Eilen minulla oli ilo osallistua
Helsingin yliopistolla kestävän kehityksen seminaariin, jossa osuustoiminta oli
luonnollisesti keskustelun ytimessä. Tällä kertaa en itse kuulunut järjestävään
tahoon, mutta kiitos silti kaikille esiintyjille ja mukana olleille! Oli mukava
vaihtaa kuulumisia ja parantaa maailmaa monien tuttujen kanssa.
Muistiinpanojeni perusteella
seminaarista olisi ammennettavaa useampaankin kirjoitukseen. Otan tässä jutussa
lyhyesti kiinni erään panelistin niin kovin tuttuun väitteeseen. Sen mukaan
osuuskuntien hallinto ei voi toimia. Perusteluna on, että hajautuneen
omistuksen vuoksi kenelläkään ei ole niin paljon rahaa kiinni yrityksessä, että
tämä menettäisi yöuniaan yrityksen menestyessä huonosti tai sen tulevaisuuden
ollessa uhattuna. Perustelu ontuu ja seuraavassa kerron miksi.
Monille jäsenilleen osuuskunta on
ainut todellinen vaihtoehto elinkeinon harjoittamiseksi tai työn tekemiseksi kohtuullisen
stabiilissa ympäristössä ja toisaalta elintärkeä sen kannalta, että voi asua ja
elää valitsemassaan paikallisyhteisössä. Silloinkin kun jäsenellä on
vaihtoehtoja, on hyvä käsittää jäsenen riskiä muuten kuin pääomapanoksen
kannalta, joka osuuskunnassa on tyypillisesti kohtuullisen pieni. Osuuskunnan
tuottamien kuluttamiseen liittyvien etujen menettäminen voi nimittäin olla esimerkiksi
suomalaiselle kotitaloudelle vuositasolla tuhansienkin eurojen arvoinen menetys.
Työosuuskunnissa ja yrittäjien yhteenliittymissä menetykset voivat olla paljon
dramaattisempiakin. Eli asioita ei siis pitäisi lähestyä käsittäen osuuskunnat
sijoittajien omistamiksi yhtiöiksi niin kuin panelisti eilen teki.
Toisaalta on syytä oivaltaa, että
taloudellisten motiivien lisäksi ihmisillä on myös muita motiiveja. Jäsenet,
hallinto ja johtokin tavoittelevat myös erilaisia sosiaalisia ja psykologisia
palkkioita. Muun muassa status, työn sisältö ja organisaation arvot ovat
tällöin tärkeässä roolissa. Monet ovat ylpeitä siitä, että ovat menestyvän ja
vastuullisen osuuskunnan toiminnassa mukana. Jotkut samastuvat vahvasti osuuskunnan
arvoperustaan ja toiset kokevat hallintotyönsä kautta osuuskunnan omakseen. Kun
oma identiteetti on vahvasti kytkeytynyt yritykseen ja tiettyihin vastuullisiin
tehtäviin, voi unettomiakin öitä tulla kyseisen yrityksen kohdatessa ongelmia.
Ihminen on siis käsitettävä perinteistä taloustieteellistä näkemystä laajemmin,
jotta osuuskunnan hallinto voi edes alkaa avautua siitä kiinnostuneille.
Lopulta on ymmärrettävä, että kiinnostus valvoa toimivaa johtoa tai tukea sitä on vain yksi tekijä kokonaisuudessa. Kiinnostuksesta ei ole mitään hyötyä, jos hommaa ei osata. Osuuskuntien hallinnon keskeisiin tehtäviin tulee siis löytää ja valita osaavia ihmisiä, joilla on myös halua kehittää osaamistaan osuuskunnan ja osuustoiminnan tarpeet huomioiden. Ottaen huomioon osuuskuntien luonteen laajasti ihmisiä mobilisoivina organisaatioina, on tehtävä jossain määrin helpompi kuin pienen rajatun joukon toiminnassa. Erityisesti kuluttajaosuustoiminnassa potentiaalia on vaikka kuinka. Asiakasomistajista löytyy tyypillisesti monien eri alojen ammattilaisia ja aktiiveja, joiden osaamisesta on hyötyä osuuskunnan hallinnossa. Hallinnosta puhuttaessa on aina hyvä muistaa, että ei se raha ole joka toimii, vaan ihmiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti