torstai 8. tammikuuta 2015

Pari piirua yksilönvastuun suuntaan

Istun Hiltonin aulassa aloittelemassa työpäivääni. En voi olla kuulematta, kun pari hotellin työntekijää keskustelee tulevaisuutensa turvaamisen keinoista. Yksi on sijoittanut rahojaan johonkin ammattiryhmärahastoon ja toinen on tehnyt suoria pörssisijoituksia. Konservatiivisemman strategian valinnut kertoo, että koko muu vastuualueen jenki ihailee suoria sijoituksia tekevää ja tämän menestystä sijoittamisessa: "joku päivä sinun on opetettava meitä, paljastettava salaisuutesi".

Meillä Suomessa et todennäköisesti kuulisi samanlaista keskustelua ruohonjuuritason henkilöstön parissa. Ehkä pitäisi. Ei sillä, etteikö nykyisiäkin kollektiivisia järjestelyitä tuettaisi myös jatkossa. Mutta rinnalle olisi hyvä rakentaa aiempaa vahvempi kotitalouksien oma varallisuuspuskuri, jota ihmiset itse hallitsevat ja käyttävät omien akuuttienkin tarpeidensa mukaan.

Olen tästä jo moneen kertaan meuhkannut. Instituutioiden, kuten eläkeyhtiöt, on hajautettava sijoituksiaan - ja valvojien mielestä mielellään siten, että merkittävä osa sijoituksista kohdistuu maamme rajojen ulkopuolelle. Kotitaloudet voivat itse sijoittaa minne haluavat. Kotitalouksien aktivoituminen sijoittajina voisi olla maalle oikea win-win-win tilanne, jossa niin kotitaloudet kuin yritykset ja tätä kautta koko yhteiskunta voittavat. Erityisen arvokasta olisi sijoitusten kohdistaminen nimenomaan kotimaisiin yrityksiin.

Nyt ei siis muuta kuin sijoittamisen kulttuuria luomaan! Sellainen rakentuu meidän kaikkien jokapäiväisistä teosta ja puheista. Jos sinulla ei ole arvo-osuustiliä, avaa sellainen ja aloita sijoittaminen. Jos sinulla on asuntolaina, pienennä lyhennystäsi 100 euroa kuukaudessa ja käytä se jatkossa sijoittamiseen. Siitä se lähtee. Mitä Roope Ankka sanoikaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti