tiistai 3. joulukuuta 2013

Bisnesenkelien osuuskunta

Kauppalehti kirjoitti eilen, että listaamattomiin kasvuyrityksiin tehdyt yksityiset pääomasijoitukset ovat entistä useammin monen bisnesenkelin yhteishankkeita. Tämä on hieno homma! Bisnesenkeleitä on Suomessa aivan liian vähän. Kenties yhteistyö houkuttaa uusia enkeleitä pääomasijoittajiksi. Markkinoilla ei ole liikaa rahaa yritystoiminnan kehittämiseen, joten jokainen kynnelle kykenevä olisi saatava mukaan.

Bisnesenkeleitä ei turhaan ylistetä. Yksityisten pääomasijoittajien päämäärätietoisuus ja osaaminen ovat erittäin tärkeitä yritystoiminnan kehittämisessä. Enkelit eivät tyypillisesti sijoita yrityksiin ja niiden kasvuun rahaa, vaan myös aikaa ja osaamista. He ovat yrittäjiä sanan varsinaisessa merkityksessä. Huomattakoon, että yrityksistä kaikkein menestyvimpiä ovat yleensä nimeomaan yksityisten pääomasijoittajien yritykset.

Bisnesenkelien yhteistyössä pääomasijoitusten kokoaminen yhdistyy sijoittajien kokoamiseen. Tullaankin osuustoiminnan äärelle. Sijoitusten arvon nousu kytkeytyy enkelisijoittajien tietoihin, taitoihin ja tahtoihin perustuvaan myötävaikutukseen. Tällöin olennaista ei enää olekaan se kuka laittoin minkäkin verran rahaa kiinni, vaan kenen osaaminen ja ajankäyttö ovat ratkaisevassa roolissa. Osuuskuntamuotoisesta yrittämisestä tuttu lisäarvonjakomalli voisi tällöin tulla kyseeseen ja vahvistaa enkelisijoittajien yhteistoimintaa. Kukaan ei pääsisi matkustamaan vapaasti toisen enkelin siivellä, jos sijoitusten arvon noususta tulevaa hyötyä jaettaisiin osin siinä suhteessa kuin kunkin enkeli on omalla toiminnallaan myötävaikuttanut sen syntymiseen. Tätä voitaisiin yhtäältä mitata ennakkoon sovituin mittarein ja toisaalta yhdessä arvioida projektin päätyttyä.

Itsekin olen harkinnut bisnesenkeliksi ryhtymistä. Eli ei muuta kuin pari osaavaa kaveria mukaan ja bisnesenkeliosuuskunta pystyyn!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti