Ratkaisevaa on se miltä toiminta näyttää

Sosiaalisen median aikakaudella yritykset ovat entistä tiukemman valvonnan alla. Kuluttajat ja muut sidosryhmät pystyvät seuraamaan yritysten toimintaa aiempaa lähemmin ja ennen kaikkea nopeasti välittämään tietoa väärinkäytöksistä ja väärinkäytösepäilyistä.

Yritysten hallityksille on tyypillisesti osoitettu erilaisia vastuita muun muassa yrityksen taloudellisesta asemasta, sopimuksellisista velvoitteista, aineettomista oikeuksista ja inhimillisistä voimavaroista huolehtimiseen. Nyt tähän listaan voidaan hyvin lisätä myös vastuu yrityksen maineesta. Maineriskin hallinta voidaan toisin sanoen lukea yhdeksi riskienhallinnan osa-alueeksi.

Voidaan kysyä kuinka hyvin yritykset osaavat maineriskin hallinnan. Pahimmillaan maineriskin kannalta olennaisia teknologisia ja arvoihin liittyviä muutoksia edes tunnisteta. Näin ollen maineen kannalta riskialttiita toimintatapoja ei välttämättä ymmärretä kitkeä pois ennen kuin vahinko tapahtuu. Tällaisia toimintatapoja voi löytyä mistä tahansa yrityksestä - ennen kaikkea silloin, kun yksi henkilö tai ryhmä nousee kuvitelmissaan yritystä ja yhteisöä suuremmaksi. Toisaalta voi olla, ettei hallitus ole huolehtinut maineeseen liittyvän kriisin varalle toimintaperiaatteita ja -suunnitelmia. Tällöin tavoitellun maineen säilyttäminen yksittäisten ylimmän johdon edustajien vaistojen ja hyvässä lykyssä jonkin kriisiviestinnän kurssin varassa.

Maineesta puhuttaessa on hyvä muistaa, että usein ei edes ole ratkaisevaa se miten on toimittu. Olennaista on se miltä toiminta ulospäin näyttää. On meillä esimerkkejä siitäkin, että jopa oikeudessa on pidetty tärkeämpänä sitä miltä asiat näyttävät kuin miten ne ovat niin sanotusti "oikeasti" menneet. Hyvä on muistaa sekin, että nykyisellään kaikki mikä voi vahingoittaa yrityksen mainetta todennäköisesti nousee esiin ennemmin tai myöhemmin - myös ilman väärinkäytösten kohteena olevien aktiivisia toimia. Silmiä ja korvia on ikään kuin kaikkialla.

Toimintatapoihin kannattaa siis kiinnittää huomioita eettisistä ja muutoinkin maineen kannalta olennaisista lähtökohdista käsin. Tämän lisäksi tulee olla valmis vastaamaan mainetta koskeviin haasteisiin. On hyvä tiedostaa, että yrityksen toiminta jakautuu aina yksittäisten henkilöiden toimintaan. Eteen voi siis tulla valintatilanteita, joissa menee joko yksittäisten henkilöiden tai yrityksen maine. Juuri näissä tilanteissa tarvitaan määrätietoisuutta yrityksen maineen säilyttämisessä. Muutoin yksittäinen henkilö voi viedä dramaattisella tavalla suohon koko yrityksen. Olennaista yrityksen maineen kannalta on se kuinka yritys puitteissaan toteutuneisiin väärinkäytöksiin tai sellaisilta vaikuttaviin toimiin reagoi.

Läsnä arjessa läpi Suomen

Täytyi heti tarttua lyhyesti kynään, kun tuli äsken lueskeltua vaimon suosittelemana tämän kuun Yhteishyvä -lehteä. Sivuilla 38-43 on hienoa ja uskoakseni asiakasomistajille hyvin aukeavaa tarinointia osuuskauppatoiminnan roolista palveluiden järjestäjänä, haja-asutusalueiden elävöittäjänä, markkinoiden kehittäjänä vastavuoroisesti kilpailijoiden kanssa, ylijäämän tarpeellisuudesta toiminnan kehittämisessä sekä osuustoiminnan vaikuttavuudesta paikallisella, alueellisessa ja koko Suomen tasolla. Sivulta 98 löytyy puolestaan vinkkejä siitä kuinka ABC-liikennemyymälät uudistuvat ilmentääkseen paikallisuutta entistä vahvemmin. Tämä on hyvä trendi ja saa varmasti mielenkiintoisia lisäelementtejä tulevaisuudessa. Suosittelen tutustumaan!

Auto-osuuskunnat: liikkumista ja elämyksiä

Valtioneuvoston liikennepoliittinen selonteko kaavailee melkoisia muutoksia yksityisautoiluun. Muutokset ovat juuri sen suuntaisia, mitä olen erilaisissa paikannusteknologian kehitystä seurailevissa skenaarioissa nostanut esiin yhtäältä autoliikkeiden uhkana ja toisaalta niiden mahdollisuutena. Luonnollisesti tämä koskee myös osuuskauppoja, joilla on toimintaa alalla.

Teknologian kehitys on ennen pitkää tuomassa liikenteeseen ilman ihmiskuljettajaa liikkuvia autoja, mikä jo sinällään luo mahdollisuuksia liikkumisen uudelleen järjestämiseen ja kotitalouksienkin vaihtelevien tarpeiden entistä kätevämpään tyydyttämiseen. Tällöin liikkumis- ja miksei myös elämyspalveluita tuottavat käyttäjäomisteiset osuuskunnat voivat yleistyä auto-alalla. Esimerkiksi liikkumispalvelua käyttävä perhe voi yhteiselle siirtymätaipaleelle tilata pihaan vaikka minipakun. Jos kyseessä onkin romanttiselle illalliselle vievä maisema-ajelu, voi pariskunta tilata pihaan vaikkapa sporttisen avo-auton.

Autot voivat siis hyvinkin siirtyä yhä useammin kotitalouksien omistuksesta yritysten taseisiin. Näin autojen käyttö muodostuu tehokkaammaksi ja kotitaloudetkin voivat saavuttaa merkittäviä säästöjä. Todennäköisesti tullaan myös toimeen aiempaa vähäisemmällä määrällä autoja ja toisaalta autokanta uusiutuu suomalaisittain jopa merkittävästi. Tämä tukee selonteossa painotettuja vihreitä arvoja.

Muutoksella on merkittäviä sosiaalisia ja psykologisia vaikutuksia. Autoista puhutaan usein vähätellen, että ne ovat vain ja ainoastaan apuna liikuttaessa paikasta A paikkaan B. Autot ovat kuitenkin olleet jo vuosikymmenten ajan - elleivät aina - myös identiteetin rakentajia niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Toisaalta tällainen pirstaloituminen on aikamme termi. Mehän kulutamme erilaisia identiteettejä vaihtelevasti niin, etteivät nämä enää sitoudukaan pysyvästi henkilöön yli ajan. Käyttämiemme autojen vaihteleminen sen mukaisesti mitä kulloinkin haluamme kokea ja ilmaista istuu siis aikaamme hyvin.

Osuustoiminnallisesta näkökulmasta on mielenkiintoista seurata millaisiin ratkaisuihin yhtäältä kotitaloudet ja toisaalta osuustoiminnalliset yritykset päätyvät. Perustavatko kotitaloudet uusia auto-osuuskuntia? Pitävätkö osuuskaupat autoliikkeensä ja vievät toimintaa kohti liikkumis- ja elämyspalveluita? Tarttuvatko kenties asiakasomisteiset vakuutusyhtiöt tähän mahdollisuuteen? Onhan liikenne ja turvallisuus jo muutenkin niiden agendalla. Vai syntyykö kenties jotain uusia yhdistelmiä ja kumppanuuksia?

Riippumatta siitä mitä tuleman pitää, on autoilun kustannuksia saatava alas. Kenties yhteisautoilulle voisi luoda verotuksellisiakin kannustimia. Päästöt voidaan tietysti huomioida tässä edelleen. Suomen rakenteelliset realiteetit ja toisaalta ihmisoikeudet on nekin otettava huomioon. Yksityisautoiluun liittyvä politiikka ei saa olla jälleen yksi keino kyykyttää haja-asutusalueilla (eli kehä kolmosen ulkopuolella) asuvia ja painostaa väestöä muuttamaan kaupunkeihin ja niiden keskustoihin. Kenties osuustoiminta (hajautettuna mallina) astuu pian autoilunkin parissa kuvaan, kun puhutaan siitä perusinfrasta, joka mahdollistaa ihmisille vapauden elää ja asua siellä missä tahtovat.

Epätasainen hyvinvointi vai tasapäinen kurjuus?

Kauppalehti kirjoitti eilen Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen kyselystä, jonka mukaan "suomalaiset kannattavat laajasti julkissektorivetoista hyvinvointivaltiota ja pitävät köyhien ja rikkaiden välistä kuilua liian suurena". Suomalaiset asettavat siis yhteiskunnalliseen päätöksentekoon kaksi reunaehtoa. Ensinnäkin sosiaali- ja terveyspalvelut on tuotettava julkisesti ja rahoitettava veroin. Toiseksi verotus on pidettävä sellaisena, etteivät yksilöt voi tulevaisuudessakaan vaurastua.

Todellisuus on kuitenkin sellainen, että vain toinen ehdoista voidaan täyttää. Julkissektorivetoinen hyvinvointivaltio edellyttää merkittävää verotulojen lisäystä. Tämä puolestaan edellyttäisi huomattavaa yksityisen taloudellisen toimeliaisuuden lisääntymistä. Tätä toimeliaisuuden lisääntymistä ei kuitenkaan tapahdu, ellei verotus muutu kannustavampaan suuntaan. Kannustava verotus palkitsee niitä, jotka kantavat kortensa kansan yhteiseen kekoon työnteon, yrittämisen tai taitavan omistamisen kautta. Jos malttaa katsoa yhtään pidemmälle, kannustava verotus johtaa lisääntyvän toimeliaisuuden kautta niin sanottujen "köyhien" aseman parantumiseen niin edistyvän työllisyyden kuin suhteellisen verokertymän kasvun kautta. Suhteellisella verokertymällä tarkoitan verotulojen ja niillä katettavaksi tarkoitettavien menojen välistä suhdetta (tälle on varmaankin joku oikea termi, jota en nyt tähän hätään käy etsimään). Kannustava verotus johtaa kuitenkin siihen, että vauraus ei kasva tasaisesti, vaan myötävaikuttamisen suhteessa. Tällöin kuilu niin sanottujen "köyhien" ja "rikkaiden" välillä kasvaa.

Kumpi on siis tärkeämpää? Epätasaisesti, mutta reiluin pelisäännöin jakautuva hyvinvointi, vai tasaisesti jakautuva kurjuus? Toinen on valittava. Itselleni on tärkeää, että ensimmäisessä vaihtoehdossa heikoimmankin asema on jälkimmäistä parempi. Jos yksityinen taloudellinen toimeliaisuus noudattaa sekin reilun tulonjaon periaatetta ja pyrkii osallistamaan aktiivisesti eri sidosryhmiä ja auttamaan näitä hyötymään kasvusta, ollaan hyvällä tiellä. Tällöin voidaan verokertymän käytössä painottaa erityisesti heikoimmassa asemassa olevia, jolloin kestävälle ja kansan yhtenäidyyttä edistäville hyvinvoinnille luoda entistä vakaampi pohja.

Muskelimiehen isku ja uuden sukupolven räjäyttävä voima

Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck yritti vavisuttaa yhteiskuntamme rakenteita Hesarissa tekemänsä iskun kautta. Osa kansasta hurrasi ja osa jatkoi Brucen kritisoimalla ruikuttamislinjalla.

Bruce tekee Suomessa bisnestä ja tykkää olla valokeilassa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että hänen huomionsa kannattaisi sivuuttaa noin vain. Itse asiassa hän vaikuttaa näkevän monta yhteiskuntamme ongelmaa varsin selvästi. Hän näkee myös ratkaisijan, joka on uusi ja erilainen sukupolvi. Itse asiassa on sääli, ettei Bruce kehittele uuteen sukupolveen liittyviä huomioitaan pidemmälle.

Itselleni on tullut varsin selväksi viimeisten vuosien aikana, että globalisaation voima näkyy meillä Suomessa kenties selkeimmin eri sukupolvien välillä. Alle kolmekymppisten sukupolvi ei koe alemmuutta suhteessa muihin kansoihin, vaan näkee suomalaisella olevan muihin nähden vähintään samanlaiset mahdollisuudet olla lajissaan maailman paras. Uusi sukupolvi ei häpeile ottaa tavoitteeksi globaalin tason menestystä. Apuna tässä on se, että uusi sukupolvi ei vedä samanlaista rajaa työn ja muun elämän väliin kuin aiemmat sukupolvet. Se on valmis laittamaan itsensä likoon, mutta odottaa "työn" tuottavan psykologista ja sosiaalista mielihyvää. Liikataloudellinenkin menestys rakentuu yhä useammin harrastusten ja sosiaalisten verkostojen pohjalle. Paradoksina on se, että harrastukset ja epävirallisuudet eivät kulje käsi kädessä amatöörimäisyyden kanssa. Supercellit ynnä muut osoittavat, että intohimon, yhteistyön ja terveen kilpailuhenkisyyden pohjalta osaaminen nousee aivan eri tasolle kuin virkamiesmäisessä maailmassa, jossa kukin hoitaa tonttinsa työnkuvissa määriteltyjen minimivaatimusten mukaisella tasolla.

Suomen tie nousuun on siinä, että sukupolvet tekevät yhteistyötä. Kehitysintoisia nuorempia sukupolvia aidosti kuunnellaan ja heille tarjotaan mahdollisuuksia itsensä toteuttamiseen myös perinteisten organisaatioiden puitteissa - näiden toimintamalleja uudistamalla. Aito kuuntelu tarkoittaa sitä, että edelliset sukupolvet pyrkivät ymmärtämään uuden sukupolven maailmaa, joka on fundamentaalisesti erilainen kuin heidän omansa. Oreck viittaa siihen kuinka uuden sukupolven energia räjäyttää rakenteet. Näin tulee kyllä käymään, mutta millaisen tien kautta? Ilman yhteistyötä edessä voi olla sukupolvien välinen sota, jossa edeltävät sukupolvet yrittävät pitää kynsin hampain kiinni asemistaan, ajatuksistaan ja toimintamalleistaan. Tämä johtaa hitaaseen uudistumiseen, mikä tarkoittaa niin kansakunnan kuin yksittäisten organisaatioiden kilpailukyvyn nykyistäkin huomattavampaa murenemista. Edeltävien sukupolvien kannalta murheellisinta on se, jos uusi sukupolvi turhautuu ja vie intonsa ja osaamisensa muualle. Tämä on uudelle sukupolvelle aito vaihtoehto, mikä on sekin syytä ottaa vakavasti huomioon.

Uuden sukupolven kyky irtautua meitä pitkään kahlinneista tavoista ja asenteista voi aiheuttaa vastarintaa lietsovaa kateutta. Sellaiseen ansaan ei meidän kenenkään kannata langeta. Sen sijaan olkaamme ylpeitä seuraavista sukupolvista ja tyytyväisiä siitä, että he tekevät ja näkevät asioita eri tavoin. Tämän opin sain aikanaan eräältä kiinalaismieheltä, joka hämmästeli suomalaisten tapaa kauhistella seuraavan sukupolven tekemisiä. Hän viittasi historian kulkuun ja kysyi: "milloinka on seuraava sukupolvi alittanut isiensä saavutukset?".

Strategiatyöhön tulisi suhtautua vakavasti

Opetin liki vuosikymmenen kauppakorkeakoulussamme liiketoiminnan ja strategian perusteita. Kuinka usein kuulinkaan, että nämä tällaiset kurssit ovat "laulu ja leikki" -osastoa. Edes kaikki kollegat eivät ottaneet strategisen johtamisen oppeja vakavasti tai nähneet niiden hyödyllisyyttä.

Valitettavasti suhtautuminen strategiseen johtamiseen ei ole tyypillisesti kovinkaan paljon parempi yritysten varsinaisessa strategiatyöskentelyssä. Strategian valmistelu, strategiaa koskevat päätökset ja strategian vahvistamiset ovat usein ikään kuin pakollinen paha - näytelmä, joka ei saa ansaitsemaansa huomiota. Tämä on erittäin valitettavaa, sillä juuri strategiatyössä tehdyt virheet tuottavat yrityksille ja niiden sidosryhmille mittavat tappiot - pahimmillaan tappavat koko yrityksen tai vähintään sen jonkin liiketoiminta-alueen. Ja toisaalta juuri onnistunut strategiatyö vie voittoon.

