perjantai 14. marraskuuta 2014

Hallintoneuvoston tulee vaalia yrittäjyyttä

Istun parhaillaan Puolassa kylmä olutlasi läppärin vierellä. Takana on jälleen yksi menestyksekäs yritystoimintaani kuuluva työpaja täkäläisessä kansainvälisesti toimivassa teollisuusyrityksessä. Tavoitteena viedä myynti- ja tuotekehityshenkilökunnan ajatuksia mainostamisesta kokonaisvaltaiseen markkinointiin, toimija ja rakennekeskeisestä markkina-ajattelusta dynaamisempaan prosessinäkökulmaan sekä tuotelähtöisestä ajattelusta kuluttajalähtöiseen ajatteluun. Päivän lopputuloksena päälliköt henkilökuntineen esittivät rikkaan joukon vakuuttavia toimenpiteitä ja strategiapolkuja. Parasta oli joukon innostus asiaan!

Paikalla vetämässäni työpajassa oli myös yrityksen ylin johto sekä omistaja. Heidän toimintansa ja ajattelunsa vahvisti jälleen sen minkä olen kokenut monien perheyritysten kanssa. On omistajien tehtävä varmistaa, että ylin johto toimii yrittäjyyden liekkinä yrityksessä. Täällä tuo liekki palaa. Enhän minäkään ollut täällä siksi, että asiat olisivat huonosti. Minut kutsuttiin siksi, että täällä on tahtoa tulla vielä paremmaksi. Paljon puhuvaa oli se, kun omistaja kertoi muiden puolalaisyritysten seuraavan tiiviisti heidän toimiaan. Heidät nähdään edelläkävijänä, mikä ei kyllä yllätä lainkaan. Eräissä nyt käynnistyvissä yhteistyöprojekteissa mukaan on kutsuttu parhaat voimat maailmalta. Tästä varmaan riittää tulevaisuudessa paljon kerrottavaa, mutta nyt hys hys:)

Tämän pitkän alustuksen kautta pääsen sitten osuuskuntien ja keskinäisten yhtiöiden hallintoon. Yrittäjyydessä tyypillinen omistajuuden ja johtajuuden symbioosi on monien muiden yritysten tapaan hajotettu niissä siten, että omistajat ja johtajat hoitavat erikoistuneita rooleja. On hallintoneuvoston tehtävä hoitaa omistajan roolia ja huolehtia yrittäjyyden liekin palamisesta osuustoiminnallisessa yrityksessä. Tätä hallintoneuvosto voi toteuttaa muun muassa nimittämällä hallitukseen ja toimitusjohtajiksi riittävästi osaavia, uskaliaita ja innovatiivisia ihmisiä, jotka eivät pelkää muutosta. Tämä tulee sitä tärkeämmäksi mitä dynaamisempi toimintaympäristö on. Riskienhallinnasta on toki pidettävä huolta. Tätä vasten on hyvä tiedostaa, että kaikkein suurin riski on paikalleen jämähtäminen tai vaatimustasosta tinkiminen. Hymistelijät ja "pelkurit" johtavat minkä tahansa yrityksen perikatoon, eivätkä osuustoimintayritykset ole tässä suhteessa poikkeus. Sama kohtalo on niillä yrityksillä, jossa omistajat keskittyvät olennaisten seikkojen sijasta esimerkikei omiin valtapeleihinsä.

Oletko asiamasomistaja tai tuottajaosuuskunnan jäsen? Jos olet, kannattaa sinunkin kannattaa varmistaa, että edustajasi hallinnossa tuntevat vastuunsa ja haluavat sen myös kantaa. Moni varmasti haluaakin, mutta tätä ei tule koskaan pitää itsestäänselvyytenä. On parempi katsoa kuin katua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti