maanantai 7. huhtikuuta 2014

150 vuotta

Olen kevään mittaan kirjoittanut usein Hannes Gebhardista. Tänään on se päivä, kun hänen syntymästään on kulunut 150-vuotta. Tänään on hyvä palata vaikkapa aiempiin blogiteksteihini taikka googlata HG:n tarinaa.

Jokainen yhteiskunnallinen murros ja jokainen merkittävä liike tarvitsee omat sankarinsa. Hannes Gebhard on ehdottomasti yksi sellainen. Hän edisti vahvatahtoisesti tavallisen kansan mahdollisuuksia oman taloudellisen toimeliaisuutensa kautta parantaa elinolojaan ja vaurastua - ei vain taloudellisesti, vaan myös sosiaalisesti ja henkisesti.

Huomenna pohdimme Pellervon Päivässä Hannes Gebhadin elämää ja antia yhteiskunnallemme. Pohdimme myös sitä mitä HG tekisi tänään. Itse uskon, että hän arvostelisi kovaan ääneen osuustoimintatietämyksen heikkoa asemaa yhteiskunnassa ja kokoaisi täydellä tohinalla osuustoiminnan omaa kauppakorkeakoulua. Hän vakuuttaisi osuustoimintayritysten edustajat ja yliopistoväen siitä, että osuustoiminta tarvitsee oman liiketaloustieteen perinteiset oppialat ja yritysjuridiikan kattavan kauppakorkeakoulunsa tukemaan osuuskuntien ja yhteiskunnan yritysmuotoon liittyvää tietämystä. Ilman tätä ei osuustoiminta voisi koskaan saavuttaa instituutionalisella pelikentällä sellaista asemaa, joka tehokkaasti eliminoisi tietämyspuutteisiin liittyvät strategiset riskit sekä eri sidosryhmien tietämyspuutteista seuraavat satojen miljoonien arvoiset vuotuiset imago- ja tehokkuustappiot. Hannes Gebhard huomauttaisi, että osuustoiminnan kauppakorkeakoulu tarjoaisi maallemme myös hyvän mahdollisuuden ottaa poikkeuksellisen näkyvä paikka globaaleilla tietämysmarkkinoilla sekä harjoittaa monipuolista koulutusvaihdantaa tärkeällä ja kasvavalla alalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti