien muodossa.
Kuluttajaosuuskuntien kannalta on olennaista ovatko ne hereillä. Jos eivät, ajavat muut enemmän tai vähemmän osuustoiminnalliset mallit niiden ohi - vähintäänkin asiakkaiden psykologiseen, ellei myös muodolliseen omistajuuteen nojaten.

tiistai 13. toukokuuta 2014
Osuustoiminnan sanansaattaja
Huh hei hulinaa. Nyt on ollut sellainen vaihti päällä sitten edellisen päivityksen, että ei ole kertakaikkiaan jäänyt aikaa bloggailuun. IFERA konferenssin järjestelyissä on menossa kenties hektisin vaihe ja toisaalta olen kiertänyt ympäriinsä viemässä eteenpäin osuustoiminnan sanomaa.
IFERA konferenssin suhteen kaikki vaikuttaa etenevän hyvin. OT-proffan näkökulmasta konferenssista tekee erityisen mielenkiintoisen se, että tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden nähdä osuustoimintaa hieman erilaisesta näkökulmasta kuin mistä sitä on yleisesti ollut tapana katsoa. Olen laittanut asiasta tällä viikolla kaiken näköisiä viestejä liikkeelle - toivottavasti saadaan paljon väkeä paikalle.
Mitä tulee keikkailuun, on ihmisten kiinnostus ja innostus osuustoimintaan ollut monissa yhteyksissä suorastaan käsinkosketeltavaa. Osuustoiminta on siitä hieno malli, että ihmiset yleensä innostuvat siitä heti, kun he alkavat päästä jyvälle siitä mistä mallissa on oikeastaan kyse. Ja kun kyse on osuustoimintayritysten henkilökunnasta ja hallinnosta, voidaan uuden innostuksen odottaa näkyvän ennemmin tai myöhemmin myös osuustoimintayritysten toiminnassa. Paljon on hyvää pöhinää ilmassa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)