maanantai 31. maaliskuuta 2014

Osuuskunta kehitysyhteistyön välineenä

Olen ollut akateemisella urallani muutamaan kertaan tekemisissä kehitysyhteistyöasioissa. Tätä ennen kosketuspinta on ollut melko vähäinen. Jatkossa tällä rintamalla tapantunee huomattavasti enemmän.

Syy kiinnostukseen ei nouse yksinomaan kehitysyhteistyön päämääristä sinänsä, vaan myös osuustoiminnan käyttökelpoisuudesta kehitysyhteistyön välineenä ja alustana. Kuten edellisten presidenttivaalien aikaan eräässä vaaliväittelyssä tähdensin, osuustoiminnan edistäminen kohdemaissa on kuin kaivojen poraamista. Osuustoiminta on samaan aikaan yrittäjyyden ja paikallisdemokratian oppikoulu. Se voimaannuttaa ihmisiä ja edistää yhteiskunnallisen kehityksen kannalta tärkeiden toimintamallien leviämistä. Ottaen huomioon eräiden valtioiden ja suuryritysten toimet esimerkiksi Afrikassa, on osuustoiminnassa vielä yksi tärkeä piirre. Se tarjoaa paikallisyhteisöille suojaa riistolta, kun keskeiset arvoa luovat resurssit ovat ja pysyvät niiden omissa käsissä.

Osuustoiminta kehitysyhteistyön välileenä -teema on siis erittäin tärkeä. Viime perjantaina saimme nauttia Tanzaniasta saaduista kokemuksista Ulkoministeriön seminaarissa. Seminaari oli kaikin puolin innostava ja hankkeille ei voi toivoa muuta kuin hyvää jatkoa. On hienoa havaita, että Ulkoministeriössäkin on asiaan vahvaa innostusta. Omalta osaltani toivon, että voin olla tulevissa hankkeissa avuksi. Kenties saamme vaikkapa Kooperatiivin puitteissa aikaan työpajoja ja jatko-opiskelijavaihtoa tanzanialaisen osuustoimintayliopiston ja suomalaisten yliopistojen välille.

Osuustoiminnan johtajille heitän haasteen. Tulkaa mukaan yhteistyöhön. Osuuskauppojen, osuuspankkien, keskinäisten vakuutusyhtiöiden ja tuottajaosuuskuntien keskijohdossa toimivien ammattilaisten apua kaivattaisiin osuustoiminnan edistämisessä. Jo lyhyiden vierailujen aikana voitaisiin tehdä paljon tutkijoiden ja alan ammattilaisten yhteistyönä. Ulkoministeriö ei vain toivo osuustoimintayritysten osallistavan johtajiaan, vaan se rahoittaa tällaista toimintaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti