keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Uuden ajan johtamista start-up tiimeissä

Jos olet lauantaina 12.12. liikkeellä Lappeenrannan suunnalla, suosittelen auton keulan suuntaamista yliopistolle puolen päivän aikaan. Tuolloin on jatko-opiskelijani KTM Heidi Forsström-Tuomisen väitöstilaisuus, jonka aiheena on tiimiyrittäjyys. Väitöskirja avaa tiimiyrittäjyyden vaiheita ja yhteisöllisyyden dynamiikkaa prosesseissa, joissa luodaan uusia liiketoimintamahdollisuuksia. Väitöstiedotteeseen voit tutustua täällä.


Heidin väitöskirja synnyttää uutta ja mielenkiintoista tietoa, josta ei ole hyötyä ainoastaan start-up yrityksissä. Esimerkiksi suurten yritysten hallitukset ja johtoryhmät voivat hyötyä siitä, että ne ottavat oppia tämän väitöskirjan löydöksistä ja johtopäätöksistä.


Itselläni on jälleen ilo ja kunnia toimia kustoksena. Odotan korkeatasoista ja mielenkiintoista keskustelua tohtorikandidaatin ja vastaväittäjän välillä. Toivottavasti näen lukuisia tuttuja ja tuntemattomia kasvoja yleisössä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti