keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Osuuskauppojen edustajistovaalit

Lukuisissa osuuskaupoissa käydään tänä keväänä edustajistovaaleja. Parhaimmillaan itse vaaliprosessi voi toimia oivana jäsendemokratian näyttämönä, jäsensuhteiden tiivistäjänä ja pohjan luojana jäsenhallinnolle. Edellytyksenä kuitenkin on, että edustajistovaaliehdokkaat oivaltavat mistä vaalissa on kyse.

Vaali ei ole tarkoitettu niille, jotka hakevat meriittejä oman paikkakuntansa "päätöksenteon ammattilaisina". Näitäkin mahtuu toisinaan mukaan joukkoon. Vaali on pyhitetty vain niille, jotka sitoutuvat keskittämään huomionsa osuuskaupan asiakasomistajien palveluintresseihin ja -odotuksiin ja sitoutuvat kuuntelemaan jäseniä osuuskauppahattu päässä.

Edustajistoon pyrkivien on myös oivallettava demokratian merkitys osuustoiminnassa. Edustajisto ei saa olla poliittisen kilpailun näyttämö. Osuustoiminnassa demokratiaa määritellään lähentymisen ja sovun etsimisen kautta. Edustajiston tehtävänä on määrittää jäsenistön yhteistä tahtotilaa.

Edustajisto toimii myös osuuskunnan kokouksen korvikkeena. Tämä edellyttää kykyä tulkita tilinpäätöksiä perustasolla ja arvioida osuuskaupan taloudellista asemaa hallintoelinten raportteihin suhteuttaen. Tässä roolissaan edustajiston jäsenet tekevät myös osuuskunnan hallintoa koskevia päätöksiä. Näiden päätösten roolia ja tärkeyttä on hyvä pohtia mielellään jo ehdolle asetuttaessa.

Edellä mainittuun edustajiston rooliin liittyen on hallintoelimissä toimineille usein asetettu karenssi, jonka aikana he eivät voi asettua ehdolle edustajistovaaleihin. Osuuskaupoissa vastaavaa karenssia ei kaiketi virallisesti ole, mutta esimerkiksi osuuspankeissa karenssi on viisi vuotta. Eli toimitusjohtaja, hallituksen jäsen tai hallintoneuvoston jäsen voi asettua ehdolle aikaisintaan, kun on kulunut viisi vuotta tämän edellisen hallintotehtävän päättymisestä.

Odotan mielenkiinnolla millaiseksi vaalit tällä kertaa eri suunnilla muotoutuvat. Nähdäänkö uudenlaista liikehdintää, kampanjointia ja osuustoiminnallisten argumenttien esiin marssia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti