keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Yhteiskunnallista vaikuttamista

Tämäkin viikko on ollut sikäli kiireinen, että blogin päivittäminen on ollut haasteellista. Olen toisaalta luvannut, että blogin kautta pääsee itse kukin seuraamaan OT-proffan tekemisiä. Jutun aihetta voi siis repiä vaikka päivän ohjelmasta.

Viime päivät ovat olleet täynnä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen liittyviä työtehtäviä. Kauppalehti pyysi minulta kirjoitusta kilpailuviranomaisten ja osuuskuntien kädenvääntöihin liittyen, joten valmistelin sitä maanantaina. Kävin myös lounaalla maakunnallisen median edustajan kanssa, joka halusi kuulla osuustoimintaprofessuurista ja vaikuttamisen alueellista ulottuvuutta ja painopisteitä. On muuten varsin mukavaa, että tällaista kiinnostusta on. Iltapäivä menikin saman teeman puitteissa. Laitoimme nimittäin Keskustan Karjalan piirin sekä MTK:n edustajien kanssa alulle vuoden 2015 alkuun sijoittuvan korkean profiilin osuuskuntaseminaarin suunnittelun (terveisiä vaan Matille ja Tuulalle!). Tarkoituksena on tehdä osuustoimintaa tunnetuksi opiskelijoiden ja alueellisten sidosryhmien parissa. 

Tiistaina tapasin Helsingissä Fazerin omistajaneuvoston jäsenen, jonka kanssa keskustelimme IFERA2014 perheyrityspäivän sisältöä – pohdimme muun muassa perheen sisäisen yhteistoiminnan ja omistajatahdon muodostuksen teemaa ja mekanismeja. Konferenssin – jonka me siis LUTissa järjestämme – valmistelut ovat muuten täydessä käynnissä. Tavoitteenamme on tarjota niin kotimaisille kuin kansainvälisille vieraille ainutlaatuinen kokemus niin ammatillisesti kuin sosiaalisesti. IFERAn teemasta eteninkin joustavasti ihan samoihin kysymyksiin osuustoiminnan kontekstissa. Lounastin ja palaveerasin nimittäin PI-johtamiskoulun toimitusjohtaja Kari Huhtalan kanssa ja agendalla oli osuuskuntien hyvä hallinto.

Iltapäivä menikin sitten SOK:lla niin ikään hyvään hallintoon liittyvien asioiden parissa. Sain lisäksi S-ryhmän näkökulmaa muutamiin ajankohtaisiin asioihin, joihin media odottaa minun ottavan kantaa. Minulle tarjoutui myös mahdollisuus henkilökohtaisesti onnitella uutta pääjohtajaa ja toivottaa tälle menestystä. On ollut hienoa nähdä ja kuulla, että Taavi Heikkilä on liputtanut alusta alkaen näkyvästi osuustoiminnan puolesta, kuten taannoinen Hesarin haastattelu osoitti. Tältä pohjalta on hyvä ryhtyä rakentamaan jatkoa menestystarinalle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti