Yhteiskuntasopimus kaatui - ainakin toistaiseksi. Kielisiköhän tämä siitä, etteivät maailman muutoksen tuulet ole vielä kantautuneet kaikkiin kabinetteihin?
1990-luvulla olin tekemissä erään tehtaan kanssa. Minulla oli mielestäni jonkinlainen käsitys siitä mitä yrityksen toimintaympäristössä tapahtui. Suuret asiakkaat, joista yritys oli vahvasti riippuvainen, painostivat siirtämään toimintoja muun muassa Kaukoitään. Omistaja taisteli parhaansa mukaan vastaan ja pyrki työllistämään paikallisia ihmisiä. Samaan aikaan pääluottamusmies pyrki mobilisoimaan väkeä "barrikadeille", vaikeuttaakseen omistajan ponnisteluita työyhteisön eteen. Tuolloin kyse oli siitä, että pääluottamusmies taisteli ideologian pohjalta luotua kuvaa vastaan.
Olemmeko me kansakuntana edelleen samassa tilanteessa? Onko luokkaristiriita edelleen keskeinen suhteita määrittävä tekijä? Itse sanoin edellä mainitulle tehtaan pääluottamusmiehelle, että eikö olisi parasta yhdessä keksiä kuinka saadaan pidettyä työpaikat siellä missä ne ovat. Entä, jos kerrankin oltaisiin samalla puolella pöytää?
Sittemmin tapasin erään englantilaisen pitkän linjan ammattiyhdistysjohtajan. Hän määritteli kutakuinkin seuraavasti. Pääluottamusmiehen (ja ammattiyhdistysliikkeen) tärkein tehtävä on auttaa yrityksen johtoa näkemään paremmin ja pidemmälle. Ja tukea henkilöstön valmiuksia toimia yrityksen pitkäjänteisen menestyksen hyväksi. Hänen kenties vaikuttavin väitteensä koskien vastuita oli seuraava. On pääluottamusmiehen (ja ammattiyhdistysliikkeen) vika, jos yritys joutuu irtisanomaan.
Englantilaismiehen ajatukset ovat kovia. Niistä voi kuitenkin löytyä ituja siihen kuinka meilläkin olisi hyvä asioista ajatella. Siirretään toiminnan painopiste proaktiivisuuteen ja suhtaudutaan jokainen yhteiseen menestykseen siten kuin olisimme siitä yksin vastuussa. Tältä pohjalta asioista on helpompi sopia. Ja tietenkin, jaetaan yhteistoiminnan edut vasta sitten, kun jaettava on ensin yhteisvoimin synnytetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti