tiistai 27. lokakuuta 2015

Yltääkö Slush Pellervon saavutuksiin?

Slushilla ja Pellervo-Seuralla on paljon yhteistä. Kumpikin perustettiin generoimaan uutta yritystoimintaa pimeään pohjolaan loskan ja niukkuuden keskelle. Perustajien usko uuteen toimintatapaan oli kummankin tapauksessa vahva.

Pellervolaisen ihmeen alkamisesta on aikaa yli 100 vuotta, mutta se elää edelleen. Kuten Maaseudun Tulevaisuuden toimituspäällikkö Jussi Martikainen eilen kirjoitti, Gebhardilla riittäisi ihmettelemistä. Osuustoimintamalli teki markkinoilla verettömän ja kestävän vallankumouksen.

1900-luvun alun OT-buumissa syntyi pari tuhatta uutta yritystä, joista merkittävä osa elää ja voi hyvin edelleen. Fuusioita on nähty ja yrityskauppojakin, mutta osuustoimintayritykset ovat joka tapauksessa tyypillisesti omien alojensa markkinajohtajia ja maamme suurimpia yrityksiä.

Slushilla on siis Pellervon saavutuksiin vielä pitkä matka. Toisaalta Pellervolla voi olla Slushista myös opittavaa. Uusi OT-buumi on ovella. Nyt olisi aika laittaa alulle OT-yritystapahtuma, jossa juhlittaisiin parhaita uusia jäsenarvoa luovia toimintatapoja ja tuotaisiin yhteen vielä syntymättömien OT-yritysten jäseniä - kuluttajia, tuottajia, yrittäjiä, jne. Toki tätä voidaan tehdä virtuaalisestikin, mutta Slush osoittaa, että ihmiset ovat valmiita matkustamaan vaikka Piilaaksosta marraskuiseen Helsinkiin yhteisiä elämyksiä varten.

Osuustoiminnassa ihmistä pidetään nimenomaan ihmeellisenä. Yhdessä ihmiset kykenevät ihmeellisiin saavutuksiin. Tapahtuman nimeksi sopisi siis vaikkapa Miracle of March - where value is co-created. Mistä voin ostaa lipun?

1 kommentti:

  1. Hieno ja tarpeellinen avaus! Osuustoiminnalla on paljon annettavaa maailmalle, mutta onko se liiankin tarkoin varjeltu salaisuus?

    Mielestäni osuuskuntatoimijoiden pitäisi todellakin verkottua ja nostaa profiiliaan Suomessa. Siihen kaivataan sekä virtuaalisia alustoja että kasvokkain kohtaamisia ja yhteistyötä. Tarvitaan hyvää pöhinää, uusia visioita ja uusia menestystarinoita. Slushiinkin kannattaa mennä pöhisemään, mutta kyllä mä voisin ryhtyä järjestämään omaakin OT-yritysjuhlaa. Nyt kun on jo nimi ja yksi maksava asiakas!

    Kuka on mukana?

    -Kristiina, Impactor Osk

    VastaaPoista