Gebhardin liikkeenjohto-oppi osa 4: Taloudellisuus, ylijäämä ja kasvu

Gebhardin kirjallista tuotantoa lukemalla käy selväksi, että talous oli hänelle tärkeä teema. Gebhard puhui hyödyn aikakaudesta. Tehokkuus on keskeinen päämäärä. Sitä ei  kuitenkaan arvioida yksinomaan yrityksen, vaan nimenomaan jäsenten kannalta. Gebhard peräänkuulutti osaamisen kehittämistä nimenomaan sitä silmällä pitäen, että jäsenet kykenisivät tulojaan kasvattamaan ja menojaan pienentämään. Osuuskunta on siis väline jäsenten (esim. kotitalouksien, maatilojen ja yritysten) toiminnan tehokkuuden kasvattamiseen. Gebhard vaati yliopistoiltakin käytännöllistä tietoa ja talouteen liittyvän osaamisen vahvistamista osuuskunnissa. Valitettavasti yliopistot eivät tätä tehtävää juurikaan ole vuosisadan kuluessa toteuttaneet, ainakaan erityisesti osuustoiminnan näkökulmasta.

Gebhard ei ollut kasvua, arvonnousua ja ylijäämää vastaan – vaikka näin on toisinaan oletettu tai väitetty. Itse asiassa Gebhard peräänkuulutti järkiperäistä asiainhoitoa vakavaraisuuden ja edistymismahdollisuuksien, eli toisin sanoen kasvun turvaamiseksi. Gebhard korosti tämän päivän hittisanaksi muodostunutta vakavaraisuutta. Gebhardin opeilla selvittäisiin stressitesteistä.Ylijäämän pidättäminen osuuskuntaan oli Gebhardin mielestä tärkeää juuri vakavaraisuuden kannalta.

Gebhard oli kuitenkin myös sitä mieltä, ettei ylijäämää tule pidättää liiaksi. Erityisesti osuuskassoille antamissaan ohjeissa Gebhard peräänkuulutti paitsi osuuskunnan omien varojen lisäämisen tärkeyttä myös sitä, että lisäykset perustellaan jäsenistölle huolellisesti. Hän epäili vuosivoittojen täydellisen tai liian suuren pidättämisen ja rahastoimisen johtavan varain huonoon käyttöön. Esimerkiksi työväen osuuskauppojen suunnalta Gebhardin arvioitiinkin olevan liiaksi kallellaan kapitalismiin päin, kun hän usein peräänkuulutti ennen kaikkea jäsenten henkilökohtaista vaurastumista osuuskuntansa avulla. Lukiessaan tämän päivän omistajuutta ja hallintoa käsitteleviä oppaita, voi törmätä näihin Gebhardin ajatuksiin hieman eri muodossa. Kenties puhutaan siitä, että omistajien ja hallinnon on huolehdittava riittävästä budjettikurista, jotta varain käyttö olisi riittävän harkittua.

Nämäkään opit eivät ole menettäneet arvoaan sadan vuoden aikana. Itse asiassa monissa osuuskunnissa kaivattaisiin tehokkuuden käsittämistä jäsenten kannalta ja toisaalta kriittistä keskustelua siitä kuinka paljon ylijäämää tulee pidättää osuuskuntaan. Ylijäämän pidättämisen ja käytön perusteluun tarvittaisiin siihenkin lisää huomiota.