torstai 23. lokakuuta 2014

Yliopistojen rooli yhteiskunnassa

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua yliopistojen roolista yhteiskunnassa. Muun muassa finanssialan johtajuutta väitöskirjassaan tutkinut KTT Jukka Saksi kirjoitti asiasta eilen Spindoctorin johtajuusblogissaan. Hän esittää yhdeksän relevanttia kysymystä, joihin annan oman vastaukseni seuraavassa.  

1. Ovatko huippuyliopistoihin liitettävät arviointikriteerit yhteneväisiä liike-elämän ja muun yhteiskunnallisen kehittymisen kanssa? Jos saamme suomalaisia yliopistoja korkeammille ranking-sijoituksille, edistääkö se yhteiskuntamme menestystä?
Tähän kysymykseen antaa hyvän vastauksen LUTin Kauppakorkeakoulun dekaani, professori Sami Saarenketo LUTin verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessaan. Kehotankin tutustumaan siihen. Kuten Samikin kirjoittaa, rankingeilla on oma roolinsa, mutta ne eivät tee autuaaksi. Oman kokemukseni mukaan välittömin yhteiskunnallinen vaikutus on toistaiseksi ollut juuri sellaisilla tutkimuksilla, jotka eivät tuo parhaita ranking –pisteitä. Päinvastoin ranking-pisteitä ja palkintoehdokkuuksia tuova tutkimus on toistaiseksi ollut yhteiskunnalliselta vaikuttavuudeltaan pientä. Pitkällä aikavälillä jälkimmäinen tutkimus voi kuitenkin olla hyvinkin vaikuttavaa. Esimerkiksi oman tiimini kohdalla psykologisen omistajuuden teorian vankka hyödyntäminen eri tutkimusaloilla tuottanee laajalti arvoa yhteiskunnalle, vaikka se ensin vaikuttaa lähinnä tiedeyhteisöjen tasolla. Olennaista lopullisen vaikuttavuuden kannalta on lopulta se kuinka hanakasti jonkin uuden tietämyksen parissa työskentelevät tutkijat ovat vuorovaikutuksessa yhteiskunnan kanssa. Vastuu on kummallakin osapuolella.
2. Taistelevatko suomalaiset yliopistot keskenään liikaa samoista pääomista, talenteista ja muista resursseista? Voisivatko yliopistot roolittaa tekemisiään keskenään nykyistä paremmin ja fokusoida siihen, missä ne ovat huippuhyviä?

LUTin professorina tämä kysymys ei ole uusi. Meillä tämä on huomioitu strategiassa jo pidemmän aikaa ja olemme ketterästi hakeneet omaa profiiliamme. Me keskitymme siihen missä olemme vähintään Euroopassa parhaita ja mielellään koko maailmassa. Globaalissa tiedeyhteisöjen kilpailussa itse asiassa jälkimmäisen tulisi olla itsestään selvyys. Resurssit kannattaa kohdentaa siihen missä ollaan tai missä on mahdollisuus olla maailman paras. Maailman parhaita määritettäessä on syytä muistaa, että tiede on nimenomaan yhteisöpohjaista. Kärki koostuu vuoropuhelua käyvistä tutkijoista ja tutkimustiimeistä, jotka voivat olla hajallaan missä tahansa ympäri maailman. Suomen kannalta on tärkeää, että yliopistojemme tutkijoiden verkostot ovat mukana niissä älyllisiä kehikoita uudistavissa yhteisöissä ja prosesseissa, jotka ovat oman yhteiskuntamme kannalta relevantteja. Samalla on hyvä muistaa, että yliopistoihin sitoutuu myös paljon älyllistä perusinfraa, jonka arvoa on vaikea määrittää yhden ajan tarpeiden mukaan.  
3. Onko suomalaisilla yliopistoilla yhteinen visio siitä, miten koko Suomi nostetaan maailmalla entistä arvostetumpaan asemaan oppimisympäristönä? Vapauttaisiko se resursseja ja nostaisi myös yksittäisten yliopistojen asemaa niiden omilla fokusalueilla?

On hyvä kysymys, onko yliopistoilla yhteisesti näkemystä. Monilla yliopistoilla on vielä vision ja strategian sekä yhteistyön kanssa tekemistä sisäisestikin, jolloin ykseyden rakentaminen halki yliopistokentän on haasteellista. Voi toivoa, että seuraava hallitusohjelma sekä opetus- ja kulttuuriministeriön toiminta tukevat jatkossa jonkinlaisen yhteisen näkemyksen kehittymistä. Valitettavasti keskustelu on usein tasoa: voiko kehä kolmosen ulkopuolella olla älyllistä elämää? Tältä pohjalta on vaikea ponnistaa. Toisaalta yhteistä näkemystä ei pidä liiaksi painottaa. Visioiden rikkaudesta löytynevät kuhunkin aikaan sopivat ratkaisut.
4. Onko kansakuntamme päättäjillä ja rahoittajilla yhteinen näkemys siitä, mikä merkitys yliopistoilla on maamme tulevaisuudelle? Mitä vaikutuksia yliopistojen menestymisellä on muuhun yhteiskuntaan?

Pelkäänpä, että vastaus tähän kysymykseen on ei. Vaikka meillä puhutaan paljon tietoperusteisesta kilpailukyvystä, ei yliopistojen resursointi ole tänään riittävällä tasolla. Tämä johtunee siitä, että resurssiallokaatioita tekevät eivät oikein syvällisesti oivalla yliopistojen roolia yhteiskunnassa. Toki yliopistot voivat syyttää tästä myös itseään. Tai oikeammin yliopistojen tutkijoilla on peiliin katsomisen paikka. Valitettavan usein tutkijat pysyvät kammioissaan, eivätkä uskaltaudu vuoropuheluun elinkeinoelämän taikka laajemmin yhteiskunnan kanssa. Moni ei usko, että itsellä olisi annettavaa. Jos tutkijat itse eivät arvosta omaa osaamistaan, ei yhteiskuntakaan sitä arvosta.
5. Onko nykyinen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välinen taisto järkevää ja edistääkö se yhteiskuntamme kehittymistä?

Ei mitään järkeä. Turhat päällekkäisyydet tulee poistaa ja katsoa kullekin paras rooli tiedon luomisen, soveltamisen ja levittämisen prosesseissa. Tiedeyliopistoille sovittelisin nimenomaan sellaista roolia, joka hakee globaalia vaikuttavuutta tieteen areenoilla ja pitää meikäläiset tietämyksen aallonharjalla meille tärkeillä tietämyksen aloilla. Ammattikorkeakoulut voivat sitten toimia yhteistyössä yliopistojen kanssa paikallisemmassa soveltamisessa ja levittämisessä.
6. Onko yliopistojen tuote kilpailukykyistä ja asiakaslähtöistä? Ymmärretäänkö yhteisesti, että opiskelija on toiminnan lähtökohta, sekä asiakas että tuote, joka osaamisensa kautta generoi lisäarvoa yhteiskunnassa? Tähtääkö yliopiston toiminta asiakkaaseen vai fokusoituuko se omaan organisaatioon?

Tämä riippunee ohjelmasta, jossa opiskelija toimii oppijana. Tai täsmällisemmin sanottuna suhtautuminen opiskelijaan vaihtelee opettajittain ja kursseittain. Ainakin kansainvälisissä ohjelma-akkreditoinneissa mukana olleet lienevät omaksuneet ajatuksen siitä, että oppijoiden oppiminen on kytkettävä yhtäältä heidän omiin vahvuuksiinsa ja toisaalta eri yhteiskuntasektoreiden tuleviin tarpeisiin.   
7. Osaako suomalainen yliopistomaailma ”myydä” osaamistaan sidosryhmilleen tarpeeksi hyvin? Pitäisikö yliopistojen johdolle, professoreille ja tutkijoille opettaa enemmän myyntitaitoja? Mitä lisäarvoa tutkimus tuottaa ja miksi sitä kannattaisi tukea taloudellisesti?

Jotkut yksilöt osaavat, toiset eivät sitten yhtään. Koulutus voisi auttaa. Jokaisen tulisi vähintään ymmärtää millaiseen yhteiskunnalliseen myötävaikutusprosessiin on mukaan lähtenyt ja mikä on oma rooli sekä vastuut kuviossa.

8. Yliopistot ovat täynnä omien alojensa asiantuntijoita. Onko asiantuntijoista tehty myös johtajia asiantuntijakriteereillä, vai tulisiko johtamisen kriteereitä päivittää? Pitäisikö yliopistoissa työskentelevien saada laadukkaampaa johtamista?

Johtajuus on ilmiö, jota ei toisinaan oteta vakavasti – siitä huolimatta kuinka merkittävä rooli sillä on organisaation menestyksessä ja työyhteisön hyvinvoinnissa. Asiantuntijuus ei tosiaankaan tee johtajaa. Ainakin LUTissa asiaan on kuitenkin tartuttu ja esimiehiä on haastettu pohtimaan johtajuuttaan ja kehittämään sitä reflektoinnin sekä palautteen pohjalta.   
9. Miksi tutkijat ja yliopistojen johto eivät laajasti hyödynnä digitaalista johtajuusviestintää? Esimerkiksi sosiaalisen median kautta olisi mahdollista saada uudenlaista keskustelua tutkimuksista, jakaa tutkimustietoa, markkinoida yliopistojen ja tutkijoiden osaamista sekä tiivistää yhteistyötä yrityskentän kanssa.

Olisiko aikakysymys? Usein juuri rankingiin liittyvät ydintyöt ajavat edelle. Ja edellä viittaamani rohkeuskysymys. Esimerkiksi blogien kirjoittaminen tarkoittaa omien ajatusten sylkemistä toisten arvosteltavaksi. Varsinkin populaarimpi ja aktiivisempi teksti voi kertoa kirjoittajastaan tyypillistä akateemista tekstiä enemmän, kun kirjoittaja ei voikaan piiloutua tietyn slangin tai passiivin taakse. Ehkä tämä koetaan uhkaavaksi.

Hienoa, että Spindoctor jakaa ajatuksiaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti