Perheyritysten osuustoiminta

Toimiessani niin perheyritys- kuin osuustoimintatutkijana olen toisinaan törmännyt ennakkoluuloihin puolin ja toisin. Vielä useammin olen kuitenkin yllättynyt positiivisesti siitä kuinka leirejä ei olekaan muotoutunut sinne mistä odotin niitä löytäväni. Yrittäjäperheet oivaltavat usein tiettyjen osuustoiminnan ideoiden käyttökelpoisuuden ja osuustoiminnan parissa on toisaalta oivallettu kaiken perustuvan perheisiin joko yrittäjinä tai vähintään omaa taloudellista asemaansa kohentamaan pyrkivinä kotitalouksina.

Eilen pääsin kuitenkin tutustumaan astetta lähemmin varsin mielenkiintoiseen tapaukseen. Vierailin nimittäin Lahdessa SEOn pääkonttorilla. Tämä suomalainen energiaosuuskunta on merkittäviltä osin perheyrittäjien strateginen yhteenliittymä, joka hakee paikkaansa polttonestekaupan kilpailussa.

Tutkimus maailmalta kertoo ja kokemukset Suomesta vahvistavat, että tämän tyyppisissä organisaatioissa yksikkötason itsenäisyys on erityisen tärkeää. Perhe haluaa pitää kiinni omista toimintatavoistaan. Yhteistyö on toisaalta välttämättömyys selviämisen kannalta ja siihen liittyy myös suuria mahdollisuuksia.

Yhteistyödynamiikan kontekstisidonnainen analysoiminen ja yhteistyöosaamisen kehittäminen analyysin pohjalta ovat avaimia kohti entistä vahvempaa tulevaisuutta: itsenäisyyttä yhdessä. ABC on vahva asiakasomisteinen arvoinnovaatio, mutta markkinoilla on tilaa erilaisille malleille, jotka täydentävät toisiaan. Markkinoiden kehittyessä voittajia ovat paitsi asiakkaat myös yritysmuodosta riippumatta kaikki ne palveluntarjoajat, jotka menestyksen ansaitsevat.

Toiveissa on, että LUTin tutkimustiimimme saisi SEO:sta pitkäaikaisen yhteistyökumppanin perheyritysten osuustoiminnan tutkimiseen, mahdollisesti muutamien vertaistensa kanssa. Kauppiaiden osuuskuntia löytyy Suomesta muitakin ja kullakin on omat haasteensa, jotka ajavat tiivistämään yhteistyötä.

Eräs henkilö totesi minulle taannoin, että yrittäjillä on 364 päivää vuodessa mielessään rauhan säilyttäminen puolisonsa kanssa ja yhtenä päivänä vuodessa mieleen juolahtaa yhteistyö muiden yrittäjien kanssa. Tässä olisi selvä tasapainottamisen paikka!

Alaiset eivät usko osuustoimintaan

Pankit olivat eilisen(kin) teema finanssimediassa. Pankkiaiheisia uutisia oli lukuisia: muun muassa asiakastyytyväisyydestä, pankkien yhdistymisistä ja ekonomistivaihdoksesta. Näistä kaksi ensimmäistä liittyi tavallaan omaan ohjelmaani. Avasin nimittäin aamun osallistumalla KTM Jukka Saksin finanssialan johtamista käsittelevää väitöskirjaa esittelevään tiedotustilaisuuteen hotelli Simonkentässä.

Asiakastyytyväisyyteen ja pankkien yhdistymisiin otettiin sielläkin kiinni. Todettiin, että konttorien sulkemisen aiheuttama tyytymättömyys on laajempaa kuin sen todelliset vaikutukset. Monikansallisten toimijoiden osalta voidaan virheellisestikin tulkita vetäytymiseksi, joka saa aikaan asiakaspaon. Pankkien yhdistymiset ovat puolestaan nimenomaan palvelukykyasioita. Eihän pankkeja naiteta siksi, että asiat olisivat sen jälkeen huonommin. Kuten Jaakkolan Pekka Taloussanomissa toteaa, on asia päinvastoin. Säätelyn aiheuttamia suhteellisia kustannuksia saadaan alas, kuten byrokratiakustannuksia ylipäätään, ja näin ollen voidaan panostaa enemmän asiakasrajapintaan.

Valitettavasti kyseessä ei todellakaan ollut suuri mediatapahtuma. Onneksi minä ja Risto ”eejii” Penttilä olimme paikalla, sillä muuten Jukka olisi saanut kohdata toimittajalauman (eli kokonaista kaksi toimittajaa) yksin. Kauppalehti poimi tilaisuudesta otsikoihin finanssialan johtamisen ”seitsemän helmasyntiä”, mutta muuten oli mediassa melko hiljaista. On iso harmi, ettei tilaisuus kiinnostanut laajemmin. Finanssiala on taloutemme kannalta keskeinen ja sen johtaminen aiheena erittäin tärkeä.

Aamun keskusteluista olisi voinut nostaa montakin otsikkoa. Lasten ja nuorten suuntaan vireillä oleviin hankkeisiin liittyen olisi voinut otsikoida: ”Säästöpossu vaihtui Angry Birds possuun – finanssiala takaisin talouskasvatukseen”. Tutkimuksen perusteella finanssialan yrityksissä toimivien johtajien strategiana on mukautua säätelyyn, todelliset johtajat löytyvät siis säätelijöistä. Tästä päästään otsikkoon: ”Säätelijät johtavat finanssialaa, mutta eivät osaa sitä”. Säätelyn ja luottamuksen osalta voitaisiin myös kysyä: ”Luottamus meni ja ylisäätely tuli – onko paluuta?”. Säätelyn vahvistuminen on nostanut ennestään vahvaa juristien profiilia finanssialalla. Tutkimuksen mukaan finanssialan johtamisessa on paperin makua, tunteet ja ihmisten johtaminen ovat hakusessa: “Finanssiala joutui juristien panttivangiksi”. Erityisesti OT-proffaa kiinnostava huomio on, että ”Yhtiömuotoajattelu on finanssialan johtamisen ytimessä”. Kysymyksiä voisi herätellä otsikolla ”Asiakasomisteisten yritysten strategiat eivät jalkaudu – eivätkö alaiset usko osuustoimintaan?”. Tutkijan mukaan esimerkiksi osuuspankeissa ja keskinäisissä yhtiöissä ylin johto (hänen määritelmässään hallitukset, toimitusjohtajat ja johtoryhmät) pitävät yritysmuotoa ja siihen liittyviä arvoja sekä tavoitteita strategiatyön ytimessä, mutta nämä eivät läpäise organisaatioita. Onko kyseessä se tutkijankin kuvailema vanha tuttu ongelma, että keskijohto ja henkilöstö eivät tunne yritysmuotoja ja niiden eroja tai muuten vain ihailevat kansainvälisesti toimivia ja ”dynaamisia” pörssiyhtiöitä?

Ensi maanantaina on Jukka Saksin väitöstilaisuus Jyväskylässä ja itse toimin vastaväittäjänä. Kyseessä on toki nykyiseen tapaan muodollisuus, sillä olemme jo toisen tarkastajan kanssa väitöskirjan hyväksyneet. Uskon, että saamme aikaan mielenkiintoisen ja vilkkaan keskustelun. Palaan varmaankin asiaan myös blogissani. Sitä ennen seurataan, vieläkö eilisestä tilaisuudesta nousee jotain otsikoihin. Toinen toimittajahan ei vielä ole kirjoittanut mitään.

Työntekijät yrityksen jatkajiksi

Suomella on edessään vakava ongelma johon poliittinen koneistomme ei ole toistaiseksi tosissaan reagoinut. Yrittäjät haluavat luopua yrityksistään muutaman vuoden sisään, mutta yrityksille ei ole jatkajaa. Kun ikä painaa, ei edes hyvä kannattavuus auta. Uutta jatkajaa vaille olevia yrityksiä voi olla melko lyhyen ajan sisään jopa kymmeniä tuhansia. Monet näistä ovat perheyrityksiä, joissa tuorein sukupolvi on valinnut toisin.

Yritysten määrä huomioiden ei tarvitse olla velho ennustaakseen, että vaaravyöhykkeessä olevia työpaikkoja on paljon. Kuusinumeroinen luku. Valitettavasti aika ei tunne armoa. On kiire, sillä odotteluvaihe voi tappaa yrityksen myöhemmin vaikka jatkaja löytyisikin. Vailla selkeää kapulanvaihtosuunnitelmaa ei nykyisellä yrittäjällä ole halua investoida toiminnan kehittämiseen ja tähän liittyvät ongelmat näkyvät viiveellä.

Yhdysvalloissa ja Itä-Euroopassa on pitkät perinteet erilaisilla henkilöstöomistusjärjestelyillä. Näistä pitäisi meillä Suomessakin ottaa oppia. Sillä aikaa, kun poliitikot etsivät oikeita keinoja (esim. varainsiirtoveron ja perintöveron helpottaminen yritysten osalta) tulisi yrittäjien ottaa jatkuvuusongelmasta niskalenkki yhteistyössä työntekijöidensä kanssa. Ainakin osa turhaan kuolevista yrityksistä saataisiin näin pelastetuksi. Omaksumalla omistus- ja hallintovastuun työntekijät saisivat pidettyä kiinni työstään ja ottaisivat itse vahvempaa vastuuta omasta elämästään. Palkinnoksi he saisivat jatkossa myös suuremman siivun työstään syntyvästä lisäarvosta.

Työntekijöiden ottaessa vetovastuun olisi osuuskunta oiva ja tuottavuutta tukeva hallintomalli. Tutkimuksissa on nimittäin todettu, että osakkeiden omistaminen ei työntekijöiden tapauksessa juurikaan lisää tuottavuutta. Se voi jopa passivoida ja tuoda vapaamatkustajaongelman. Osakkeenomistajana työntekijä saa nimittäin osuuden syntyvästä lisäarvosta, vaikka ei olisi työpanoksellaan täysillä mukana. Osuustoiminnan ideaa toteuttavassa työosuuskunnassa tilanne on toinen. Jäsenten palkitseminen työpanoksensa suhteessa eliminoi työskentelyssä esiintyvää vapaamatkustamista, lujittaa omavastuisuutta ja vahvistaa yhteistyötä. Järjestelmä voi myös vahvistaa jäsenen osuuskuntaansa kokemaa psykologista omistajuutta lisäämällä laadukasta vuorovaikutusta jäsenen ja osuuskunnan välillä. Psykologinen omistajuus on tärkeää yhteisen menestyksen kannalta.

Osuuskuntamuoto voisi helpottaa myös jatkoa. Työntekijäjäseniä voisi lähteä ja liittyä tarpeen mukaan. Yksittäisen jäsenen eläköityminen ei muodostuisi samanlaiseksi haasteeksi kuin yksinyrittäjän tapauksessa. Työosuuskuntamallia kannattaa siis tarjota vaihtoehdoksi, kun yrityksen jatkaja on hakusessa!

Maakunnasta kollektiivinen yrittäjä

Laitoimme Mikkelin yliopistokeskuksella hihat heilumaan (hyvä Mikkeli!) ja kutsuimme keskiviikkona kokoon Etelä-Savo nousuun yhteistoiminnalla -seminaarin yhteistyössä Taloudellisen yhteistyön ja osuustoiminnan tutkimuksen seuran sekä KINOS-hankkeen kanssa.

Seminaari on tarkoitettu yrittäjille, yrittäjyskasvattajille, rahoittajille, tutkijoille, kuntien ja maakunnan päättäjille, viranomaisille ja kaikille keitä maakunnan tulevaisuus kiinnostaa. Joulukuun 10. iltapäivän agendalla on yhteistoimintaosaaminen ja sen kehittäminen maakunnan menestyksen edistämiseksi. Ideana on, että eri osapuolet oivaltavat maakunnan kaikkien toimijoiden olevan samassa veneessä ja etsivän rajattomasti mahdollisuuksia, jotka olisivat yhteistyön avulla hyödynnettävissä.

Kutsuessani väkeä oli varsin hienoa nähdä eri toimijoiden halu tulla mukaan. Käytännössä kaikki vastasivat tunnin tai parin sisään, että mukana ollaan. Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Lenita Toivakka visioi vaatimuksia, joita Etelä-Savon tulevaisuus asettaa maakunnan toimijoiden yhteistyölle. Maakuntajohtaja on vaihtumassa, joten kenties saamme suuntaviivoja tulevan tehtävänhaltijan työhön. Perheyritysten Liiton toimitusjohtaja Matti Vanhanen esittelee näkemyksiään perheyritysten välisen yhteistyön mahdollisuuksista ja haasteista. Tämä on tärkeää, sillä ylivoimaisesti suurin osa kaikista yrityksistä on perheyrityksiä ja yhteistyö voi olla merkittävä keino edistää menestystä sekä tukea jatkuvuutta. Saimaan Charmanttien toimitusjohtaja Janne Leinonen laittaa halkoja pesään kertomalla edustamansa matkailualan liittouman tarinaa yhteistyön eduista. Esimerkit ovat tärkeitä. Ruralia-instituutin Mikkelin yksikön johtaja Torsti Hyyryläinen lyö pöytään instituutin vankan tutkimustiedon koskien yhteistoiminnan osaamista ja sen roolia aluekehityksessä. Tutkimustiedosta kannattaa ammentaa. Mikkelin ammattikorkeakoulun Eeva Kuoppala ja Ruralian Pekka Hytinkoski kertovat KINOS-hankkeen tuloksista ja avaavat innovaatiotoiminnan saloja yritysten ja oppilaitosten yhteistyön osalta. Tätä siltaa on syytä rakentaa joka paikassa. Mikkelin ja LUTin yrittäjäyhteisöjen nuoret sankarit Olli Marjalaakso ja Markus Siivola kertovat nuorten parissa heränneestä yrittäjyyspöhinästä ja sen tarpeista tukevan infrastruktuurin osalta. Nämä ovat niitä tulevaisuuden toivoja, joiden ääni on ilman muuta nostettava esiin.

Iltapäivän päättää paneelikeskustelu, jonka puheenjohtajana toimii LUTin provost, Mikkelin kummisetä Juhis Saksa. Panelisteina Länsi-Savon päätoimittaja Tapio Honkamaa, Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, Mikkelin yliopistokeskuksen pääsihteeri Matti Malinen, Suur-Savon Osuuspankin toimitusjohtaja Kari Manninen ja maakunnan ELY-keskuksen johtaja Juha Pulliainen. Aiheena yhteistoiminnan eväät: ilmapiiri, tahto, näkemys, osaaminen, rahoitus, jne. Tätä keskustelua ei yksinkertaisesti voi missata.

Illan päättää vuoden vaihteessa Etelä-Savosta Etelä-Karjalaan siirtyvä maakuntajohtaja Matti Viialainen jäähyväisterveisin seminaarin antia hyödyntäen. Odotan jo mielenkiinnolla millaiset evästykset Matilta saadaan.

Ken nyt innostui, että tuonnehan pitää tulla, ilmoittaudu Taloudellisen yhteistyön ja osuustoiminnan tutkimuksen seuran sihteeri Heidi Tuomiselle osoitteessa heidi.j.tuominen()lut.fi. Seminaari on maksuton. 100 ensin ilmoittautunutta mahtuu mukaan. Tosin Eteläsavolaisilla on tietysti etuajo-oikeus.

Kansankapitalismi: tehtävä osuuspankeille

Olin muutamia vuosia sitten seminaarissa, jossa eräs Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijaupseeri esitteli maamme turvallisuusuhkia. Kotitalouksien köyhyys oli listan kärkipäässä. Turvallisuusanalyytikkojen huolena oli se, ettei kotitalouksilla ole omia varallisuuspuskureita tilanteisiin, joissa valtio mahdollisesti ajautuu ongelmiin. Tästä voi seurata levottomuuksia.

Kotitalouksien nettovarallisuutta tarkasteltaessa Suomi on tosiaankin läntiseksi teollisuusmaaksi suhteellisen köyhä. Vuoden 2013 vertailussa olemme Euroopassa häntäpäässä. Esimerkiksi kriisiotsikoissa paistatellulla Kyproksella kotitalouksien nettovarallisuus on Suomeen verrattuna nelinkertainen. Espanjassakin liki kaksinkertainen.

Köyhyyteen on monia syitä, mutta ainakin yksi niistä on kotitalouksien talousosaamisen puute. Peruskoulun opetusohjelmissa taloustaitojen rooli on ollut perinteisesti pieni. Nyt se on kuulemma muutoksessa. Perheissä vallitseva taloudenpidon oppi on puolestaan ollut mahdollisimman nopeaan velanmaksuun kannustamista. Meillä ei ole harrastettu samaa missä muualla. Maksetaan lainoja kohtuullisella tahdilla ja sijoitetaan loput. Mahdolliset säästöt on jätetty tilille tai sukanvarteen menettämään arvoaan.

Olen vuosien varrella muutaman kerran todennut osuuspankkien toimitusjohtajille, että on osuuspankkien perustehtävän mukaista huolehtia kansakuntamme vaurastumisesta. Toki osuuspankit tätä tehtävää monella tapaa toteuttavatkin. Tällä hetkellä varmaan parhaiten myöntämällä pienyrityksille rahoitusta muiden vetäytyessä korkeamman riskiluokituksen lainoista. Kotitalouksien suuntaan osuuspankkien tulisi kuitenkin ottaa tiukempi valistava ote. Vaikka osuustoiminta on oma-aputoimintaa, on sen ytimessä myös ajatus tiedon ja valmennuksen tarjoamisesta jäsenille, jotta he voivat auttaa itseään menestyksekkäästi.

Osuuspankit voisivat nyt polkaista käytiin kampanjan jäsenten sijoitusaktiivisuuden ja -osaamisen vahvistamiseksi. Parhaimmillaan saataisiin sinivalkoista pääomaa virtaamaan yritystoiminnan rahoitukseen. Tätä tarvittaisiin pikaisesti, sillä työllisyystilanteen parantamisen kenties suurin este juuri nyt on nimeomaan rahoituksen niukkuus. Voittajina kuviossa olisivat siis jäsenet, osuuspankki ja koko yhteiskunta. Laitetaan hihat heilumaan!

Jäsenyys on osuutta toiminnasta

Osuustoiminnassa yhdistyy kaksi tärkeää sanaa: osuus ja toiminta. Jälkimmäinen viittaa aikomukseen, tavoitteellisuuteen ja varsinaiseen tekemiseen. Markkinataloudessa se viittaa yrittäjyyteen; arvonluontimahdollisuuksien tunnistamiseen ja luomiseen sekä niiden hyödyntämiseen resursseja kokoamalla. Toiminta on olennaisilta osin jotain mikä edellyttää toimijalta toimenpiteitä.

Osuus puolestaan viittaa yhtäältä toiminnalliseen kokonaisuuteen ja toisaalta sen jäsenyyteen. Osuustoiminnassa ei ole kyse yksilön toiminnasta, vaan yhteistoiminnasta. Toiminnallinen kokonaisuus on siis jaettu erikoistuneisiin, mutta keskenään riippuvaisiin osiin. Yhteinen menestys on riippuvaista jokaisen jäsenen panoksesta. Saadakseen on jäsenen myös annettava.

Tätä perusasetelmaa pyrin Savon Sanomissa tänä aamuna julkaistussa kirjoituksessani savolaislukijoille tietyllä tapaa avaamaan. Itse määrittelin otsikoksi "Oivalla osuutesi", mutta lehden toimitus muutti sen mieleisekseen. Kirjoitukseni löytyy täältä.

Saattohoitajasta kätilöksi

Siirryin tehtaan lattialta kauppatieteen opiskelijaksi syksyllä 2001. Pienten alkukankeuksien jälkeen opinnot sujuivat ihan mukavasti. Kesällä 2002 suunnittelin jo kandidaattitutkielmaa. Kuten tunnettua, oppikirjoissa ei puhuttu mitään osuustoiminnasta. Oli siis melkoinen sattuma, että eräällä mökillä lapsia nukuttaessani käteen sattui S-ryhmää käsittelevä kirjanen. Siitä kaikki lähti. Kun seuraavana päivänä olin vielä kirjan kimpussa, tiesin jo tajunneeni jotain merkittävää. Sarjakuvassa olisi ajatuskuplassani ollut jättimäinen lamppu, joka kirkastuu kuin salamaniskusta.

Oli onni, että kandiseminaaria vetäneet tohtorikoulutettavat sekä opiskelijatoverini suhtautuivat ideaani myönteisesti. Se tasoitti tietä kohti omistajuuden tutkimista osuustoiminnallisissa organisaatioissa. Siihen se myönteinen suhtautuminen sitten pääosin päättyikin. Siirtyessäni graduvaiheeseen keväällä 2003 oli erään professorin ensimmäinen reaktio avoin huvittuneisuus naurun purskahduksella vahvistettuna. Vuotta myöhemmin sain tohtoriopiskelijana ivallisen tiedustelun eräältä professorilta: eikös se osuustoiminta ole jo kuollut ja sen tutkiminen lähinnä historioitsijoiden hommaa? Tiesin jo tuolloin, että samaan kysymykseen tulisin törmäämään joka paikassa. Globalisaation uskottiin olevan viimeinen naula osuustoiminnan arkkuun. Pian osuustoiminnalle laulettaisiin viimeinen virsi niiden muutamien hölmöjen suulla, jotka vielä uskoivat tähän vanhaan malliin. Pääsisin kenties tekemään saattohoitoa. Samalla tekisin tieteellisen itsemurhan.

Yleinen epäusko oli niin vahva, että myös monet osuustoiminnan parissa toimivat ihmiset ihmettelivät mikä sai minut uskomaan toisin. Ajatukseni lampun syttyessä kesällä 2002 olivat jotakuinkin seuraavat. Pohdin tuolloin lähinnä osuuskaupan näkökulmasta. Ensinnäkin olimme siirtyneet verkostotalouden aikaan, jolloin ihmisten sekä yritysten yhteistoiminta nousee arvonluonnin ytimeen ja tieto korvaa finanssipääoman yrityksen tärkeimpänä resurssina. Tämä toisaalta tarkoittaa pääomavetoisen ohjausjärjestelmän korvautumista demokratialle perustuvilla ja osaamista korostavilla muodoilla. Omistajuus ei tässä kuviossa enää viittaisi juridisiin tai muutoin muodollisiin tekijöihin, vaan toimintaan osallistumisen luomiin sosiaalisiin ja psykologisiin suhteisiin. Menestyvien mallien voima perustuisi siihen kuinka hyvin ne pystyvät motivoimaan eri sidosryhmät kokonaisvaltaisesti arvonluontiin, eikä siihen kuinka hyvin pääomansijoittaja onnistuu kontrolloimaan yritystä. Henkilöstön näkökulma korostui. Duunarina uskoin täysillä, että henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara. Ajattelin sen olevan sitoutumisen kannalta eduksi, että omistajat ovat heidän kohtaamiaan asiakkaita eikä jotain kasvottomia etäisiä sijoittajia. Viimeinen ajatukseni liittyi kuluttajien vallan lisääntymiseen. Päättelin, että kuluttajien ohjaamassa taloudessa heidän itsensä omistama yritys on sopiva lähtökohta erilaisille arvoketjuille ja -järjestelmille.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana ajatukseni ovat kehittyneet ja laajentuneet, mutta samalla ne ovat lähinnä vahvistaneet uskoani osuustoimintamallin käyttökelpoisuuteen. Mitä paremmin olen oivaltanut osuustoimintamallin, sitä paremmin olen ymmärtänyt osuneeni jo ensiarvioissani melko hyvin oikeaan. Toimintaympäristön muutos käy koko ajan näkyvämmäksi ja osuustoiminta alkaa kiinnostaa. Osuuskunnissa pohditaan kuinka toimintaa voitaisiin rakentaa entistä paremmin osuustoiminnan vahvuuksien päälle. Onneksi olin oikeassa. Kaikki kunnia saattohoitajille, mutta kyllä kätilön hommat sopivat minulle paremmin!