Saattohoitajasta kätilöksi

Siirryin tehtaan lattialta kauppatieteen opiskelijaksi syksyllä 2001. Pienten alkukankeuksien jälkeen opinnot sujuivat ihan mukavasti. Kesällä 2002 suunnittelin jo kandidaattitutkielmaa. Kuten tunnettua, oppikirjoissa ei puhuttu mitään osuustoiminnasta. Oli siis melkoinen sattuma, että eräällä mökillä lapsia nukuttaessani käteen sattui S-ryhmää käsittelevä kirjanen. Siitä kaikki lähti. Kun seuraavana päivänä olin vielä kirjan kimpussa, tiesin jo tajunneeni jotain merkittävää. Sarjakuvassa olisi ajatuskuplassani ollut jättimäinen lamppu, joka kirkastuu kuin salamaniskusta.

Oli onni, että kandiseminaaria vetäneet tohtorikoulutettavat sekä opiskelijatoverini suhtautuivat ideaani myönteisesti. Se tasoitti tietä kohti omistajuuden tutkimista osuustoiminnallisissa organisaatioissa. Siihen se myönteinen suhtautuminen sitten pääosin päättyikin. Siirtyessäni graduvaiheeseen keväällä 2003 oli erään professorin ensimmäinen reaktio avoin huvittuneisuus naurun purskahduksella vahvistettuna. Vuotta myöhemmin sain tohtoriopiskelijana ivallisen tiedustelun eräältä professorilta: eikös se osuustoiminta ole jo kuollut ja sen tutkiminen lähinnä historioitsijoiden hommaa? Tiesin jo tuolloin, että samaan kysymykseen tulisin törmäämään joka paikassa. Globalisaation uskottiin olevan viimeinen naula osuustoiminnan arkkuun. Pian osuustoiminnalle laulettaisiin viimeinen virsi niiden muutamien hölmöjen suulla, jotka vielä uskoivat tähän vanhaan malliin. Pääsisin kenties tekemään saattohoitoa. Samalla tekisin tieteellisen itsemurhan.

Yleinen epäusko oli niin vahva, että myös monet osuustoiminnan parissa toimivat ihmiset ihmettelivät mikä sai minut uskomaan toisin. Ajatukseni lampun syttyessä kesällä 2002 olivat jotakuinkin seuraavat. Pohdin tuolloin lähinnä osuuskaupan näkökulmasta. Ensinnäkin olimme siirtyneet verkostotalouden aikaan, jolloin ihmisten sekä yritysten yhteistoiminta nousee arvonluonnin ytimeen ja tieto korvaa finanssipääoman yrityksen tärkeimpänä resurssina. Tämä toisaalta tarkoittaa pääomavetoisen ohjausjärjestelmän korvautumista demokratialle perustuvilla ja osaamista korostavilla muodoilla. Omistajuus ei tässä kuviossa enää viittaisi juridisiin tai muutoin muodollisiin tekijöihin, vaan toimintaan osallistumisen luomiin sosiaalisiin ja psykologisiin suhteisiin. Menestyvien mallien voima perustuisi siihen kuinka hyvin ne pystyvät motivoimaan eri sidosryhmät kokonaisvaltaisesti arvonluontiin, eikä siihen kuinka hyvin pääomansijoittaja onnistuu kontrolloimaan yritystä. Henkilöstön näkökulma korostui. Duunarina uskoin täysillä, että henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Ajattelin sen olevan sitoutumisen kannalta eduksi, että omistajat ovat heidän kohtaamiaan asiakkaita eikä jotain kasvottomia etäisiä sijoittajia. Viimeinen ajatukseni liittyi kuluttajien vallan lisääntymiseen. Päättelin, että kuluttajien ohjaamassa taloudessa heidän itsensä omistama yritys on sopiva lähtökohta erilaisille arvoketjuille ja -järjestelmille.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana ajatukseni ovat kehittyneet ja laajentuneet, mutta samalla ne ovat lähinnä vahvistaneet uskoani osuustoimintamallin käyttökelpoisuuteen. Mitä paremmin olen oivaltanut osuustoimintamallin, sitä paremmin olen ymmärtänyt osuneeni jo ensiarvioissani melko hyvin oikeaan. Toimintaympäristön muutos käy koko ajan näkyvämmäksi ja osuustoiminta alkaa kiinnostaa. Osuuskunnissa pohditaan kuinka toimintaa voitaisiin rakentaa entistä paremmin osuustoiminnan vahvuuksien päälle. Onneksi olin oikeassa. Kaikki kunnia saattohoitajille, mutta kyllä kätilön hommat sopivat minulle paremmin!  

Itkukarjalaisuuden loppu

Jatkoin tämän aamun Etelä-Saimaa -lehden kolumnissani jotakuinkin samoilla raitella kuin hiljattain länkkärin mielipidekirjoituksessani. Olen suhtautunut itsekin välillä hieman pessimistisesti Etelä-Karjalan ja varsinkin Lappeenrannan touhuun. Jostain on kuitenkin tulkintani mukaan tullut tuulahdus kevättä, vaikka syksy onkin. Eikä nenään tuoksahda sonta, vaan heräävä luonto. Meillä aletaan olla jotenkin kyllästyneitä vanhaan menoon ja positiivista virettä on selvästi havaittavissa. Etelä-Savossa on hyvää pöhinää ollut jo pidempään. Pyritään nyt tukemaan tätä virettä myös täällä Etelä-Karjalassa, eikä ainakaan itse heittäydytä valittajiksi!

Jaettu johtajuus hallitustyön ytimeen

Sovimme juuri parin osuuskunnan kanssa hallitustyön kehittämiseen liittyvästä tutkimushankkeesta. Yrityksestä riippumatta hallituksen rooli on keskeinen ja osuuskuntien tapauksessa ei hallitustyön tärkeyttä ja hallituksen jäsenten vastuuta voi liiaksi korostaa.

Kehitystyön perustaksi voi hyvin ottaa kaverini prof. Frank Lambrechtsin ja kumppanien katsauksen jaettuun johtajuuteen hallinnon kokoushuoneessa. Katsaus korostaa tiimiyttämistä, oikeanlaista kokoonpanoa, osaamisten synergiaa ja yhdistämistä sekä jaettua vastuuta. Jaetun johtajuuden ytimessä on hallituksen jäsenten tiivistyminen yhtenäiseksi yksiköksi vuorovaikutuksen kautta, luottamuksen ja avoimuuden kontekstissa. Hallitustyön arvioimisessa perinteinen näkemys puheenjohtajan ja "rivijäsenen" suhteesta ei pure. Olennaista on hallituksen jokaisen jäsenen vahva kontribuutio erikoistuneilla osaamisen alueilla.

Jatko-opiskelijani osuuspankinjohtaja Saila Rosas on jo tutkimuksessaan osoittanut jaetun johtajuuden olevan relevantti käsite johtajuuden tarkasteluun osuustoiminnallisessa kontekstissa. Tiimimme on tästä jotain julkaissutkin. Käsitteelle on varmasti käyttöä laajemminkin niin johtajuuden kuin hallintotyön tutkimisessa ja kehittämisessä. Monissa osuuskunnissa hallitustyötä on jo osin kehitettykin tähän suuntaan, mutta nyt on tahtoa ottaa seuraavia askelia kohti entistä vaikuttavampaa hallintotyötä. Puheenjohtajalle tämä voi olla sekä haaste että helpotus. Painottaisin jälkimmäistä.

Kanavariippumattomuus on avainsana

Olin eilen Etelä-Karjalan Radion (YLE) iltapäivässä keskustelemassa maakuntamme tulevaisuudesta ennen kaikkea kaupan näkökulmasta. Studiovieraana oli kauppaneuvos Ahti Manninen (Osuuskauppamme eläkkeelle jäänyt toimitusjohtaja). Hän näkee tulevaisuuden valoisana. Rajaliikenne kehittyy ja ostovoimaa tulee tätä kautta lisää, kaupan murros ei tee Prismoista tennishalleja ja kaupan alan toimijat alkavat ottaa askelia verkkokaupan suuntaan. Tähän täällä Etelä-Karjalassa yleisesti uskotaan.