Strategiatyön tarkoituksena on niin sanotusti yrityksen erilaisten voimavarojen yhteensovittaminen toimintaympäristöön siten, että tämä palvelee parhaalla mahdollisella tavalla ja kestävästi yrityksen tarkoitusta - oli se sitten yrityksen arvon maksimointi tai vaikkapa osuuskunnan jäsenten hyvinvoinnin edistäminen. Haasteelliseksi ja toisaalta samalla niin tarpeelliseksi työn tekee se, että toimintaympäristö on alati muuttuva ja muutoksen ajurit ovat usein sellaisia, ettei niitä ole helppo tunnistaa - varsinkaan riittävän ajoissa. Toisaalta myös organisaation menestymiseen tai menestymättömyyteen vaikuttavat resurssit ovat nekin monipuolisia. Esimerkiksi sosiaaliseen pääomaan ja tietopääomaan sisältyvät voimavarat sivuutetaan tarkastelussa liian helposti. Kun mittaaminen on hankalaa, jätetään tekijä huomioimatta. Se laitetaan sinne "laulu ja leikki" kategoriaan. Tällöin strategiatyö redusoituu pahimmillaan budjetoinniksi.

Strategiatyökalujen olennaisin anti jää usein huomioimatta ja siksi strategiatyöstä tulee ponnetonta äheltämistä - ja lopputuloksena on melko lailla turhaa julistusta. Pahimmillaan strategiapaperien merkittävin arvo on esteettinen. Joku on osannut laatia hienoja kuvioita ja valita kivat värit, mutta se ei tarjoa todellista suuntaa organisaation jäsenille liiketoiminnan eri alueilla.

Arvokkaaksi strategiapaperi ja varsinkin sen laatimisen prosessi muodostuu silloin, kun strategiatyökaluja käytetään oikeaoppisesti. Tällöin jokainen strategiatyöstä vastuussa oleva ymmärtää syvällisesti mitä erilaiset strategialausahdukset todella tarkoittavat. Vaikkapa klassikoksi muodostunut SWOT voi olla vanhasta iästään huolimatta hyvinkin hyödyllinen, jos vahvuudet ja heikkouset sekä mahdollisuudet ja uhkat kyetään ylipäätään määrittelemään oikein ja tämän edelleen hyödyntämään esimerkiksi eri yhteiskuntasektoreita määrittävien käsitteiden määritelmiä toimintaympäristön muutosta analysoitaessa ja toisaalta samaan tapaan erilaisia organisaation voimavaroja määrittäviä käsitteitä analysoitaessa sitä minkälaisin heikkouksin ja vahvuuksin erilaiset uhkat ja mahdollisuudet kohdataan.

Suurin strategiatyön heikkous oman kokemukseni mukaan on se, että abstraktin ajattelun täsmällisyyden tarvetta ei tunnisteta. Tällöin SWOT ynnä muut taulukot eivät tunnista kuin murto-osan yrityksen tulevaisuuden kannalta olennaisista muutostrendeistä. Tunnistetut tekijät saattetaan toisaalta luokitella väärään kategoriaan tai eri katerogioihin kirjata samoja lausahduksia. Tunnistettua muuttujaa ei tällöin ole pilkottu riittävästi siten, että ymmärrettäisiin mikä on mahdollisuutta ja mikä uhkaa. Vahvuuksia ja heikkouksia ei puolestaan ole välttämättä lainkaan suhteutettu kilpailijoihin. Tällöin heikkoudeksi voidaan lukea vaikkapa yrityksen merkittävin kilpailuetutekijä. Askel pidemmälle, ei ehkä kyetä perusteellisesti perustelemaan miksi jokin asia on uhka tai mahdollisuus. Eli millaisten mekanismien ja minkä toimijoiden kautta kyseinen tekijä voi asemaamme vaikuttaa ja miten?

Jos itse teet strategiatyötä ja tunnet piston sydämessäsi, se on hyvä. Lohdutuksena voin todeta, että et ole yksin. Kehittämistarve on hyvin laaja ja se kattaa hyvin erilaiset ja eri kokoiset organisaatiot. Hyvinkin suurissa yrityksissä voi olla merkittäviä puutteita. Suuri ja mahtava Nokiakin olisi mahdollisesti voinut välttää pahimman, jos se olisi pyrkinyt näkemään toimintaympäristönsä muutosta hiukankin kattavammin. Strategiatyökalut ja -opukset ovat jo nekin tavallaan syyllisiä - ja varsinkin ne tahot, jotka strategiaoppeja myyvät. Strategiatyökalut näyttäytyvät ja ne myös usein esitellään hyvin yksinkertaisina. Tällöin niiden hyödyllisen käytön edellyttämä älyllinen työ helposti unohtuu. Onneksi strategiatyö on jatkuvaa. Jokainen seuraava ajatus on uusi mahdollisuus.