Manninen arveli, että osuuskauppojen hitaus verkkokaupassa on perustunut siihen, että perinteinen konsepti on tuonut menestystä. Asiakkaat eivät ole kokeneet saaneensa verkosta sellaista lisäarvoa, että toiminnan kehittämiselle olisi ollut perusteita. Kuvatessaan nykyisiä tapahtumia esimerkiksi finanssialalla ja katsoessaan lähitulevaisuuteen Manninen nosti esiin muutamia tärkeitä pointteja. Alan toimijat tulevat kuluttajan äärelle, palveluita paketoidaan ja asiakaskokemus korostuu. Mielestäni nämä ajatukset ovat varsin päteviä. Kuten radiolähetyksessäkin totesin, kauppaneuvos on pysynyt perillä meneillään olevasta kehityksestä. 

Entä sitten oma käsitykseni? Olen blogissani tähän jo tavallaan viitannutkin, että kaikki lähtee tulevaisuudessa asiakkaasta (kotitaloudesta). Asiakaslähtöisyydestä tulee entistä aidompaa, välittömämpää ja kokonaisvaltaisempaa. Tämä on lähitulevaisuutta.

Villimmätkin tulevaisuuden skenaariot tulee ottaa huomioon. Kenties neljännesvuosisadan päästä aikansa 3D-laitteet tulostavat kodeissamme käyttötavaroita automaattisesti sen perusteella mitä ne tulkitsevat meidän aiemman käyttäytymisemme, virtuaalisen toimintamme sekä viime aikaisten ajatusten ja tunteiden perusteella tarvitsevan ja haluavan. Organisaatioteoreetikkojen tuoreimmat käsitykset yhteisöjen kyborgisoitumisesta (ihmisen ja teknologian rajan hämärtymisestä) eivät siis välttämättä ole vain tieteiselokuvien asiaa, vaan osa meneillään olevaa kehitystä.

Historialla on kuitenkin väliä. Ei siis kannata ylidramatisoida murrosta tai kuvitella meidän elävän tulevaisuutta jo nyt. Tavat ja tottumukset ovat usein kohtuullisen sitkeitä ja myöntävät jonkin verran aikaa. Tämä ei tarkoita, etteikö murros ole tosiasia. Siihen on reagoitava heti, sillä aika on rahaa. Vain asiakaskokemuksen lähtökohdakseen ottavat monikanavaiset ja toimialarajoja murtavat toimijat säilyvät ja menestyvät tulevaisuudessa.

Asiakastiedosta, sen hallinnasta sekä käytöstä ja täten toimijan luotettavuudesta tulee tässä kuviossa entistä tärkeämpi palanen. Muutos koskee osuuskauppaa siinä missä muitakin toimijoita, mutta osuuskaupalla on valtti hihassaan. Ne ovat asiakkaidensa omistamia. Osuuskauppoille siis riittää se, että ne ovat hereillä teknologisessa murroksessa, ottavat perustehtävänsä vakavasti ja ottavat härkää sarvista. Kuten Hesarissa jokunen päivä sitten kirjoitin, tämä vaatinee huomattavia investointeja.

Joku voi todeta bloggaajalle, että muutos on helpommin kirjoitettu kuin tehty. Kyllä, mutta täysin tehtävissä. Vaihtoehdon ei toisaalta pitäisi houkutella ketään. Ihan riittävän moni osuuskauppa maailmalla on jo marginalisoitunut kasvukeskusten ulkopuolelle. Sinne kyllä jää tilaa, jos isot kansainväliset pelurit valloittavat houkuttelevammat alueet. Se ei välttämättä ole asiakasomistajan etu.

Lisäys: Radiolähetys on kuunneltavissa YLE Areenasta. Mihin suuntaan kauppa kehittyy? Itse tulen mukaan puhelimitse lähetyksen loppupuolella.

JCOM volume 1 issue 1

Sain juuri kustantajalta (Elsevier) tiedelehtemme (Journal of Co-operative Organization and Management) ensimmäisen numeron kansilehdet tarkistettavaksi. Tämä tarkoittaa, että pian meillä on käsissämme uunituore, historiallinen JCOMin ensimmäinen numero.

Globaalia ulottuvuutta tuovat australialais-ranskalainen tutkimus pienyritysten osuuskunnista sekä israelilainen tutkimus johtajuudesta osuustoiminnallisessa kontekstissa. Molemmat ovat vertaisarvioituja artikkeleita.

Mukana on myös suomalaisväriä. Vertaisarvioitujen artikkelien puolelta löytyy Puusan ja kumppanien artikkeli osuuskunnan kaksoisluonteesta. Näiden lisäksi Ruralia-instituutin Hagen Henry luo katsauksen Mikkelin ICA konferenssin antiin ja maanvilvelysneuvos Marcus H. Borgström pureskelee osuuskuntien omistajaohjausta ja hallintoa omien kokemustensa pohjalta. Avaava pääkirjoitus on tietysti omaa käsialaani.

Käypä vilkaisemassa lehden nettisivut ja tutustumassa materiaaliin! Pääset sinne tästä.

Mene kotiin osuuskauppa

S-ryhmän tilanne on saanut monet kysymään mitä osuuskauppojen pitäisi mielestäni tehdä vastatakseen liiketoimintamallien murrokseen tietyillä toimintansa ydinalueilla. Olen vastannut useimmille, että ainakin osa vastausta on tiettyjen perusasetusten uudelleen määrittely osuuskaupan ja asiakasomistajan suhteessa.

Pärjätäkseen kilpailussa on osuuskauppojen kyettävä vähintään tuottamaan ylivoimaisia palvelukokemuksia myymälöissään. Asiakasomistajuus voi auttaa tässä, jos sen päälle osataan rakentaa. Toistaiseksi ei ole osattu.

Myymälätoiminnan kehittäminen on kuitenkin vain ensimmäisen tason oppimista ja kehitystyötä. Edelläkävijyyden ottaminen alan liiketoimintamallien uudistamisessa kaipaa kuitenkin toisen tason oppimista, toiminnan perusoletusten muuttamista.

Nykyisellään osuuskauppa odottaa asiakasomistajan tulevan luokseen, asioimaan osuuskaupan myymälöissä. Uusi ajattelu voisi lähteä siitä, että osuuskauppa tulee asiakasomistajan tykö. Oltaisiin siis toiminnallisesti ei vain lähellä kotitalouksia, vaan nimenomaan asiakasomistajien kodeissa. Tällaista kehityspolkua tukevat muun muassa kansakunnan ikärakenne ja toisaalta tarve uudistaa yhteiskunnallista työnjakoa. Tee se itse meininki ei enää tulevaisuudessa riitä, jos haluamme kansakuntana jatkaa kilpailua globaalilla kentällä. Kuviosta ei toki sovi unohtaa osuustoiminnan tehtävää taistelussa syrjäytymistä vastaan.

Tarjontaa voitaisiin siis kehittää monipuolisesti ajatellen mitä palveluita asiakasomistajat tarvitsevat kotonaan. Nämä voisivat olla periaatteessa mitä tahansa ihmisisten fyysisistä ja terveydellisistä tarpeista vaatehuoltoon, kodin tekniikkaan, rakentamiseen, kunnossapitoon ja energiaan. Palvelun voisi rakentaa synergisesti paitsi palveluiden kirjon osalta myös arvoketjussa. Eli osuuskauppa voisi tarjota paitsi asennuksia ja opastuksia, mukaan lukien arvokasta käyttöturvallisuus- ja energiansäästötietoa, myös toimittaa tuotteet. Näin syntyisi silta uusien ja  nykyisten toimintamallin välille.

Moni olisi varmasti huolissaan siitä, että uusi toimintamalli söisi nykyisen elinmahdollisuuksia. Tässä on kuitenkin hyvä muistaa liiketoimintaväen vanha oppi: aina on parempi kannibalisoida oma perinteinen toimintamalli itse kuin antaa muiden tehdä se. Samalla on hyvä muistaa myös se, että osuuskaupan tehtävänä ei ole pitää kiinni tietystä tarjonnasta, vaan elää ja kehittyä asiaskasomistajien mukana - olla heidän paras palvelijansa.

Ylijäämä on osuuskuntien elinehto

Jaanpa tässä viikonloppuna Hesarissa julkaistun mielipidekirjoitukseni. Yksi OT-professuurin tarkoituksista on yhteiskunnallisen keskustelun käyminen. Eli näitä tulee jatkossa tasaiseen tahtiin.