Osuustoiminnan alueellinen vaikuttavuus on monipuolista

Porissa vietettiin eilen osuustoiminnan juhlaa Satakunnan Osuuskaupan, Satamaidon ja Länsi-Suomen OP:n järjestämässä Osuustoimintailtapäivässä. Se voi myös OT-proffan Satakuntaan.

Iltapäivän teemana oli syventää yleisön ymmärrystä osuustoiminnasta alueellista hyvinvointia edistävänä voimana. Syventämistä asiassa onkin, sillä pelkästään euroissa määriteltynä vaikuttavuus on merkittävästi suurempaa kuin on julkisesti tiedossa. Niin tuottajien kuin kuluttajien osuuskunnat kokoavat toimialueensa niukat ja hajanaiset taloudelliset voimavarat yhteen, allokoivat ne osaavasti jäsenten yhteistoiminnan tueksi ja palauttavat käytännössä kaiken syntyvän lisäarvon takaisin alueelle esimerkiksi hintaetujen, keskittämisetujen, palveluverkoston kehitystyön, palkkojen ja verojen muodossa.

Taloudellisen vaikuttavuuden varjoon jää usein se, että osuustoiminnalla on merkittävä sosiaalinen vaikuttavuus. Osuustoiminta nimittäin mobilisoi laajona joukkoja muutoin enemmän tai vähemmän hajanaisia toimijoita ja muodostaa täten toimialueelleen tärkeää sosiaalista pääomaa. Osuuskunnan myötä alueelle toisin sanoen syntyy perustaa monenlaiselle koordinoidulle toiminnalle ja sosiaalisille rakenteille. Osuustoiminnassa syntyy myös johtajuutta, joka on tärkeää toimialueen luotsaamiseksi kohti menestyksekästä tulevaisuutta.

Liian usein huomiotta jää myös osuustoiminnan tiedollinen vaikuttavuus. Osuustoiminta parhaimmillaan on muutosorientoitunut voima, joka elää jatkuvista innovaatioista - niin palveluiden kuin organisoitumisen saralla. Minimissään osuustoiminta yhdistelee monipuolisesti toimialueensa osaamisia ja tuottaa osuuskuntien kautta toimialueelle uudenlaista osaamista, esimerkiksi kansallisten ja kansainvälistenkin osuustoiminnallisten verkostojen kautta. Osuuskunnan on oltava jäsentensä kannalta paras vaihtoehto mitä markkinoilla on tarjota. Siksi osaamisen ja edelläkävijyyden vaatimus on ehdoton. Tätä vaaliessaan osuuskunnat kouluttavat ja valmentavat johtoaan, hallintoaan sekä henkilökuntaansa ja tarjoavat jäsenistölle informaatiota olennaisista uusista asioista.

Osuuskunnat eivät ole vielä ryhtyneet kovin laajasti alueellisesta vaikuttavuudestaan raportoimaan. Pitkään tuskin menee ennen kuin tällaistakin aktiviteettia havaitaan. Osuustoiminnan ideat haastavat osuuskunnat näihin talkoisiin. Se on myös niille ja täten koko alueyhteisölle eduksi, että jäsenet ja muut sidosryhmät näkevät osuustoiminnan monipuoliset hyödyt niin itsensä kuin kaikkien muidenkin sidosryhmien kannalta.

Parhaiten vaikuttavuuden ehkä ymmärtää, kun koittaa miettiä mitä taloudellista, sosiaalista ja tiedollista omalta toimialueelta puuttuisi, jos tiettyä osuuskuntaa tai yhtään alueen osuuskuntaa tai keskinäistä yhtiötä ei olisi. Varsinkin suurimpien kaupunkien ulkopuolella olisi elämä todennäköisesti merkittävästi köyhempää kaikilla hyvinvoinnin kriteereillä arvioituna.